LEHTIKUVA

Päättäjät eivät näytä olevan lainkaan huolissaan maamme eläkeläisten yhä heikkenevästä toimeentulosta, eivät edes maamme 100-vuotisjuhlavuonna. Eduskunta ei ottanut jatkokäsittelyyn kansalaisaloitetta, johon kerättiin 84 820 kannatusilmoitusta. Aloitteessa vaadittiin ansiotasoindeksin palauttamista työeläkkeisiin, siis niin sanotun taitetun indeksin poistamista.

Kansaneläkkeet, joita saa lähes puolet 1,5 miljoonasta eläkeläisestä, ovat täysimääräisinäkin (kansaneläke 634, takuueläke 767 euroa/kk) satoja euroja EU:n määrittämän köyhyysrajan (noin 1200 e/kk) alapuolella. Köyhyysrajan alapuolelle jää myös 470 000 työeläkkeensaajaa. Ja ei ole kovin kehuttavaa myöskään, enimmillään 2 500 euroa kuukaudessa työeläkettä bruttona saavien toimeentulo. Heitä on 60 prosenttia kaikista työeläkkeensaajista eli noin 700 000 kansalaista.

Eläkeläisten toimeentuloa kohentaisi oikeudenmukainen kohtelu, jossa eläke seuraisi sataprosenttisesti työansioiden kehitystä. Korjauksen voisi tehdä nyt juhlavuonna, kun työeläkeyhtiössä oleva työeläkerahastojen arvo on kohonnut liki 200 miljardiin euroon.

Juttua korjattu 8.1.2018 klo 12.19. EU:n määrittelemä suhteellinen köyhyysraja Suomessa on noin 1200€/kk toisin kuin jutussa väitettiin.

Jori Porspakka
Tuusula