Lehtikuva/Vesa Moilanen

Vasemmiston Kontula haluaa varmistaa Langinkoskimuseon tulevaisuuden.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula jätti joulun alla hallitukselle kirjallisen kysymyksen Langinkosken keisarillisen kalastusmajan tulevaisuudesta. Neuvottelut vuokrasopimuksesta museota ylläpitävän Langinkoskiseuran ja alueen hallinnoijan Metsähallituksen välillä ovat Kontulan mukaan tulehtuneet vuokran korotusvaatimusten vuoksi.

– Sata vuotta jatkuneen museotoiminnan soisi jatkuvan. Aiemmin yhteistyö Langinkoskiseuran ja Museoviraston välillä on sujunut hyvin. Herää siis kysymys, oliko omistuksen siirto Metsähallitukselle järkevää, ja kannattaisiko omistus palauttaa takaisin Museovirastolle, Kontula sanoo.

Langinkoski-museo siirtyi Metsähallitukselle vuonna 2014, kun valtio siirsi omistamiensa rakennusten hallinnoinnin Senaatti-kiinteistöille ja Metsähallitukselle. Aiemmin keisarillinen kalastusmaja oli Museoviraston alaisuudessa.

Kannattaisiko omistus palauttaa takaisin Museovirastolle?

– Langinkoskiseura on ilmoittanut, ettei se voi jatkaa museotoimintaa esitetyillä ehdoilla, ja Metsähallitus puolestaan vetoaa vuokralaisten tasapuoliseen kohteluun vuokranmääräytymisessä, Kontula toteaa kirjallisessa kysymyksessään.

– Mikäli Langinkoskiseura vetäytyy museon pyörittämisestä, tulee ratkaista museoesineiden kohtalo. Tällä hetkellä esineet ovat Langinkoskiseuran ja Museoviraston omistuksessa, eivätkä nämä halua luovuttaa esineitä kuin ammattimaisen museon hallintaan.

ILMOITUS

Aiemmin vuokra oli 900 euroa vuodessa, mutta Metsähallituksen aikana vuokra on ollut 3000 euroa vuodessa. Uusi Metsähallituksen ehdottama vuokra määräytyisi kävijämäärien perusteella, 40 senttiä jokaista kävijää kohden, eli yhteensä noin 4000 euroa. Kävijämääristä riippuen vuokra voi nousta noin 7000 euroon, mikä on melkein kymmenkertainen alkuperäiseen vuokraan nähden.

Kävijöitä alueella on vuosittain noin 10 000.

Museo sijaitsee Kymijoen Langinkosken itärannalla Kotkassa. Langinkoski ympäristöineen on valtion omistama luonnonsuojelualue, joka kuuluu osana Kymijoen Natura 2000 -alueeseen.