ALL Over Press

Aki Kaurismäen Suomi-trilogian aloitusfilmi Kauas pilvet karkaavat (1996) on väreiltään komean heleä työ. Hallitsevia ovat sinisen eri sävyt.

Jotenkin kuvaavasti runollisen nimen saaneen elokuvan hauskin ja samalla julmin kohtaus liittyy työhön. Työpaikalla saneerataan, neljä saa lähteä. Pomo ratkaisee kinkkisen tilanteen korttipakalla. Pelin junailee virtuoosin ottein takavuosien taikurilegenda Solmu Mäkelä.

Optimistisessa tragikomediassa mollisointuja kaataa kumoon tietty ärhäkkyys, joka tihentyy Kari Väänäsen roolityössä.

Kati Outinen vilkuilee kaupan kassana Kansan Uutisten rikoslööppiä.

Hyviä ovat myös keskeisten naisroolien Kati Outinen ja Elina Salo. Sivuosissa nähdään Sakari Kuosmanen ja Markku Peltola, joka on tällin päähänsä saava ja muistinsa menettävä päähenkilö trilogian keskimmäisessä.

Mies vailla menneisyyttä (2002) on kaurismäkiläiseen tapaan lastattu sekä maailman kavaluudella että huumorin kukalla. Näyttelijät päästelevät naama peruslukemilla nasevasti napsahtelevaa kirjakielisuomea, musaraidalla on paikkansa monen sortin ikivihreillä ja Timo Salmisen hieno kuvaus on tässäkin pelkistetyn maalauksellista.

ILMOITUS

Naispääosassa Kati Outinen on Pelastusarmeijan Irma, sivuosien henkilögalleria vilisee hauskoja tyyppejä. Rooleissa nähdään muun muassa Esko Nikkari, Outi Mäenpää, Pertti Sveholm ja Annikki Tähti.

Laitakaupungin valot (2006) muistuttaa edeltäjiä kouriintuntuvammin siitä, miten läheltä toisiaan koominen ja traaginen voivatkaan koukata.

Kaurismäen minimalistisen pelkistetyssä maailmassa perinne on arvossaan hyviä käytöstapoja myöten – päähenkilö jopa kumartaa, kun saa työpaikan tiskaajana.

Päähenkilö Koistista (Janne Hyytiäinen) käyttävät hyväksi karskit konnat. Joukon johtaja (Ilkka Koivula) on kuin kaiken ympärillään vainuava iskuvalmis dobermanni. Maria Järvenhelmi on houkutuslintu ja Maria Heiskanen grillikioskin tyttö, joka välittää ja jaksaa odottaa.

Vaikka Koistinen lyödään toistuvasti kanveesiin, hänessä on Buster Keatonin mykkäfilmien antisankareille ominaista peräänantamattomuutta. Pääkonna näkee asian romanttisena hölmöytenä.

Mainiossa näyttelijäkaartissa Kati Outinen vilkuilee kaupan kassana Kansan Uutisten rikoslööppiä (luitte aivan oikein), Tommi Korpela luennoi liikesalaisuuksista ja Svante Korkiakoski on säälimättömän suorapuheinen pankinjohtaja. Antti Reini iskee miesnäkökulmaisen työpaikkakiusaamisen osalta pöytään armoitetun klassikon.

Kauas pilvet karkaavat. Teema Fem sunnuntaina 31.12. klo 12.00.
Mies vailla menneisyyttä. Teema Fem sunnuntaina 31.12. klo 13.35.
Laitakaupungin valot. Teema Fem sunnuntaina 31.12. klo 15.10.
Kaikki kolme Areenassa.