Jarmo Lintunen

Usein sanotaan, että työntekijän palkka vastaa, tai että sen tulisi vastata, hänen tuottavuuttaan. Vähän tuottava saa, tai hänen tulisi saada, vähemmän palkkaa kuin enemmän tuottavan.

Mutta mitä tuottavuus on? Jos henkilö poimii mustikoita kaksi litraa tunnissa, niin hän on kaksi kertaa tuottavampi kuin henkilö, joka samanlaisessa metsässä poimii litran mustikoita tunnissa.

Elämme kuitenkin työnjakoon perustuvassa yhteiskunnassa, jossa aniharva tekee työtä yksinään suoraan luonnonantimia poimien. Käytämme työssämme toisten ihmisten töiden tuotteita raaka-aineina ja työkaluina, teemme työtä yhdessä toisten kanssa, eikä työmme tulos ole erillinen esine vaan epämääräinen vaikutus monien yhdessä aikaansaamaan lopputulokseen.

Tuottavuutta samanlaatuisissa töissä voidaan verrata niiden fyysisen lopputuloksen perusteella, kuten yllä verrattiin kahden mustikanpoimijan tuottavuutta. Jos työn tulokset ovat erilaatuisia näin ei voida tehdä. Ei ole mitään keinoa verrata toisiinsa esimerkiksi opettajan ja hitsaajan töitä fyysisinä suorituksina. Ainoa tapa verrata erilaatuisten töiden tuloksia on muuttaa ne rahamääräisiksi eli antaa niille hinta.

Tämä koskee myös panoksia, joita lopputuloksen aikaansaamisessa käytetään. Lähes aina lopputuotteen aikaansaaminen edellyttää useita erilaatuisia panoksia. Jos halutaan arvioida eri panosten vaikutusta lopputulokseen, panokset on hinnoiteltava. Työvälineiden, raaka-aineiden ja erilaatuisia töitä tekevien ihmisten työpanokset täytyy muuttaa rahamääräisiksi. Tämä merkitsee sitä, että jos työntekijän työn määrällistä vaikutusta työn tulokseen halutaan arvioida, mittana on käytettävä hänen työnsä hintaa eli palkkaa.

Toki työnjohdolla on käsitys siitä mitä työntekijä tekee ja mikä hänen asemansa työn kokonaisuudessa on, mutta tämä käsitys on kvalitatiivinen ja suurin osin intuitiivinen eli niin sanottu näppituntuma. Se ei ole yhdellä tunnusluvulla ilmaistavissa eikä sitä voida perustella päättelyillä, jotka olisivat toisille ihmisille esitettävissä.

ILMOITUS

Poliittisen kamppailun kohde

Täsmällinen eri tuotannontekijöiden vaikutuksien vertailu edellyttää niiden ilmaisemista rahassa. Se on ainoa kvantitatiivinen mitta, joka soveltuu erilaatuisten tuotannontekijöiden tekemiseen yhteismitallisiksi. Kun työntekijän työpanos ilmaistaan rahassa, se tietysti ilmaistaan palkkana.

Tämä merkitsee sitä, että palkan perusteleminen tuottavuudella on täydellinen kehäpäätelmä. Palkan suuruudesta päätellään tuottavuus ja sillä edelleen perustellaan palkan suuruus.

Palkka riippuu työn asemasta tuotannon kokonaisuudessa, erilaatuisten töiden tarjonnan ja kysynnän suhteista työmarkkinoilla ja lopuksi se riippuu siitä, mikä katsotaan sopivaksi palkaksi mistäkin työstä. Työnantaja joutuu ostamaan työpanoksen markkinoilta, sillä hinnalla millä se on saatavissa.

Yleisesti sopivaksi katsottu palkkataso on jatkuvan poliittisen kamppailun kohde. Työntekijät pyrkivät tuomaan keskusteluun perusteluja sille, että palkkoja on nostettava ja työnantajat sille, että niitä on laskettava.

Mutkikkaampaa kuin mustikanpoiminta

Puhe ”matalan tuottavuuden töistä” on juuri tällaista pyrkimystä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen suuntaan, joka tekisi hyväksyttäviksi yhä alemmat palkat. Tämä puhe on harhaanjohtavaa, koska se antaa ymmärtää, että joissain töissä sinänsä olisi jokin objektiivinen piirre joka perustelisi pienen palkan.

Se, että pienipalkkaisen työntekijän palkkaa nostetaan, on sama asia kuin nostaa hänen rahassa mitattua tuottavuuttaan. Palkan korottaminen tietysti edellyttää, että saman tuotantoprosessin muiden tuotannontekijöiden hintaa alennetaan tai että lopputuotteen hintaa nostetaan. Juuri näin täytyy tehdä. On väärin, että joidenkin ihmisten työn tulos myydään hinnalla, joka ei riitä elämiseen. Palkan on katettava työvoiman tuotantokustannukset eli työntekijän elinkustannukset.

Meillä on taipumus yrittää ymmärtää monimutkaisia asioita yksinkertaisten ajatuskulkujen kautta. Haluaisimme, että työnjakoon perustuvaa työtä voitaisiin mitata niin kuin yksittäisen mustikanpoimijan työtä voidaan. Ei kuitenkaan ole mitään keinoa purkaa taloutta osiinsa ja näin saada selville mitä yksittäinen työntekijä yksinään tuottaa.

 

Kirjoittaja on valtiotieteiden lisensiaatti. Hän on opettanut filosofiaa useita vuosia Helsingin yliopistossa, erikoisalanaan yhteiskuntatieteiden metodologia. Tällä palstalla hän tarkastelee taloustieteen peruskäsitteitä ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä