Maria Gasolina -yhtye tunnetaan lattari-musaa soittavana bilebändinä.
– Olemme silti aina tehneet muutakin kuin brassi-musiikkia, muistuttaa yhtyeen laulusolisti, trumpetisti ja laulujen kääntäjä Lissu Lehtimaja.
– On meitä kutsuttu myös bossanova-bändiksi, vaikka me ollaan tehty vain yksi bossanova, hän nauraa.
Kaikkia maailman asioita ei voi parantaa kitaraa soittamalla, mutta joihinkin voi vaikuttaa.
2000-luvun alussa perustettu kahdeksanhenkinen yhtye syntyi kuitenkin osin Lehtimajan rakkaudesta brasilialaiseen musiikkiin.
– Halusin eroon myös toiseuttavasta asetelmasta, joka niin sanottuun maailmanmusiikkiin liittyy. Siihen on jotenkin etäinen positio valmiiksi. Ihmisten tarinat ja tunteet voisivat kuitenkin olla samaistuttavia.
Vaikka suomenkielinen musiikki ja varsinkaan käännöskappaleet eivät olleet millään muotoa muodissa 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa, syntyi ajatus kääntämisestä.
– Omalla äidinkielellä kuultu ja laulettu musiikki menee syvemmälle, tarinat tulevat enemmän iholle, uskoo Lehtimaja.
Bagdadin sillat siirtyivät Helsinkiin
Maria Gasolinan tuoreella Pitkää siltaa -pitkäsoitolla kuullaan soundeja uudelta suunnalta: Lähi-idästä ja Itä- ja Pohjois-Afrikasta. Mukana on esimerkiksi kantaa ottavaa psykedeliarokkia 1970-luvun Turkista, vahvojen naisten tarinoita Algeriasta ja romanttista indiepoppia Libanonista.
Laulut yhtye löytää väliin fiilistelemällä, väliin määrätietoisen etsinnän ja joskus sattumien tuloksena. Nimikappale Pitkääsiltaa on levyllä mukana olevien Bäghdad Bandin jäsenten ehdotus.
– Siinä puhutaan kahdesta bagdadilaisesta sillasta, jotka yhdistävät kaupunginosia Tigris-joen yli. Siitä tuli mulle heti Pitkäsilta mieleen. Meidän sovituksessa yhdistyy itämainen kansanmusa motown-komppiin ja länsimaiseen pop-musiikkiin.
Mä en täältä oo on kreikkalaista romanimusiikkia. Laulusta on alkuperäisen lisäksi myös espanjan- ja arabiankieliset versiot.
– Romanien kokema syrjintä on siinä alkuperäisessä keskiössä. Itse jätin sen auki niin, että se kertoo yleisesti syrjinnästä ja sen aiheuttamasta toiseuden tunteesta.
Kukkia ja hunajaa puolestaan on algerialaisen rai-musaguru Cheikha Rimittin, jota Lehtimaja kuunteli jo teini-ikäisenä.
Rimitti on laulanut niin poliittisista aiheista kuin viinanjuonnista ja monenlaisista elämän nautinnoista. Hänen ensimmäinen singlensä vuodelta 1956 käsitteli naisten seksuaalisuutta ja siinä kehotettiin nuoria tyttöjä hankkiutumaan eroon neitsyydestä, koska seksi on hauskaa.
– Pystytkö kuvittelemaan, että vuonna -56 kun Kekkonen valittiin presidentiksi, Suomessa joku mimmi olisi julkaissut tuollaisen biisin, kysyy Lehtimaja.
Niinpä. Mutta Algeriassa julkaistiin. Maria Gasolina pyrkiikin musiikillaan ja lauluvalinnoillaan rikkomaan ennakkoluuloja ja avaamaan ovia kulttuureihin, joista meille välittyvä kuva on usein kapea ja yksiulotteinen.
Irti kuoleman
kuvista
Ajatus idästä iti pitkään. Maria Gasolinan Brasilian-kiertue yhdessä Palefacen kanssa vuonna 2014 oli jonkinlainen päätepiste. Lehtimajalla ja muillakin bändiläisillä syttyi halu ottaa haltuun uudenlaisia musiikkityylejä.
– Samaan aikaan vuonna 2015 alkoi Pohjois-Afrikassa tapahtua, tuli pakolaiskriisi ja oli sellainen olo, että mitä voisin tehdä. Että voisiko vaikka tämän kautta olla jotenkin avuksi tai edes iloksi, sanoo Lissu Lehtimaja.
– Toivon ja uskon, että tämä levykin voisi rakentaa jonkinlaista siltaa. Se kuva, mitä meille mediankin kautta tulee, on pelkkää katastrofia ja fanatismia, köyhyyttä ja kuolemaa. Ei mitään normaalia. Se on niin voimakasta, että nekin ihmiset, jotka tietävät, eivät pääse niistä kuvista irti.
– Niiden kuvien rikkominen on ollut itselleni tärkeää. Kaikkia maailman asioita ei voi parantaa kitaraa soittamalla, mutta joihinkin voi vaikuttaa.
