IPS/Ida Karlsson

Intian faktat:

Valtio Etelä-Aasiassa

Asukkaita 1 324 miljoonaa

Kansallisen köyhyysrajan alla 21,9 % (2015)

Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 62,8 %

Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 131/188

(Lähde: YK)

Naisten taksiyhtiö edistää turvallisuutta ja tasa-arvoa.

Viira Cabs on kymmenen vuotta sitten Intian Mumbaissa perustettu taksiyhtiö, jossa naiset kuljettavat naisia. Se työllistää nyt 65 kuljettajaa.

Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu liikennevälineissä on noussut toistuvasti esiin Intiassa viime vuosina, mikä on lisännyt turvallisempien ratkaisujen tarvetta varsinkin suurkaupungeissa.

Viira tarkoittaa rohkeaa naista. Yhtiön perusti yrittäjä ja naisaktivisti Preeti Sharma Menon tarkoituksenaan tarjota työtä köyhille naisille 22 miljoonan asukkaan Mumbaissa. Yhtiön autot kulkevat nestemäisellä maakaasulla ja kuljettajat on ohjeistettu ajamaan rauhallisesti ja turvallisesti.

ILMOITUS

Viira kouluttaa kuskinsa 12 viikon kurssilla, jonka aikana naiset oppivat ajotaidon lisäksi mekaniikan perusteet ja itsepuolustuksen alkeet. Lisäksi kerrotaan naisten oikeuksista ja neuvotaan kommunikaatiotaitoja, rattiraivon hillintää ja selkkausten välttämistä.

Miehet nauravat

Yhtiön tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja naisten ansiomahdollisuuksia.

– Kaupungin liikenne on vaarallista. Tiedän sen, koska molemmat vanhempani kuolivat liikenneonnettomuudessa. Mutta minä teen tätä työkseni ja elättääkseni kuusivuotiaan poikani, Viira-yhtiön kuljettaja Jahhavi Kshsarter kertoo.

Hän sai ajokortin kymmenen vuotta sitten ja on ajanut taksia useita vuosia.

– Elätän yksin poikaani, joka on nyt sisäoppilaitoksessa. Toivon että hän pääsee elämässään pitkälle, Kshsarter sanoo ja navigoi rauhallisesti Mumbain kaoottisessa aamuruuhkassa.

Hänen mukaansa miespuoliset taksikuskit nauravat naiskollegoilleen.

– He väittävät, ettei nainen osaa ajaa, ja pyrkivät aina ohitseni.

Kshsarterin asiakkaina on sekä paikallisia asukkaita että turisteja. Joskus kyytiin osuu joku kuuluisuus, joita riittää Bollywoodiksi kutsutussa Mumbain elokuvakaupungissa.

Englanninkielinen versio

Intian faktat:

Valtio Etelä-Aasiassa

Asukkaita 1 324 miljoonaa

Kansallisen köyhyysrajan alla 21,9 % (2015)

Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 62,8 %

Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 131/188

(Lähde: YK)