Kun ihmisiltä kysytään, mikä on yhteiskuntapolitiikan tärkein asia, niin aika moni vastaa, että rauha: elämä vailla jatkuvaa pelkoa väkivallasta ja hengen menettämisestä. Sama on myös minun vastaukseni. Ilman rauhaa on myös kaikenlainen muu yhteiskunnallinen kehitys vaikeaa, ellei mahdotonta.

Itsenäisyyspäivän tienoilla menneet sodat ovat olleet läsnä keskusteluissa. Väkevät sotakuvaukset muistuttavat, kuinka ihmishenki ei paljoa paina, kun armeijat ottavat yhteen. Se sai minutkin miettimään yhteiskuntapolitiikan perusteita. Tärkeintä on varmistaa, että sotaa ei enää koskaan tule.

Sodan ja konfliktien välttäminen lienee muutamia sotahulluja lukuun ottamatta kaikkien tavoite. Käsitys siitä, millaisella politiikalla konfliktit vältetään, kuitenkin vaihtelee.

Jotkut ajattelevat, että sotavarustelu on rauhanpolitiikkaa. Sotaan varustautuminen kuitenkin usein itsessään lisää sodan riskiä. Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämisen ja mahtipontisen sotilasvarustelun välillä kulkee raja, mutta rajan sijainnin määrittäminen on poliittisesti vaikea kysymys.

Itse ajattelen, että rauhan paras tae on ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja ihmisten välinen tasa-arvo. Rauha ei ole vain sotien poissaoloa. Rauha tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa on turvallista ja siellä toteutuvat kaikkien perusoikeudet. Yhteiskunnassa on purettava sortavia rakenteita, jotta ehkäistään konfliktien syntymistä.

ILMOITUS

Tulevat turvallisuusuhat ja konfliktien riskit ovat todennäköisesti jotain muuta kuin menneet sodat. Ilmastonmuutos ja ekosysteemien romahdus voi aiheuttaa ennennäkemättömiä vaikutuksia, jotka synnyttävät epävakautta ja konflikteja. Siinä tilanteessa vihollista voi olla vaikea määritellä.

Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu perustuu edelleen paljolti uhkakuvaan idästä hyökkäävästä valtiollisesta vihollisarmeijasta. Näen kuitenkin paljon todennäköisempänä skenaariona tilanteen, jossa epävakaus syntyy, kun ympäristöongelmat ovat johtaneet suuriin muuttoliikkeisiin ja elintarvikekriiseihin, tai jossa antibioottiresistenssit bakteerit uhkaavat henkiä ja yhteiskunnan toimintakykyä. Tai tilanteen, jossa digitaaliset järjestelmien vikaantuminen tai keinoälyn kehitys aiheuttaa valtavia ongelmia, tai jossa eriarvoisuuden kasvu ruokkii levottomuutta.

Modernin turvallisuuspolitiikan pitää vastata ja ennaltaehkäistä näitä moninaisia uhkakuvia. Tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, reilua taloutta ja kestävää ympäristösuhdetta edistävä politiikka on turvallisuuspolitiikkaa.

Toivonkin, että myös nämä näkökulmat näkyvät presidentinvaalien ympärillä käytävissä turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa. Nato ei torju köyhyyttä tai kuivuutta, eivätkä hävittäjät taltuta hakkereita.

Onneksi kisassa on mukana Merja Kyllönen, Arvon presidentti, joka puhuu muustakin kuin sotavarustelusta. Suomi ei voi olla sotilassuurvalta, mutta me voimme, ja meidän pitää olla, rauhan suurvalta.