Lehtikuva/Adem Altan

Pintaa syvemmältä

Unkariin ja Puolaan on liitetty käsite epäliberaali demokratia ja todettu sen olevan ongelmallinen EU:n jäsenille. Sitä on myös käytetty Turkin yhteydessä, jolloin siitä tulisi ongelma mahdollisen EU:hun liittymisen kannalta. Mutta Turkki on vielä kauempana demokratiasta kuin Unkari ja Puola. Maalla ei ole demokraattista menneisyyttä ja viime vuosina siitä on enenevässä määrin tullut yhden miehen valtio.

Turkkilainen kolumnisti Mustafa Akyol on lähtenyt selittämään sitä raivoa, mitä monet uskonnolliset turkkilaiset osoittivat Black Friday -kauppapäivää kohtaan. Suomessakin ilmiön amerikkalaisuus varmaan herätti ristiriitaisia tunteita, mutta Turkissa protestit lähtivät osin uskonnolliselta, osin kansallismieliseltä pohjalta.

Länsivastainen ilmapiiri on hyödyksi autoritaarisen hallinnon kehittämisessä.

Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin virallinen neuvonantaja Hamza Yerlikaya ihmetteli perjantain valitsemista superkauppapäiväksi: ”Perjantai merkitsee valoa, rauhaa ja siunausta. Kenen operaatio tämä on? Millaisia käsityksiä juuri tähän päivään liitetään?”

Monet muutkin turkkilaiset epäilivät kyseessä olevan hyökkäys islamilaisten pyhäpäivää ja pyhiä tunteita vastaan.

Akyol selittää tätä turkkilaisten syvällä epäluulolla lännen kulttuuria ja sen harjoittamaa politiikkaa kohtaan. Epäluuloa on aina ollut, mutta hänen mukaansa sitä on syvennetty Erdoğanin aikana. ”Hänen vakuutettuaan, että länsi pyrki kaatamaan hänet Gezi-puiston protestien aikana kesäkuussa 2013, Erdoğan on tulkinnut tätä osaksi ”mystisen päävihollisen suunnitelmaa”.”

ILMOITUS

Mutta Istanbulin keskeisen puiston puolustajathan halusivat pelastaa viheralueen, eivät niinkään puuttua politiikkaan. Tämä on kuitenkin niitä harvoja kertoja, jolloin Erdoğan on joutunut perääntymään.

Erdoğanin johtamat uskonnolliset turkkilaiset ovat pyrkineet palauttamaan islamin vanhan aseman Turkin perustajan Mustafa Kemal Atatürkin vaaliman sekularismin tilalle. Tämä on onnistunut niin pitkälle, että äskeisen Atatürkin kuolinpäivän muiston yhteydessä Erdoğan esiintyi ikään kuin uutena Atatürkina, ilman sekularismia, pikemminkin uuden ajan sulttaanina. Kuulostaa ehkä oudolta asetelmalta, mutta Turkissa tällaisia outoja asetelmia on paljon.

Akyolin mukaan ”todelliset”, uskovaiset turkkilaiset tuntevat nyt päässeensä takaisin valtaan, sadan vuoden jälkeen. Tilanne muistuttaa Iranin vallankumousta vuonna 1979, jolloin šaahin länsimaisen eliitin hallinto korvattiin šiialaisten oppineiden vallalla. Turkissa jälleen valtaan päässyt uskonto on sunni-islam ja Erdoğanin vallankumous on vähemmän radikaali kuin Khomeinin. Turkin syrjitty alevi-vähemmistö tosin on šiialainen, mutta ei juuri pysty vaikuttamaan yleisiin asioihin.

Akyolin mukaan Turkin länsivastaisen ilmapiirin toinen syy on sen hyödyllisyys autoritaarisen hallinnon kehittämisessä. Hallinnon epäonnistumiset on helppo selittää lännen vehkeilyillä ja leimata kaikki Suuren Johtajan vastustajat lännen agenteiksi.

Näitä vastustajia kuitenkin on. Suurimman oppositiopuolueen CHP:n johtaja Kemal Kiliçdaroğlu on sanonut Turkin läpikäyvän historiansa syvintä kriisiä ja vuoden 2019 vaalien merkitsevän valintaa yksinvallan ja demokratian välillä. Yksi ainoa ihminen ei kerta kaikkiaan voi ratkaista kaikkia maan ongelmia.

Riza Türmen, joka pitkään toimi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (ECHR) jäsenenä, on todennut Turkin huhtikuussa 2017 pidetyn kansanäänestyksen tuloksena muuttuneen ”perustuslailliseksi yksinvallaksi”. Tätä ovat vielä korostaneet jatkuvat poikkeustilajulistukset.

Türmenin mielestä tilanne on kestämätön – pitää palata demokratiaan ja koota kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä yhteiseen työhön tämän puolesta. Hän on hahmotellut demokratiaohjelman, joka perustuu aktiiviseen kansalaisuuteen.

”On eettisesti velvoittavaa olla osana taistelua demokratian, oikeudenmukaisuuden ja vapauden puolesta. Taistelu vallitsevia hegemonisia rakenteita vastaan tulee itsessään kantamaan uuden, demokraattisen Turkin siemeniä.”

Taistelu tulee olemaan vaikea. Presidentin miehet ovat jo tehneet radikaalimman oppositiopuolueen, HDP:n, työkyvyttömäksi vangitsemalla useimmat johtajat ja kansanedustajat, useimmiten syyttämällä heitä yhteyksistä kurdeihin. ECHR:n protestointiin Turkki on vastannut, että HDP:n kansanedustajia on ollut pakko tutkia ja vangita demokraattisen yhteiskunnan puolustamiseksi ja rauhan takaamiseksi. Heitä syytetään muun muassa itsehallinnon puoltamisesta; kurdeja ei siis saisi päästää hoitamaan omia asioitaan.

Myös suurimman oppositiopuolueen CHP:n johtoa on uhkailtu. Syyttäjä vaati äsken Kiliçdaroğlun parlamentaarista koskemattomuutta kumottavaksi, koska hän oli kommentoinut erästä viranomaisratkaisua liian kriittisesti. Myös Erdoğan on vaatinut Kiliçdaroğlun eroa CHP:n puheenjohtajan paikalta ja koko puoluejohdon asettamista syytteeseen väärästä politiikasta.