Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Olen huolissani, kun sotessa mennään koko ajan terveys edellä. Sosiaalityöntekijänä haluaisin korostaa sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden merkitystä.

Suuri osa sosiaalityöstä on viranomaispäätöksiä ja vaatii siksi asetuksen mukaisen kelpoisuuden. Terveydenhuollon ammattilainen ei voi korvata ammattitaitoista sosiaalityöntekijää. Olen pettynyt oman ammattijärjestöni linjaan asiassa, se on ollut liian näkymätöntä ja ponnetonta.

Kuuntelin HUS:n johtajan Aki Lindénin videota sotesta. Se oli täyttä asiaa. Hän oli huolissaan valinnanvapauden mallista. Hänen mukaansa, jos se toteutuu esitetyllä mallilla, asiakasmaksut nousevat. Esimerkkinä oli, että kun nyt maksat julkisella puolella vaikka hammashoidon palvelusta 50 euroa ja yksityisellä samasta palvelusta 100 euroa, valinnanvapausmalli johtaa siihen, että jatkossa palvelu maksaa 100 euroa asiakkaalle.

Hän korosti myös, että kustannukset kasvavat ja vaarana on, että julkisella sektorilla ei ole osaavia työntekijöitä, jotta julkinen palvelu toimisi. Nytkin jo omassa kunnassani alettiin periä asiakkaalta maksua terveydenhoitajan käynnistä. Vaikka maksu on vain 12,80 euroa kerralta ja peritään kolme kertaa vuoden aikana, se asettaa vähävaraiset ihmiset vaikeaan tilanteeseen. Vasemmistoliiton ajama maksuttomuus terveydenhuollossa olisi enemmän kuin paikallaan.

Samaan aikaan saamme tietoa veroparatiiseihin piilotetuista varoista, joilla kustannettaisiin sosiaali- ja terveydenhuoltoa moneksi vuodeksi. Onneksi tulee vastaväitteitä koko uudistukseen. Hallitus ei vain tunnu kuuntelevan asiantuntijoita tässäkään asiassa.

Pirkko Niemi
kaupunginvaltuutettu (vas.)
Sastamala