Lehtikuva/Jussi Nukari

Viimeinen sana

Heikki ”Hector” Harma muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan kirjassa Asfalttihippi. Muistelmien ensimmäinen osa etenee liiankin rivakasti Töölön poikavuosista vuonna 1979 ilmestyneeseen Ruusuportti-levyyn.

Sivuja on alle 300. Se on aika vähän, kun ottaa huomioon, että Hector oli näkijänä ja enimmäkseen myös tekijänä mukana kaikessa suomalaisen popmusiikin nousussa. 1950-luvun rock’n’roll-aaltoon 1947 syntyneenä hän ei ehtinyt, mutta oli sen jälkeen mukana joka käänteessä – myös ja etenkin siinä ratkaisevassa, jossa varsinainen suomalainen rock syntyi.

Mutta alussa oli rautalanka ja Les Mirages -yhtye, jossa Heikki Harma soitti kitaraa. Kitara oli punainen Höfner ja kaiuttimet kotitekoiset, mutta ne naamioitiin Voxeiksi niin taitavasti, että jo tähtiluokkaan kuulunut Eero Raittinen meni vipuun.

Kirjaa lukiessa huomaa, miten nopea oli pääkaupungin syke. Maaseudulla se oli tangon kulta-aikaa, mutta Beatlesin läpimurron takia helsinkiläisbändeissä oli oltava laulaja, ja rautalanka sai mennä. Harma sai potkut Les Miragesista, koska ei saanut treenatuksi riittävän hyvin uuden, aiempaa vaikeamman tyylin soittamista.

Jo kesällä 1964 Helsingissä alkoi vilkas folk-toiminta, jonka piiristä Hector poimittiin levyttämään Palkkasoturia 18-vuotiaana vuonna 1965. Häntä vietiin vauhdilla myös tanssilavakeikoille, joissa väki halusi edelleen kuulla vain tangoa.

ILMOITUS

Sitten oli vuorossa Svenska Teaternin Hair-musikaali. Sen piiristä syntyi Cumulus-yhtye.

Se ratkaiseva käänne oli 1970-luvun alku. Suomalaisen rock-sanoittamisen isiksi mainitaan yleensä Hectorin lisäksi Dave Lindholm ja Juice Leskinen, mutta silloin unohdetaan jo 1970 ilmestyneet Pekka Strengin Magneettimiehen kuolema ja Suomen Talvisota -yhtyeen Underground-Rock. Streng ja jälkimmäisessä M.A. Numminen, Jarkko Laine ja Markku Into todistivat, että rock on sanoitusmaailmaltaankin rajaton riemu.

Sitä todisti myös Hector Nostalgialla sekä Herra Mirandos ja Hectorock I -LP-levyillä. Vuonna 1974 Hector oli niin supertähti kuin se Suomessa oli mahdollista.

Tässä kohtaa tulee se tunne, että Asfalttihippi olisi saanut mennä syvemmälle käsitellessään uuden ajan alkua. Vaikuttivatko Pekka Streng ja Dave Lindholm häneen? Mistä yleensä syntyi se rikas sanamaailma, kun suomalaisia esikuvia ei juuri ollut?

Hectorin ensilevyt olivat myös sovituksellisessa mielikuvituksessa täysin kansainvälistä tasoa, kiitos Pirjo ja Matti Bergströmin tuotannon. Mistä he ottivat vaikutteensa? Mitä musiikillisista ratkaisuista puhuttiin keskeisten tekijöiden kesken?

Suomessa on paljon muusikkoelämäkertoja ja tärkeiden levy-yhtiöiden historia on kirjoitettu. Silti keskeinen murrosvaihe tarvitsisi vielä kokonaisesityksen. Mistä se kaikki ideoiden paljous ryöpsähti?