Lehtikuva/Paul Ellis

Manchester Cityn marssi kohti Valioliigan mestaruutta etenee joukkueen otettua viime sunnuntaina jo kolmannentoista sarjavoittonsa yhtä soittoa. Viimeisimpänä tappion kärsi West Ham, joka joutui taipumaan maalein 2–1 David Silvan iskettyä ratkaisun 83. peliminuutilla. Kesällä 220 miljoonaa puntaa pelaajakauppoihin laittanut ”Sky Blues” ei ole vielä hävinnyt ainoatakaan peliä kuluvalla kaudella, ja se on ollut aivan omaa luokkaansa maalinteossa: 46 maalia 15 sarjaottelussa.

On kuitenkin keskeistä huomatta, että tuloksia ei ole tehty kaahaten päättömästi, koska valmentaja Pep Guardiolan filosofiassa kontrolli on kaikki kaikessa. Tämän tueksi voi nostaa monenlaisia tilastoesimerkkejä, jotka osoittavat Cityn olevan Valioliigan paras pallonhallinnassa ja syöttöjen onnistumisessa.

Tarkemmassa kaivelussa voidaan huomioida sekin, kuinka Manchester Cityssä pelataan erityisesti lyhytsyöttöpeliä. Avainroolissa on sarjan mahdollisesti paras pelaaja Kevin de Bruyne yhdessä David Silvan ja Fernandinhon kanssa, mutta erityisesti Raheem Sterling on noussut varsinkin ratkaisumaalien tekijänä arvoon arvaamattomaan. Hän on tehnyt kauden kaikkien kilpailuiden 13:sta maalistaan peräti kahdeksan otteluiden viime minuuteilla tai lisäajalla. Ja peräti viisi näistä maaleista on tuonut Manchester Citylle voiton.

Valmentaja Pep Guardiolan filosofiassa kontrolli on kaikki kaikessa.

Toki Manchester Cityn maalijuhlien pohjalla on myös raudanluja puolustus. Suurin odotuksin seuraan Evertonista tullut John Stones ei enää sorru kardinaalimunauksiin viime kauden tapaan. Tosin Stonesin loukkaantuminen marraskuussa on varmasti kovasti Guardiolan mielen päällä ja huhuillaanpa siirtomarkkinoiden taas kutsuvan katalonialaista.

ILMOITUS

West Bromwichin topparikapteeni Jonny Evans ei tarttunut kesällä Guardiolan pyydyksiin, mutta panoksien kasvaessa tilanne voi muuttua. Kauan loukkaantumisista kärsinyt, satunnaisesti viime aikoina kentälle päässyt Vincent Kompany ei nimittäin tuone enää lisäarvoa joukkueeseen.

Vaikka šeikkirahoilla on mahdollisuus ostaa melkein kenet vain, on Manchester Cityn menestys kiinni paljon muustakin. Seuran pelaajistoon kuuluu esimerkiksi Valioliigan liki parhaiten piilotettu salaisuus, Fabian Delph, jonka Guardiola siirsi vasemman laitapakin paikalle Benjamin Mendyn loukkaantumisen myötä. Ja kävikin niin, että seuraan kaksi vuotta sitten ”vain” kahdeksalla miljoonalla punnalla Aston Villasta siirtyneestä Delphistä on monen mielestä sukeutunut sarjan paras pelaaja tontilleen.

Muovausprosessissa apua on erityisesti siitä, että Guardiola osaa kehittää juuri intohimollaan pelaajiaan. Esimerkiksi Stonesin ja hänen topparitoverinsa Nicolas Otamendin virheet tuskin olisivat karsiutuneet pois aivan itsestään.

Manchester City kokee todennäköisesti tappion ja ehkä montakin kuluvalla kaudella. Voi olla, että keväällä mestaruustaistoa käydään vielä oikeasti. Tai voi sitten olla, että Guardiola onnistuu toistamaan Arsene Wengerin uskomattoman tempun kaudelta 2003–2004. Tuota ennen ilman häviöitä liigakauden oli onnistunut pelaamaan Preston North End kaudella 1888–1889, jolloin pelattiin myös ensimmäinen varsinainen liigakausi Englannin kentillä.

Ensi sunnuntaina ”Citizens” saattaa ottaa nimiinsä yhden uuden sulan, mikäli se onnistuu voittamaan paikallisvastustajansa Unitedin Old Traffordilla kohdattuaan sitä ennen viikolla Shaktar Donetskin Mestareiden liigan lohkovaiheen viimeisessä pelissä. Neljästoista peräkkäinen Valioliigavoitto tietäisi myös sitä, että City ottaisi yksin nimiinsä Englannin pääsarjahistorian voittoputkiennätyksen.

tasan puolet Manchester Cityn maalimäärästä tehnyt Tottenham kohtaa vakiolapulla alemman keskikastin Stoken. Vaisun kauden pelanneella ”Spursilla” on tekemistä päästä ensi kaudella eurokentille. Viimeisestä voitosta on aikaa jo kuukauden verran.

Sen supertähdet Dele Alli, Christian Eriksen ja Harry Kane eivät ole vähään aikaan saaneet itsestään parasta irti. Nyt olisi jo korkea aika, jollei keskiviikkona pelattava Mestareiden liigan lohkovaiheen viimeinen peli APOEL Nikosiaa vastaan mene penkin alle. Varmistetaan kuitenkin ykkönen ristillä.

Värikkäiden sarjanousijoiden Huddersfieldin ja Brightonin ottelustakaan ei panoksia puutu. Ne ovat toistensa päävastustajia ja pelanneet jo monta kierrosta voitoitta. Tiiviin puolustuksensa kautta pisteensä saanut Brighton romahti viime kierroksella 1–5 Liverpoolille kotikentällään. Erityisen upean täysosuman viimeisteli muurin alitse vaparin maaliin tykittänyt Philippe Coutinho. Nyt Huddersfield on kotiedun turvin niukka suosikki, mutta tasurivarmistus on syytä tehdä.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy 9.12. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1, 1(X), X, 1(X), 1(2), 1, 1(2), X, 2, 1, 2(X), 2.