Marefatin koulun arkisto

Marzia Gholami

25-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa.

Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen.

Viime vuonna hän erosi puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaisesti tytär jäi asumaan isänsä luokse.

Kun vierailin Marefatissa, oli se ensimmäinen koulu Afganistanissa, joka toi mieleeni oman kouluni Iranissa.

En koskaan pitänyt koulusta Afganistanissa. Millään ei tuntunut olevan väliä: joitakin oppilaita näki tuskin koskaan tunneilla, mutta silti he pääsivät luokalta toiselle. Joissakin oppiaineissa ei ollut lainkaan omaa opettajaa, ja esimerkiksi matematiikan opettaja saattoi opettaa darin kieltä. Lunttaaminen kokeissa oli yleistä. Niinpä kaipasin aina kouluaikaani Iranissa; Iranissa en rohjennut olla päivääkään pois oppitunneilta, mutta tunsin, että opiskelulla oli päämäärä ja nautin siitä.

ILMOITUS

Olin kuullut paljon hyvää Marefatista. Menin sinne, koska halusin omin silmin nähdä, millainen koulu oli kyseessä – tahdoin löytää pikkusiskolleni hyvän koulun ja ajattelin, että Marefat voisi olla varteenotettava vaihtoehto.

Eräs entinen kollegani televisiosta työskentelee nykyisin tässä koulussa, joten menin tapaamaan häntä saadakseni tietoa. Hän näytti minulle koulua.

Koulussa on kaikki luokka-asteet ensimmäisestä kahdenteentoista. Neljännestä luokasta lähtien tytöille ja pojille on omat erilliset koulurakennuksensa. Koulun varustetaso on uskomaton: siellä on taideluokka, vieraiden kielten osasto, 1 700-paikkainen elokuvateatteri, kellarikerroksessa on koulun mukaan nimetty radioasema, ja tulevaisuudessa sinne on tarkoitus avata myös tv-asema.

Kaiken lisäksi koulu tarjoaa monenlaisia ylimääräisiä palveluita oppilaille kuten opetusta talvikaudella, jolloin koulut ovat normaalisti kiinni.

Kaikki oli todella mielenkiintoista! Marefat on yksityinen koulu, joka tarjoaa oppilaille pieniä, mutta hyvin hyödyllisiä palveluita ja mahdollisuuksia, joita ei hallituksen kouluissa ole.

Marefatin koulun arkisto

Keskustelin myös koulun rehtorin Anwar Asaeen kanssa. Hän kertoi, että koulu sai alkunsa Pakistanissa, jossa se oli afganistanilaisten pakolaisten koulu. ”Viitisentoista vuotta sitten 35 oppilasta aloitti Kabulissa. Nyt täällä opiskelee yli 3 00 oppilasta”, hän kertoi.

Asaeen kertoi myös, että kaikki opettajat ovat joko valmistuneet opettajiksi tai heillä on maisterin tutkinto jostain yliopistosta. Jokainen opettaja opettaa vain niitä aineita, joita hän opiskellut. Näin ei ole läheskään aina hallituksen kouluissa. Uskon, että juuri koulutetut opettajat ovat Marefatin koulun vahvuus ja siksi on aivan oikein sanoa, että kyseessä on Kabulin paras koulu.

Lähitulevaisuudessa alkavat lähetykset Marefatin omalta tv-kanavalta. Ohjelmistossa painottuvat kansalaistaidot, ja kanavan tarkoitus on työskennellä kansalaisyhteiskunnan hyväksi.

Ystäväni kehotti minua hakemaan töihin tälle tv-kanavalle. Aion noudattaa hänen neuvoaan. Olisi upeaa työskennellä tässä hienossa paikassa, jonka ohjenuorana ovat erinomaiset säännöt ja jota johdetaan erinomaisella tavalla. Myös kaikkien työntekijöiden pyrkimys on rakentaa parempaa tulevaisuutta kansakunnalle ja parempia palveluita kansalaisille.

Olen iloinen myös siitä, että koulumaksu on kohtuullinen. Koulua tukevat monet tahot ja lukukausimaksut on onnistuttu pitämään alhaisina. Köyhimmät perheet voivat maksaa lukukausimaksun myös useammassa erässä. Marefat ei ole tarkoitettu vain rikkaille, vaan kaikille, jotka etsivät tietoa ja haluavat opiskella.

Meidän kaikkien pitäisi yhdessä mahdollistaa korkeatasoinen opetus lapsillemme. Koulutus loisi pohjaa rauhanomaiselle tulevaisuudelle ja edistykselle. Toivoisin, että kaikki Afganistanin kansalaiset – myös he, jotka tällä hetkellä ovat terroristeja – voisivat rakentaa maatamme ja parempaa tulevaisuutta.

Käännös: Mohammad Azar Abuturab ja Kirsi Mattila

Marzia Gholami

25-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa.

Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen.

Viime vuonna hän erosi puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaisesti tytär jäi asumaan isänsä luokse.