Tieteellisten tutkimusten mukaan psykiatriset kuntoutujat saavat julkisessa terveydenhuollossa huonompaa hoitoa kuin muut. Syrjintä rodun, ihonvärin ja uskonnon perusteella on lailla kielletty, mutta yleinen konsensus sallii jo sairastavien ihmisten syrjinnän. Huono hoito kuormittaa edelleen terveydenhuollon jonoja, koska se täytyy tehdä uudestaan, ja hoidon hitaus taas aiheuttaa muita hoidettavia komplikaatioita.
Psyykenlääkkeet ja hoitomuodot kehittyvät huimaa vauhtia, ja psykiatrisilla kuntoutujilla olisi entistä paremmat mahdollisuudet selviytyä työelämään sekä pysyä siellä. Olisiko tässä terveydenhuollon moraaliloikan paikka?
Psykiatrisille kuntoutujille tulisi tarjota hoidon alkuvaiheessa ilmainen yleislääkärin tarkastus, kuten pitkäaikaistyöttömille, koska fyysiset sairaudet vaikuttavat psyykkisiin toimintoihin. Myös elämäntapakeskustelu terveydenhoitajan kanssa olisi paikallaan vikojen löytämiseksi ja parantamiseksi. Ensin syyt, ja sitten vasta seuraukset.
Terveydenhoito on jäänyt jälkeen kirkoista ja valtionkirkosta, jotka eivät enää sulje psykiatrisia kuntoutujia ulkopuolelleen, kuten vielä 1980-luvun Suomessa.
Julkisen terveyssektorin tehtävä olisi luoda psyykkisen terveyden fyysiset edellytykset, ja psykiatrisen sektorin ja kirkkojen tehtäväksi jäisi sielunhoito. Näiden kahden sielunhoidon sektorin välinen yhteistyö olisi toivottavaa, sillä kummallakin olisi oppimista toisiltaan, jos yhteisymmärrystä löytyisi eriävästä politiikasta huolimatta. Hedelmälliseksi on osoittautunut tapa mennä oman papin kanssa psykiatrin vastaanotolle.
Psykiatrisia kuntoutujia eli psyykenlääkkeiden käyttäjiä on Suomessa suuri osa väestöstä, aina kansansairauteen saakka, sillä suurin ennenaikaisen eläköitymisen syy ovat psyykkiset sairaudet. Pitäisi herättää yleislääkärit, psykiatrit ja papit, joiden tulisi pystyä luomaan toimiva ja käypä parantavan yhteistyön triangeli-muoto, sillä kansa voi huonosti ruumiillisesti ja henkisesti.
Kysymys on rahasta, kohtelusta ja moraalista.
Sirpa Hämäläinen
Huk
Jyväskylä