Emeritusprofessori Arpo Aromaa kysyy eilisessä Kauppalehdessä (28.12.) debattikirjoituksessaan, että mistä hallitus aikoo ottaa kolmen miljardin sotesäästöt. Hän pitää säästöistä puhumista haihatteluna.
Hän kysyykin, että ”hoidon saantia hankaloittamallako on tarkoitus vähentää kustannuksia?”. Perusterveydenhuollon kustannukset ovat 3,7 miljardia. Erikoissairaanhoitoon kuluu reilu 17 miljardia. Kela-korvattavat lääkekulut, yksityiset palvelut, matkat ja työterveyshuolto mukaan lukien kustannukset olivat viime vuonna vähän yli 23 miljardia.
Aromaa laskee, että kustannukset olisivat viisi miljardia nykyistä suuremmat vuonna 2029, jos sote-kustannusten taso nousisi 2,5 prosenttia vuodessa. Tästä viidestä miljardista hallitus tavoittelee kolmen miljardin vähennystä.
Sote-kustannusten haarukka vaihtelee maakunnittain Uudenmaan 4,3 miljardin ja Keski-Pohjanmaan 239 miljoonan välillä.
Säästötavoite on siis perusterveydenhuollon kustannusten mittaluokkaa. Väistämättä säästöjä on etsittävä muista kuluista, ja suurin kakku on erikoissairaanhoidossa.
Maakunnat eri asemista sotesäästöihin
Kelan tutkimusprofessori Hennamari Mikkola ja tutkija Timo Hujanen pohtivat ansiokkaasti maakuntien sote-rahojen erilaisuutta.
Ainoastaan Uudenmaan sote-kustannukset jäävät alle 3 000:een euroon eli ne olivat viime vuonna 2 672 euroa asukasta kohti Pirkanmaa menee niukasti yli kolmen tuhannen, ja kolmanneksi yltää Pohjois-Pohjanmaa, muutamalla eurolla ennen Kanta-Hämettä.
Suurimmat kustannukset per kapita ovat Kainuussa, Etelä-Savossa, Lapissa, Pohjois-Savossa, Kymenlaaksossa ja Pohjois-Karjalassa, joissa sote-kustannukset ovat yli 3 500 euroa henkeä kohden. Kainuussa maksetaan 3 890 euroa per henkilö. Kainuun mallia on kiitelty tehokkuudesta, mutta valtakunnallisessa vertailussa se ei näy.
Mikkola ja Hujanen huomauttavat, että maakuntia ei ole helppo vertailla keskenään, koska volyymit ovat eri tasolla. Sote-kustannusten haarukka vaihtelee maakunnittain Uudenmaan 4,3 miljardin ja Keski-Pohjanmaan 239 miljoonan välillä.
Myös väestön ikärakenne ja sairastavuus ovat tutkitusti erilaisia maakunnasta riippuen. Palvelutason ylläpito on kalliimpaa vähäväkisellä alueella kuin ruuhka-Suomessa.
Sote-säästöt kohdistuvat ruuhka-alueille
Kolmen miljardin keräämisessä turvauduttaneen juustohöylään: kaikista mahdollisista kuluista karsitaan. Tämä on paljon käytetty ja huonoksi havaittu poliittinen resepti.
Kuntien menoja on yritetty karsia jo kahden hallituksen aikana. Yhtä huonolla menestyksellä tässä ovat onnistuneet sekä Katainen-Stubbin että Sipilän hallitukset. Syykin löytyy. Kuntien menoista valtaosan kattavat sote-palvelut ja opetus, joista taas valtaosa on lakisääteisiä.
Tämä kustannusrakenne siirtyy maakuntiin, joiden tulisi sitä purkaa. Maakunnista tulee sote-kustannusten portinvartija, jota valtio kepittää antamalla määrärahat. Edelleenkään ei ole kovin selvää, millä periaatteella rahat jaetaan.
Tulossa on kapitaatioperiaate. Rahojen kohdentamisesta maakuntiin tulee tuskallista, vaikka muun muassa sairastavuus ja väestön ikääntyminen otetaan huomioon. Tähän osviittaa antaa valtion kuntaosuuksien jako, joka on ollut aina poliittisten intohimojen kohde.
Maksajiksi joutuneet kunnat ovat tuskastuneet, ja etenkin näiden alueiden kansanedustajat. Maakuntien Suomen keskusta ja ruuhka-Suomen kokoomus joutuvat napit vastakkain maakuntien sote-rahojen jakoperusteista.
Uudellamaalla on eniten mitä ottaa
Mikkola ja Hujanen kysyvät blogissaan, että selviävätkö pienet maakunnat, joiden menot asukasta kohti ovat suuret, sote-ajan kustannuspaineista. He arvioivat, että ”todennäköisesti niiden palvelutaso saattaa olla jo nyt matalampi kuin muualla”.
Tämä on ydinkysymyksiä. Sote-palvelujen rahoituksen taso näkyy väistämättä palvelujen tarjonnassa. Korkeimmat kustannukset ovat nyt alueilla, joissa on jo nyt pitkät välimatkat sote-palvelujen äärelle.
Palvelut uhkaavat karata entistä kauemmaksi. Monet näistä alueista ovat keskustan vahvoja alueita. Meri-Lapin palvelujen keskustavetoinen ulkoistaminen Mehiläiselle ennakoi, että paikallisia kapinaliikkeitä syntyy muuallakin.
Lähes 1,6 miljoonan Uudenmaan maakunnan euromääräiset sote-menot ovat ylivoimaisesti omassa luokassaan. Siellä on myös kaikkien matalimmat hoitokustannukset potilasta kohden.
Sote-menojen kasvun leikkaaminen ei olekaan helppoa. Soten myötä hoitoprosessit pirstaloituvat eikä integraatio toteudu tavoitellulla tavalla.