Kjell Westön Rikinkeltainen taivas on kielellisesti kaunis teos, joka imaisee lukijan sisäänsä jo ensimmäisillä sivuilla. Westö maalaa sanoilla eläväksi aikaa, sen kulumista ja erilaisia miljöitä muutoksineen.
Rikinkeltainen taivas on sisällöllisesti laaja. Se on sukutarina, sukupolvikertomus, rakkaustarina ja yhteiskunnallinen teos. Se on kertomus sairaudesta, vauraudesta, saamisesta ja menettämisestä.
Teos kuljettaa useaa sukupolvea, 1960-luvulta tähän päivään.
Pinnan alla on kuitenkin salaisuus, joka vetää kaikki mukaansa.
1960-luku tutustuttaa toisiinsa suomenruotsalaisen työläisperheen pojan ja kartanoelämää viettävät Rabellit. Rabelleilla on kaikki on vähän paremmin kuin muilla, he asuvat ja puhuvat hienommin kuin muut, tekevät kansainvälistä uraa ja suhtautuvat lempeän alentuvasti alempiinsa.
Pinnan alla on kuitenkin salaisuus, joka vetää kaikki mukaansa. Tutustuminen johtaa ystävyyteen, joka vetää tarinan kertojan niin intensiivisesti mukaan Rabellien elämään, että sivustaseuraajan osa ei ole enää mahdollinen. Lapsuudessa solmitut ystävyyssuhteet ja yhdessä vaietut salaisuudet eivät tarjoa vapaamatkustajan paikkoja.
Rikinkeltainen taivas on kuvaus ajasta, sen muuttumisesta ja lyhyydestä. Se osoittaa miten nopea matka lapsuudesta on keski-ikään ja sen yli. Samalla se näyttää kuinka lapsuus kulkee mukana koko elämän ajan ja miten aika vähitellen menettää muotonsa.
Kirja on rakennettu rytmillisesti elämänkaaren muotoon. Lapsuus on hidasta ja raukeaa, teini-iässä ja nuoruudessa vauhti kasvaa ja saavuttaa huippunsa keski-ikää lähestyttäessä, sitten kaikki taas hidastuu ja rauhoittuu.
Westö on tehnyt Rikinkeltaisesta taivaasta aikaisempia teoksiaan kevytlukuisemman jakamalla sen useampaan kerrontalinjaan. Useissa aiemmissa kirjoissa kerronta on tapahtunut yhtäaikaisesti monilla tasoilla, Rikinkeltaisessa taivaassa kerronta on edelleen kerroksellista, mutta se on jaettu useampaan osaan ja ratkaisu toimii todella mallikkaasti.
Westöllä ei ole tapana kirjoittaa vain mukavista ihmisistä, vaan enemmänkin monimutkaisista ja eri tavoin traumatisoituneista persoonista. Rikinkeltainen taivas ei tee tässä poikkeusta, teoksen aikajänteen vuoksi on kuitenkin selkeästi nähtävillä, miksi ihmisistä kehittyy sellaisia kuin he ovat.
Kenties mukana on aavistus kasvutarinaa, mutta paremmiksi ihmisiksi kasvamisen sijaan kerronta kulkee eteenpäin näyttäen, mihin lapsuudessa saadut mallit ja opetukset johtavat.
Rikinkeltainen taivas asettuu kirjalliselta ilmaisultaan ehdottomasti Kjell Westön teosten kärkipäähän. Tarinan kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, mutta teoksen viimeiset viisitoista sivua latistavat kertomuksen. Intensiteetti ikään kuin ui pois.
Mahdollisesti ratkaisulla on haettu ajatusta siitä, miten elämän tunnelataukset osittain laimenevat ja kaikki hidastuu vanhuutta kohden mennessä, mutta jälkeensä ratkaisu jättää hassun olon. Tässäkö tämä nyt oli?
Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas. Suomentanut Laura Beck. Otava 2017. 459 sivua.