Maahanmuuttajat monella tavalla mukana
– Oli alusta asti selvää että haluamme tehdä yhteistyötä maahanmuuttaja-
muusikoiden kanssa tällä levyllä. Järjestettiin musiikki-iltamia, joihin kutsuim-me vastaanottokeskuksista porukkaa musisoimaan.
Esimerkiksi albumin avaavassa Beibe tuu -kappaleessa luuttua soittaa kolmannen polven luutunsoittaja Bäghdad Bandista. ”Huikea virtuoosi”, kuvailee Lehtimaja.
Sudanilaisen Alsarahin kirjoittama laulu kertoo rakkauden perässä muuttamisesta.
– Alsarah on uusi biisintekijä ja laulaja, nykyään Brooklynissa asuva mimmi, joka itse joutui lähtemään pakolaiseksi kahdeksanvuotiaana, koska hänen molemmat vanhempansa olivat ihmisoikeusaktivisteja.
Samaan aikaan kun Lehtimaja käänsi kappaletta, Suomessa väännettiin perheenyhdistämisen ehtojen tiukentamisesta.
Dur-Dur Bandin afrofunkhitti Dooyo on ollut bändin ohjelmistossa jo pidempään ja julkaistu aiemmin sinkkuna. Albumiversiossa annetaan puheenvuoro myös Suomen somaliyhteisölle.
– Innostuin kuuntelemistani remixeistä, joissa afroamerikkalaisia 1960-luvun feministifilosofirunoilijoita oli miksattu biittien päälle.
Niistä syntyi idea: levyllä helsinkiläinen kaupunginvaltuutettunakin toiminut kätilö Zahra Abdulla vetää puheenvuorossaan kaaren Mogadishun 80-luvun levottomista nuorista tämän päivän Helsinkiin.
Reilun kaupan
musiikkia
– Joskus joku kuulostaa heti meidän biisiltä, osan kanssa tehdään enemmän töitä. Tekstien takia ollaan myös ohitettu monta biisiä, jotka muuten kävisivät meille.
Lehtimaja koettaa pysyä käännöksissään yleensä mahdollisimman uskollisena alkuperäisen laulun idealle.
– Se on myös aina hauska haaste, kun sulla on melodia, originaalit sanat ja suomen kieli. Että mitä niistä saa keitettyä, niissä rajoissa. Sovituksissa ollaan aina otettu aika ronskistikin vapauksia.
Niin kuin kulttuurit ovat aina ottanut vaikutteita toisistaan ja sekoittuneet, ovat Maria Gasolinan biisitkin hybridejä, joissa itä kohtaa lännen, kansanmusiikki popin ja perinne nykypäivän.
– Koska soitetaan covereita pääasiassa sellaisista maista, joita eurooppalaiset ovat sortaneet ja ryövänneet, niin jotenkin voi antaa myös takaisin sillä, että toimii reilusti.
Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että laulujen käännöslupien kanssa nähdään välillä paljon vaivaa. Sellainen laulu on uuden albumin Journalisti.
”Älä voittajan
tarinaa toista”
Turkkilaisesta lauluntekijä Selda Bağ-canista ja tämän Journalisti-kappaleesta tuli Lehtimajalle hieman mieleen Joan Baez.
– Tekstit ovat hyvin 70-lukulaisia ja vasemmistolaisia, voisivat olla suoraan joltain KOM-teatterin levyltä. Folkin lisäksi niissä resonoi vahvasti turkkilainen estetiikka. Turkissa oli samaan aikaan myös vahva psykedeliarock-genre ja sekin kuuluu siinä.
Yhteyttä lauluntekijään oli kuitenkin todella vaikea saada. Monen mutkan ja yhden israelilaisen ”kreisiä surffipunkkia soittavan psykobilly-bändin” kautta löytyivät lopulta managerin yhteystiedot. Piiritettyään manageria toista vuotta, Lehtimaja matkusti lopulta Tukholmaan Selda Bağcanin keikalle.
Takahuonetapaamisen jälkeen lupa laulun esittämiseen tuli.
Lehtimaja sanoo ottaneensa käännöksessä hiukan enemmän vapauksia kuin yleensä, jotta sai tekstin tuotua tähän päivään ja irrotettua sen 70-luvun Turkkiin viittaavista yksityiskohdista.
– Teksti on nyt ehkä jopa ajankohtaisempi kuin 70-luvulla, mutta vähän erilaisista syistä. Silloin oli Kekkosen aikainen itsesensuuri, nyt valemediat.
Ihmeellistä sattumaa oli se, että että Lehtimaja käänsi biisin ennen ”Sipilä-gatea” ja ennen Turkin vallankaappausyritystä. Ne tekivät Journalistista entistäkin ajankohtaisemman.
”Älä kirjoita liituraidoista,
pankeista, konsulttifirmoista – –
Älä voittajan tarinaa toista,
ulkomailla läpimurroista,
vaan kirjoita näkymättömistä, heikoista.
Muista: journalistina loista,
sä voit kertoa toista!”
Maria Gasolina: Pitkää siltaa -levynjulkistamiskonsertti. Mukana myös Bäghdad Band, Ramithawi ja legendaarinen DJ Borzin. Kulttuuritehdas Korjaamo, Töölönkatu, Helsinki, lauantaina 16.12.