Lehtikuva/Adem Altan

Pintaa syvemmältä

Donald Trumpilla ja Recep Tayyip Erdoğanilla on yhteinen vihollinen: New Yorkin eteläisen piirin entinen yleinen syyttäjä Preet Bharara. Hän ei ole kummallekaan kovin tärkeä, mutta tämä yhteisvihollinen osoittaa näiden presidenttien muutkin yhtäläisyydet.

Trump on erottanut Bhararan virastaan ja häntä vastaan on käynnistetty kiihkomielinen kampanja Turkin hallitusta tukevissa lehdissä. Istanbulin syyttäjät tutkivat nyt Bhararan toiminnan hänen New Yorkissa käynnistämässään oikeudenkäynnissä.

Erdoğanilla toimeenpaneva valta – eli hän itse – on muiden yläpuolella.

Reza Zarrab on oikeudenkäynnin 34-vuotias päähenkilö. Hän on iranilainen, mutta pitkään Turkissa asunut kultakauppias, joka on tehnyt huimia voittoja välittämällä iranilaista öljyä maailmalle Yhdysvaltain sanktioita rikkoen. Siitä saadut rahat tai kulta salakuljetettiin osaksi Iraniin, mutta suuren osan hän piti itsellään.

Sanktioiden rikkomista ei tarvitse pitää moraalittomana, mutta koko Zarrabin toiminta osoittaa, että rikkauksien kerääminen on ollut hänen ainoa motiivinsa. Ja rahaa tuli. Vuonna 2011 Zarrabin autonkuljettaja lähti Venäjälle, mutta jäi rajalla kiinni siitä, että hänen kuljettamistaan laukuista löytyi seteleitä 150 miljoonan dollarin arvosta.

Ja rahalla Zarrab onkin saanut paljon, hän nai erään hyvin tavoitellun laulajatähden ja osti Istanbulin komeimpiin kuuluvan rantapalatsin. Hän sai Turkin tuen tultuaan pidätetyksi Miamissa 19.3.2016 matkalla Disneylandiin vaimonsa ja lapsensa kanssa. Häntä syytettiin Iraniin kohdistuvien sanktioiden rikkomisesta sekä pankkipetoksesta ja rahanpesusta.

ILMOITUS

Erdoğan lähti tarmokkaasti toimimaan Zarrabin vapauttamiseksi. Tavatessaan Yhdysvaltain varapresidentin Joe Bidenin syyskuussa 2016 hän vaati Zarrabin vapauttamista ja Bhararan erottamista. Hänen vaimonsa välitti saman toivomuksen Bidenin vaimolle.

Kahdessa viimeisessä puhelussaan presidentti Barack Obaman kanssa Erdoğan keskittyi vaatimaan Zarrabin
vapauttamista. Kun Obama kautensa loppuessa soitti jäähyväispuhelun Erdoğanille, tämä edelleenkin vaati Zarrabin vapauttamista. Obaman avusta-jista tuntui, että Zarrabista oli tullut Erdoğanille jonkinlainen pakkomielle.

Turkin valtionpankki Halkbank oli toiminut tämän öljy-, kulta- ja raha-liikenteen päävälittäjänä, ja erehdyttyään tulemaan Yhdysvaltoihin pankin varatoimitusjohtaja Hakan Atilla pidätettiin. Kun Zarrab suostui toimimaan todistajana Atillaa vastaan, tämä jäi oikeudenkäynnin ainoaksi syytetyksi.

Jury totesi Atillan viime viikolla syylliseksi, mutta prosessi jatkuu. Se on kuitenkin osoittanut yllättäviä yhtäläisyyksiä Yhdysvaltain ja Turkin oikeuskäytäntöjen välillä. Poliittiset tavoitteet ovat ohittaneet oikeudenmukaisuuden. Turkin hallinto on ollut epävirallinen pääsyytetty, jota Atilla on joutunut syyttömänä edustamaan, saamatta Turkin johdolta sellaista tukea kuin Zarrab.

Miksi Zarrab on Erdoğanille niin tärkeä? Selitys löytyy helposti. Neljä vuotta sitten silloisen pääministerin Erdoğanin hallitus heilui pahasti. Poliisi ja syyttäjäviranomaiset iskivät 17.12.2013 pidättäen lahjonnasta syytetyn Zarrabin, lahjonnan vastaanottamisesta syytetyt talous-, sisä- ja ympäristöministerien pojat sekä kymmeniä muita.

Operaatioon liittyi myös salakuuntelua ja otteita puhelinkeskusteluista levitettiin julkisuuteen. Pääministeri Erdoğanin kuultiin soittavan Ankarasta perheen Istanbulin kotiin ja käskevän poikansa Bilalin viemään nopeasti rahaa piiloon.

Operaatiota johtanut poliisipäällikkö Hüseyin Korkmaz todisti New Yorkin oikeudenkäynnissä ryhtyneensä tutkimaan Zarrabin kultakauppoja vuonna 2012. Vähitellen kävi ilmi, että Zarrabilta olivat saaneet suuria summia muun muassa silloinen pääministeri Erdoğan, silloinen talousministeri Zafer Çaglayan ja Halkbankin pääjohtaja Süleyman Aslan. Aslanin kotoa oli löytynyt suuri määrä kenkälaatikoita täynnä rahaa, 4,5 miljoonaa dollaria vastaava määrä. Sisäministerin pojan kotoa löytyi kassakaappeja, setelinlaskentakone ja melkein 1,5 miljoonaa dollaria, sen lisäksi euroja ja Turkin liiroja.

Erdoğan kokosi nopeasti joukkonsa puolustukseen. Hän sai Korkmazin ja joukon muita poliisin ja syyttäjälaitoksen väkeä siirrettyä toisiin tehtäviin ja sai torjuttua joulukuun 25. päiväksi 2016 suunnitellun toisen iskun.

Al-Jazeeralle antamassaan haastattelussa helmikuussa 2014 Erdoğan kiisti, että kyseessä Aslanin kohdalla olisi ollut lahjonta, koska löydetyt rahat eivät olleet pankin (erikoinen määritelmä lahjonnasta). Hän paheksui myös sitä, että syyttäjälaitoksen tiedostoja oli vuodettu julkisuuteen, koska ne uhkasivat nimekkäiden liikemiesten ja poliitikkojen mainetta – ”he ovat syyttömiä, kunnes heitä on syytetty oikeudessa”.

Poliisin ja syyttäjälaitoksen ihmisiä voi siirtää toisiin tehtäviin, tämä on päättäjien oikeus. Ellei näin voisi tehdä, kyseessä olisi ”juristokratia” eli oikeuslaitoksen ylivalta. Oikeuslaitos ei saa olla lakiasäätävän tai toimeenpanevan vallan yläpuolella, Erdoğan korosti.

Erdoğanin valtiomallissa toimeenpaneva valta – eli hän itse – on kuitenkin muiden yläpuolella.