Annina Mannila

Heidi Köngäksen isoäiti oli sisällissodan uhri.

Näin pohdiskelee Klaara isovanhempiensa menneisyyttä Vilppulan sisällissodan muistomerkeiltä palattuaan: ”Ei mikään lakkaa muuten kuin tietämällä mitä on tapahtunut. Vasta tiedon päälle voi rakentaa unohduksen ja anteeksiannon”. Tässä tiivistyy Heidi Köngäksen koskettavan, kauniin Sandra-romaanin (Otava 2017) keskeisin eetos.

Klaara haluaa tietää, miten sisällissota vaikutti Väärinmajan Lepistön torpan siihen asti onnentäyteiseen, työteliääseen arkeen. Mitä Sandralle perheineen ja koko kyläkunnalle tapahtui sisällissodan kalseissa tuulissa?

Näkökulmatekniikalla kirjoitetun kirjan päähenkilö Sandran lisäksi keskiöön nousevat hänen kälynsä Lyyti, ja tuulahduksen omaan aikaamme tuova, työtön näyttelijä, lapsenlapsi Klaara.

”Kertomalla Sandran tarinan toivon lisääväni lukijoiden ymmärrystä myös meidän aikamme osattomia kohtaan.”

”Minun rakas Sandra-mummuni. Tuntui, että olisin pitänyt absoluuttista köyhyyttä kädestä”, Klaara liikuttuneena toteaa isoäitinsä huutolaistytön taustasta ja muista vaietusta vaiheista kuullessaan.

Keskiössä ei aihe, vaan henkilö

ILMOITUS

Suomen sisällissotaa on käsitelty melko paljon tieto- ja kaunokirjallisuudessa. Ensi vuonna, kun näistä kansamme kohtalonhetkistä tulee kuluneeksi sata vuotta, julkaisutahti kiihtyy. Köngäs on tämän tragedian aiheuttamien ihmiskohtaloiden väkevimpiä kuvaajia, myötätuntoinen, syvien tunteiden tulkitsija.

Suureen suosioon yltänyt Hertta-romaaninsa käsitteli osin toista maailmansotaa Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon vaiheiden myötä.

– Romaaneja kirjoittaessani lähtökohtani on henkilö- ei aihepiirikeskeinen. Se, mihin ajankohtaan, historiallisiin ja yhteiskunnallisiin tapahtumiin ne sijoittuvat ei ole tietoinen valinta.

Köngäs pyrkii kuvamaan ihmisen sisintä. Ihmisen osaa kulloistenkin tuulten heiteltävänä. Onnistuen viiltävän hyvin. Hänellä on kyky saada lukija eläytymään päähenkilöidensä kohtaloihin.

Isoäiti sisällissodan uhri

Sandran esikuvan, Heidi Köngäksen isoäidin, jonka kuva on kirjan kannessa, elämän kulminaatiopisteen muodosti sisällissota.

– Kirjani ei ole sisällissodan taisteluiden kuvaus, vaan sen uhriksi tahtomattaan joutuneen Sandran ja hänen läheistensä tarina. Kuvaan heidän elämäänsä täysin siviilien näkökulmasta, en taisteluiden ja sisällissodan eri vaiheiden kautta.

Yksityisten ihmisten julmat kohtalot muuntuvat Köngäksen romaanissa kuitenkin yleiseksi.

– Väärinmajan kylän vuoden 1918 tapahtumia on tutkittu ja kuvattu metrikaupalla, se ei ollut minun tehtäväni. Sandran katse on ikään kuin hiljaisen todistajan.

Sandran pyyteetön rakkaus puolisoonsa Janneen auttaa kasvavan perheen äitiä jaksamaan läpi tuskaisten koettelemusten. Sandra onkin myös rakkausromaani, ehdottoman rakkauden kuvaus, kuten kaikki Köngäksen romaanit.

Vain yhdessä asiassa lempeyden voimasta ammentavan Sandran rakkaus miestään kohtaan horjuu. Hän kysyy uudelleen ja uudelleen, miksi. Miksi Janne jätti perheensä ja lähti punaisten joukkoihin?

Tieto auttaa ymmärtämään

Ovatko sisällissodan haavat jo arpeutuneet? Onko sen aiheuttama kansan kahtiajako mennyttä?

– On tärkeää tietää, mitä on tapahtunut. Tieto auttaa ymmärtämään sisällissodan ja sen jälkeiseen aikaan vaikuttavat seuraukset.

Köngäs korostaa sitä, kuinka tärkeää on murtaa nelisenkymmentä vuotta suljettuina olleita, hiljaisuuksien huoneiden lukkoja.

Väinö Linna totesi Dagens Nyheterin haastattelussa 13. marraskuuta 1960 näin: ”Miksi yksimielisyyden pohjaksi lasketaan aina sota. Sota on tilapäisilmiö. Todellisuudessa me joudumme elämään rinnakkain toisenlaisissa oloissa, rauhan toimissa.”

Tämän kysymyksen asettaa myös Köngäs vahvan pasifistisessa Sandrassa ja henkilökohtaisesti.

Se kulminoituu kirjan lopussa rauhan ja sovinnon toiveeseen: viiltävän kauniiseen ja kipeän ajankohtaiseen rauhanjulistukseen:

”Lopultakin sota on aina häviö, ihmisyyden häviö. Sodilla oli aina pitkät jäljet, jotka eivät lakanneet koskaan silloin, kun aseet vaikenivat. Miksei voisi olla vain yhteistä, vedenväristä surua, surua siitä, että niin kävi, ettei osattu elää ja sopia, vaan piti taistella ja jättää valkoiselle hangelle punaiset jäljet. Miksi ihmismieli pehmenee hitaasti, kovin hitaasti?”

Ymmärrystä oman aikamme osattomille

Surun lisäksi Sandra-romaani haastaa yhteiskunnalliseen debattiin, niin kuin hyvä taideteos aina.

– Nuoruudesta lähtien sydämeni on sykkinyt vasemmalla, vaikka maailmankatsomukseni onkin monessa suhteessa muuttunut. Kirjailijan tärkein tehtävä on myötätunnon herättäminen. Kertomalla Sandran tarinan toivon lisääväni lukijoiden ymmärrystä myös meidän aikamme osattomia kohtaan.

Sandrassa ja muutoinkin Köngäs haluaa nostaa esille toiveen siitä, olisiko vihdoinkin aika pystyttää yhteinen surun muistomerkki tietäen, mitä sisällissodassa on tapahtunut.

– Japanilaiset heittelevät mereen pieniä paperiveneitä Hiroshiman tapahtuman muistoksi. Sisällissodan tapahtumista ei pidä vaieta, mutta toivon, että nyt, jos koskaan, puhallettaisiin puhuria sisällissodan eri osapuolten sovinnon kaarnalaivoihin.