All Over Press/Ismo Pekkarinen

Usein kuulee sanottavan, että jätämme lapsillemme perinnöksi valtionvelan. On toki niin, että tulevien sukupolvien täytyy hoitaa valtionvelan korot ja lyhennykset. Kirjaimellisesti ottaen tällainen velvollisuuksien siirtyminen ei kuitenkaan ole perimistä.

Valtionvelka kyllä periytyy aivan kirjaimellisestikin. Se periytyy varallisuutena niille, jotka perivät osuuksia ja oikeuksia niihin rahoituslaitoksiin, joilta rahat on lainattu. Velka ei ole velkaa yhdeltä sukupolvelta toiselle. Se on lainaa sukupolven yksiltä jäseniltä sen toisille jäsenille. Jos tulevat sukupolvet maksavat velan pois, he maksavat sen oman sukupolvensa silloin eläville jäsenille.

Sen selvittäminen, ketkä meistä jättävät saatavaa valtiolta perinnöksi ja kuinka paljon, on vaikeaa. Ensisijaiset velkojat ovat suurimmaksi osaksi kotimaisia ja ulkomaisia finanssilaitoksia. Viimekätiset omistajat katoavat liikesalaisuuden ja yksityisyyden suojan armeliaaseen hämärään.

Jos yhteiskunnassa on niin paljon joutilasta rahaa, että valtio voi sitä vaivatta lainata, niin herää kysymys, että miksei valtio sitten käytä verotusoikeuttaan ja kerää veroina näitä rahoja? Tai miksei se lainaa rahoja omalta keskuspankiltaan?

Taustalla on kehitys, joka alkoi jo 1970-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen läntisiä teollisuusmaita hallitsi sosiaalidemokraattis-keynesiläinen ajattelu. Sen ansiosta saavutettiin nopea talouskasvu ja tasainen tulonjako. 1970-luvun puolivälistä alkaen öljykriisit ja talouden kansainvälistyminen alkoivat asteittain murtaa tätä suuntausta. Öljykriisit siirsivät keskustelun painopisteen pois tulonjaosta. Ne myös tuottivat valtavia ylijäämiä öljyn tuottajamaille.

Ylijäämien sijoittaminen kasvatti olennaisesti kansainvälistä finanssipääomaa. Valtioiden velat olivat turvallinen sijoituskohde tälle pääomalle. Oli myös niin, että velkaantumalla valtiot saattoivat kaventaa kuilua ihmisten odotusten ja talouden tarjoaminen mahdollisuuksien välillä. Julkinen velka toimi samoin kuin inflaatio aiemmin. Kumpikin lupaa tarpeentyydytystä resursseilla, joita ei vielä ole luotu.

ILMOITUS

Valtaa pois valtioilta

Asteittain kansallisia ja kansainvälisiä lakeja on muutettu suuntaan, joka on siirtänyt valtaa pois kansallisvaltioilta, poliitikoilta ja kansalaisilta. On luotu uusia puhe- ja ajatustapoja, jotka ovat nakertaneet sitä perusajatusta, että yhteiskunnan tulisi kuulua kaikille. Kansalaisuus on jäänyt markkinaisuuden alle.

Suuret yrityksen ja rikkaat ihmiset voivat lisääntyvässä määrin käyttää kansainvälisiä yhteyksiä verojen välttämiseen. Tuloverotuksen progressiota on lievennetty ja pääomaverotus on kokonaan sen ulkopuolella. Ne, jotka eniten hyötyvät valtiosta osallistuvat yhä vähemmän sen kustannuksiin.

Seurauksena on ollut valtion rahoitusvaje, julkisten palvelujen kriisiytyminen sekä tulo- ja varallisuuserojen kasvu. Vähävaraiset ihmiset ovat reagoineet vähentämällä poliittista osallistumistaan. Äänestysprosentit ovat laskeneet kaikkialla. Köyhät eivät äänestä koska he ymmärtävät, että eivät voi vaikuttaa asioihin politiikan kautta. Julkisen talouden vajeeseen liittyy demokratiavaje. Kansainvälisen talouden ja finanssipääoman valta eristää kansan poliittisesta vallasta.

Velkaantumalla valtio luo ja ylläpitää valtavaa yksityistä varallisuutta, josta sen omistajille koituu tuloja ja valtaa. Valtaansa he käyttävät muuttaakseen edelleen valtatasapainoa edukseen.

Valtionvelkaa olisi toki hyvä vähentää. Se pitäisi tehdä verotuloja lisäämällä, ei palveluja huonontamalla. Tähän tarvittaisiin kansainvälistä yhteistyötä.

Kirjoittaja on valtiotieteiden lisensiaatti. Hän on opettanut filosofiaa useita vuosia Helsingin yliopistossa, erikoisalanaan yhteiskuntatieteiden metodologia. Tällä palstalla hän tarkastelee taloustieteen peruskäsitteitä ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä.