Hän tarkoitti osapuilleen sitä, että vapaiden markkinoiden ohjaama talous nostaa elintasoa ja parantaa köyhien asemaa niin paljon, että ei kannata kiinnittää huomiota siihen, miten ne vaikuttavat tuloeroihin. Köyhien asema on parantunut 1800-luvusta. Myös verrattuna 1980-lukuun nähden köyhien asema on parantunut erityisesti Kiinassa, Intiassa ja monissa Afrikan maissa. McCloskeyn mukaan tuloerojen kasvu on hinta, joka tästä kehityksestä on kannattanut maksaa.
Köyhyyttä ja tuloeroja ei kuitenkaan voi erottaa toisistaan koska ne ovat saman asian eri puolia.
Köyhyys on puutetta jostain mitä ihmisellä täytyisi olla, jotta täysipainoinen elämä olisi mahdollista. Mitä täysipainoinen elämä edellyttää riippuu tietysti siitä, millaisessa yhteiskunnassa sitä eletään. Jos yleinen tulotaso nousee, lisääntyvät täysipainoisen elämän vaatimukset. Tällä tavalla tuloerojen lisääntyminen voi suoraan lisätä köyhien määrää ja syventää köyhyyttä, vaikka köyhien rahamääräiset tulot säilyisivät ennallaan.
Tuloeroista on paljon haittaa
Mitä haittaa tuloeroista sitten on.
Ensimmäinen haitta on se, että kansantulo tuottaa sitä vähemmän hyvinvointia mitä epätasaisemmin se on jakautunut. Tämä on yksinkertainen seuraus rahan vähenevästä rajahyödystä. Annetun suuruinen rahamäärä on sitä hyödyllisempi mitä köyhemmän tuloihin se tulee lisäyksenä.
Toinen haitta on se, että tuloerot vääristävät markkinoiden toimintaa tarpeiden ilmaisijana. Markkinoilla ihmisten tarpeilla on merkitystä vain, jos heillä on rahaa. Jos käytettävissä olevat tulot ovat hyvin epätasaisesti jakautuneet, joidenkin ihmisten tarpeilla on hyvin suuri vaikutus siihen mitä tuotetaan ja vastaavasti toisten ihmisten tarpeilla hyvin vähäinen. Tällöin suuri osa tuotannosta ohjautuu joidenkin ihmisten halujen ja oikkujen tyydyttämiseksi samalla kun toisten perustarpeet jäävät tyydyttämättä.
Kolmas haitta on tuloerojen sosiaalista kanssakäymistä haittaava vaikutus. Vaikutus ei ala vielä päiväkodissa eikä peruskoulun ala-asteella mutta ylä-asteella kyllä. Ihmisten on vaikea suhtautua luontevasti toisiinsa, jos toisten lasten leikkikalut maksavat enemmän kuin mitä toisten vuositulot ovat. Valtavat varallisuuserot aiheuttavat sen, että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Jos ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, he eivät luota toisiinsa. Se vähentää niiden asioiden määrää, joita voimme tehdä yhdessä.
Neljäs haitta on tuloerojen vaikutus poliittiseen vaikutusvaltaan. Valtavat henkilökohtaiset omaisuudet ovat poliittisen vallan välineitä. Rahalla voidaan tuottaa yleistä mielipidettä, lobata poliitikkoja, lahjoa virkamiehiä ja ostaa vastustajat hiljaisiksi. Muodostuu itseään vahvistava kehä: rahaa käytetään rikkaita hyödyttävän politiikan edistämiseen. Mitä enemmän edistetään, sitä rikkaammiksi tullaan ja sitten taas voidaan ajaa omia etuja entistä voimaperäisemmin. Keskeisimpiä viime vuosikymmenten tendenssejä onkin ollut se, että köyhät lakkaavat äänestämästä. He ymmärtävät, että eivät voi vaikuttaa politiikan sisältöön.
Onko tuloeroista hyötyäkin?
Onko tuloeroista sitten hyötyä? Jo Adam Smith kirjoitti, että ihmisillä on taipumus jäljitellä rikkaampiaan ja tavoitella heidän elämäntapaansa. Hänen mielestään tämä on hyödyllistä koska se saa ihmiset tekemään kovasti töitä ja näin edistää taloudellista kasvua.
Näin varmaan on joskus mutta toisaalta suuret erot voivat myös hidastaa kasvua. Kapitalististen maiden nopein ja vakain kasvu ajoittui vuosiin 1950–1970. Tuolloin tuloerot olivat huomattavasti pienemmät kuin sen jälkeen. 1970-luvun jälkeistä aikaa ovat leimanneet suuret tuloerot, hidas kasvu ja toistuvat kriisit. Yhdysvalloissa tulo ja varallisuuserot alkavat olla jo niin suuret, että ne syrjäyttävät suuren joukon ihmisiä yhteiskunnan ja taloudellisen toiminnan ulkopuolelle.
Sitä paitsi tuntuu oudolta sanoa, että tuloeroista on hyötyä, koska se on melkein kuin sanoisi että köyhyydestä on hyötyä. Ehkä on niin, että ne, jotka mielellään puhuvat tuloeron hyödyllisyydestä tarkastelevat yhteiskuntaa ylhäältä alaspäin. He haluavat nähdä alapuolellaan avautuvassa hierarkiassa jonkin julman tarkoituksen. Ne, jotka puhuvat niiden haitallisuudesta haluavat pitää jalkansa tukevasti pohjalla.
Kirjoittaja on valtiotieteiden lisensiaatti. Hän on opettanut filosofiaa useita vuosia Helsingin yliopistossa, erikoisalanaan yhteiskuntatieteiden metodologia. Tällä palstalla hän tarkastelee taloustieteen peruskäsitteitä ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä.