Itsenäisyyden juhlavuoden aikana on muisteltu paljon suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisten onnistumisia. Hyvinvointivaltion saavutuksista ovat olleet ylpeitä kaikki. Hekin, jotka aikoinaan uudistuksia vastustivat, samoin kuin he, jotka hyvinvointivaltion rakenteita ajavat tänään alas.

Turvallista Suomea on aina rakennettu parhaiten poistamalla syrjintää, pienentämällä tuloeroja ja varmistamalla yleisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Sodanjälkeisessä Suomessa tämä tavoite oli kirkas: tehdään töitä yhdessä, jotta tulevilla polvilla olisi hieman helpompi elää. Ihmisillä oli toivoa, joka sai ponnistelemaan.

Meidän tämän päivän suomalaisten velvollisuus on varmistaa, että toivo säilyy. Aivan liian moni on luopunut toivosta: ei kuulu mihinkään eikä odota mitään, eikä koe että on enää mitään menetettävääkään. Keskusteluyhteys katkeaa ja siitä ei seuraa mitään hyvää.

Suhteellinen köyhyys lisääntyy Suomessa koko ajan.

Vaikka meillä Suomessa moni asia on globaalisti katsottuna hyvin, silti epäreilu kohtelu kasaantuu. Olet työkyvytön, mutta vakuutuslääkärin mukaan kunnossa; etsit töitä mutta kun niitä ei löydy, menetät työttömyyskorvauksesta osan; sairasta pompotellaan toimipisteestä ja jonosta toiseen sekä asiantuntijalta toiselle. Saat opiskelupaikan mutta ei ole varaa opintomateriaaleihin; saat päivähoitopaikan, mutta vain puolipäiväisesti ja toiselta puolen kaupunkia.

Suhteellinen köyhyys lisääntyy Suomessa koko ajan. Moni katselee kiiltävää ja menestynyttä Suomea ulkopuolelta, tai tulee kohdelluksi ulkopuolisena.

ILMOITUS

Haluaako silloin osallistua? Haluaako rakentaa ja puolustaa, vai rikkoa?

Johtajuus on kuulemista, kuuntelemista, aitoa kohtaamista. Sanojen ja tekojen on oltava linjassa, päätösten johdettava toimintaan. Jos vallankäyttäjä ei näytä välittävän, ei kansalainenkaan taivu tekemään omaa osaansa yhteiskunnan rakentamiseksi.

Johtajuuden onnistumisen voi mitata seuraamalla kulkeeko kansakuntamme samaan suuntaan.

Viime vuosina on selkeästi epäonnistuttu, koska maamme on riitainen ja kansalaiset turhautuneita. Jos meillä on kaikki hyvin, miksi uudistukset eivät onnistu? Jos kuljemme samaan suuntaan, miksi äänenpainot vain koventuvat?