Kansainvälinen #MeToo-kampanja on yli kuukauden ajan nostanut julkiseen keskusteluun naisten kohtaamaa seksuaalista ahdistelua. Kun uhrien kokemuksia on vähätelty, eikä tekijän asemaan ole haluttu puuttua, monet ahdistelijat ovat pystyneet valta-asemastaan käsin löytämään uhreja ja jatkamaan toimintaansa vuosikymmeniä. Kohteeksi joutuneet ovat varoitelleet toisiaan.
Vastaava häirinnän sukupuolittuneisuus, uhrien keskinäinen vertaistuki ja virallisten tahojen puuttumattomuus näkyy myös nettihäirinnässä ja internetissä leviävissä vihakampanjoissa.
Johanna Vehkoon käsikirjoittama ja Emmi Niemisen kuvittama journalistinen sarjakuvateos Vihan ja inhon internet kertoo, millaista nettihäirintä on, ketkä sitä saavat päälleen, ketkä sitä tekevät ja mitä tehdä, jos itse joutuu kohteeksi.
Maailmalla tämä on jo liiketoimintaa, poliittisen vihakampanjan voi ostaa.
Kuten #MeToo-kampanjassa, tässäkin lähtökohtana ovat uhrien kokemukset. Kirjassa yli 20 Suomessa asuvaa naista kertoo millaista uhkailu- ja muuta vihapostia ovat saaneet. Kahdeksassa pidemmässä haastattelussa kuvataan häirinnän limittymistä kohteen muuhun elämään. Tekijöistä on kaksi haastattelua eri-ikäisiltä miehiltä.
Kokemuksia taustoitetaan tutkimuksilla. Vaikka miehiäkin haukutaan ja uhkaillaan, seksuaalissävytteinen uhkailu ja häirintä, samoin stalkkaus eli yksityiselämän seuraaminen ovat tapoja, joilla nimenomaan miehet ahdistelevat naisia.
Suomessa häirinnän motiivina on usein rasismi.
Uhkailun ja painostamisen lisäksi yleisiä häirinnän muotoja ovat esimerkiksi disinformaation levittäminen, yksityiselämään liittyvien tietojen levittäminen, identiteettivarkaudet ja häiriköinti kantelemalla kohteesta viranomaisille, mitä tehdään esim toimittajille.
Vihakampanjan voi ostaa
Organisoidut vihakampanjat toimivat pyramidihuijausten tavoin: kampanjajohtajat julkaisevat kohteen tietoja kuten puhelinnumeroita ja osoitteita foorumeilla ja seuraajat lähettävät uhkailu- ja muita viestejä. Maailmalla tämä on jo liiketoimintaa, poliittisen vihakampanjan voi ostaa.
Suomessa häiriköt osaavat kiertää lakeja. Uhkaukset osoitetaan epäsuorasti.
Toisin kuin kasvokkain tapahtuvassa häirinnässä, jossa valta-asemat ovat usein edellytyksenä häirinnälle, nettihäirinnässä valta-asemat syntyvät tekojen kautta. Vihaviestin lähettäjällä ei välttämättä ole aikomusta tai kapasiteettia toteuttaa uhkauksiaan, mutta sitä ei voi tietää ja pelkkä uhkauskin ahdistaa. Hajautettu ja moniulotteinen ahdistelu stressaa ja hankaloittaa monin tavoin uhrien elämää.
Kuten kasvokkaisen seksuaalisen häirinnän, myös nettihäirinnän mahdollistaa, että siihen ei puututa. Käytännössä syyttäjä päättää, ettei poliisitutkintaa tehdä. Viranomaiset pitävät sukupuoleen perustuvaa häirintää merkityksettömänä, esimerkiksi raiskausuhkauksia ei pidetä todellista vaaraa ilmentävinä, vaikka häirintä haittaisi kohteiden arkielämää.
Häirinnän yhteiskunnallisia vaikutuksiakin vähätellään, vaikka kohteeksi joutumisen pelko myös rajoittaa muidenkin naisten osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Vihan ja inhon internet on paitsi opaskirja häirintää kohtaaville, myös ajankuva 2010-luvun nettikulttuurista.
Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet. Kosmos 2017. 147 sivua.