Saksalaisohjaaja Wim Wendersin kulttifilmissä Berliinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin, 1987) kuuluisa muuri on vielä paikallaan. Se ei kuitenkaan haittaa enkelten menoa, nämä kun voivat vaihtaa vapaasti paikkaa ja tarkkailla lintuperspektiivistään ihmisten elämää sekä idän että lännen puolella.

Wendersin ja Peter Handken käsikirjoittama elokuva on 1980-luvun eurooppalaisen taide-elokuvan merkkiteoksia, taidokas yhdistelmä fantasiaa, romanttisuutta, runollisuutta ja ihmiselon mysteeriä, johon taustalla sykkivä poliittisideologinen kahtiajako tuo oman pienen särönsä.

Bruno Ganz ja Otto Sander esittävät enkeleitä, jotka ovat näkymättömiä kaikille muille paitsi pikkulapsille. Enkelikaksikko keskittyy kolmeen henkilöön: amerikkalaiseen filmi- ja tv-tähteen (Peter ”Columbo” Falk), naispuoliseen trapetsitaiteilijaan (Solveig Dommartin) sekä ikääntyneeseen runoilijaan (Curt Bois).

Auttaessaan näitä maallisia vaeltajia ongelmissaan pääenkeli kamppailee omien toiveidensa ja halujensa kanssa: hän haluaisi jälleen ”tuntea kuin mies”.

Leffa on ranskalaisen veteraanin Henri Alekanin mestarillisen kuvauksen ansiosta visuaalisesti ikimuistoinen kaupunkisinfonia. Mustavalkokuvaus ja värit muodostavat harkitun kontrastin, joka alleviivaa elokuvan korostetun kahtiajakoista, mutta toisiinsa elimellisesti liittyvää maailmaa.

Berliinin taivaan alla oli valmistuttuaan suuri maailmanlaajuinen arvostelu- ja yleisömenestys. Lyhyen, mutta varsin vaikuttavan visiitin elokuvaan tekevät myös Nick Cave & the Bad Seeds tummanpuhuvalla post-punkillaan.

Berliinin taivaan alla. Teema Fem lauantaina 23.12. klo 21.00. Areena 30 pv.