IPS/Jorge Luis Baños

Nykyiset 244 miljoonaa siirtolaista muodostavat noin 3 prosenttia maapallon väestöstä, mutta kansantuotteesta he tuottavat lähes 10 prosenttia, kertoo YK:n siirtolaisjärjestön IOM:n tutkimus. Se esiteltiin siirtolaisuuden, kaupan ja maailmantalouden kytköksiä pohtineessa foorumissa Argentiinan pääkaupungissa joulukuussa.

Tilaisuus nosti esiin maahanmuuton myönteisiä puolia, jotka usein unohtuvat pelkojen siivittämässä keskustelussa. Kaupan vapaus on laajalti tunnustettu, mutta ihmisten vapaa liikkuvuus on jäänyt ennakkoluulojen vangiksi, IOM:n Etelä-Amerikan johtaja Diego Beltrand muistutti.

Kahden viime vuosikymmenen aikana korkeasti koulutettujen siirtolaisuus kasvoi 130 prosenttia, mutta vähän koulutettujen osalta lisäys jäi 40 prosenttiin.

Siirtolaiset tuottavat maailman kansantuotteesta 10 prosenttia.

Englanninkielinen versio