All Over Press/käsittely KU

Vanhuudessa on huomattavasti enemmän sävyjä kuin mitä julkinen keskustelu tuottaa.

Psykologi, tietokirjailija Marja Saarenheimo pohtii, mitä voi viedä mukanaan vanhuuteen aiemmista elinvuosistaan eikä niin, että mitä vanheneminen tuo mukanaan. Vanhenemista voi ennakoida, mutta vasta elämä opettaa, mitä se on todella.

Julkisessa keskustelussa vanheneminen on kimppu ongelmia, joka koskee vanhenevia ihmisiä ja heidän läheisiään, vanhustyötä tekeviä ammattilaisia ja viime kädessä koko yhteiskuntaa. Vanhusta itseään kuullaan harvoin, mikäli hän ei ole erityisen kiinnostava tai erikoinen.

Saarenheimo korostaa, että jokaisella ihmisillä on oikeus vanheta omalla tavallaan. Vanhenemisen taito -kirjan voi lukea vanhenemisen kuvauksena, pohdintana selviytymisestä uudenlaisessa elämäntilanteessa tai oppaana omaan vanhenemiseensa.

Normiksi asetettu onnistunut vanhuus tuottaa paljon onnetonta vanhenemista.

Elinikäodote pidentynyt

Kirjoittaja kertoo omia ja vastaanotolleen hakeutuneiden ihmisten vanhenemiskokemuksia ja selviytymistarinoita. Saarenheimo saa vanhuuden näyttämään mielenkiintoiselta ja hyvältä vaiheelta elämässä, vaikka hän samalla arvioikin kriittisesti onnistuneen vanhuuden -käsitettä (successful aging).

ILMOITUS

Onnistuneen vanhuuden nähdään olevan aktiivista, yksilöllistä sekä fyysisesti ja psyykkisesti tavanomaista terveempää. Käsite vihjaa myös ikävästi, että vanhenemisessa voi epäonnistua. Gerontologi Marja Jylhä on kirjoittanut, että normiksi asetettu onnistunut vanhuus tuottaa päinvastoin paljon onnetonta vanhenemista.

Nykyään sanotaan, että tämän päivän kuusikymppiset vastaavat menneisyyden nelikymppisiä. Elinikäodote on pidentynyt harppauksin. Raihnaisuus ja sairastelu valuvat elinvuosien viimeisiin vuosiin. Saarenheimo huomauttaa, että ”kuinka erilaisia me 60+ -ihmiset olemme”.

Terveenä eletäänkin yhä kauemmin etenkin, jos talous on turvattu, takana on hyvä koulutus eikä ole mielenterveysongelmia. Hoivapommista puhuminen on tästä näkökulmasta ylimitoitettua.

Ikääntyvät ihmiset ovat myös aktiivisia osallistujia, myös kuluttajia. Tutkimukset paljastavat, että vanhuudessa on huomattavasti enemmän sävyjä kuin mitä julkinen keskustelu tuottaa.

Unohtamisen opettelu

Saarenheimolla on tutkijan ote vanhenemiseen. Kohteeksi kelpaavat myös omat kokemukset, kuten emeritusprofessori Antti Eskolalle, jonka Vanhuus-teokseen kirjoittaja viittaa. Pelon sijaan vanhenemiseen voi suhtautua kiinnostuksella.

Tutkimusten mukaan itsensä ikäänsä vanhemmiksi kokevat kuolevat myös ikäistään nuoremmiksi itsensä kokevia ikätovereitaan aikaisemmin. Subjektiivinen ikäkokemus saattaakin olla hyvin erilainen kuin kalenteri osoittaa.

Vanhuuteen liitetään raihnaisuus ja pelko ”muiden armoilla olemisesta”. Saarenheimon mukaan psykoterapiassa kehon hallinta, jaksaminen ja pelko minuuden muuttumisesta nousevat usein esiin. Riippuvuus ja avun pyytäminen koetaan hankalaksi.

Saarenheimo käsittelee laajasti muistamista, ajattelua ja tunteita. Hän kuvaa muistiongelmia aivan siitä syystä, että ne huolestuttavat monia ikääntyviä ihmisiä.

Lievät mieleen palauttamisen hidastumiset voi unohtaa, mutta dramaattiset muistin ja tiedonkäsittelyyn liittyvät muutokset vaativat huomiota.

Unohtamaan kannattaa opetella ja päästä eroon pahasta tavasta rasittaa läheisiä ainaisella asioiden vatvomisella. Ikääntymisen hyvä puoli on, että tunteiden ailahtelu vähenee, tunteiden säätely ja ristiriitojen sietokyky paranevat.

Marja Saarenheimo: Vanhenemisen taito. Vastapaino 2017. 296 sivua.