Lehtikuva/Markku Ulander

Viime viikkoina on käyty toisarvoista keskustelua puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) esittämästä kutsusta Yhdysvaltojen puolustusministerille James Mattisille Yhdysvaltojen osallistumisesta Suomeen tulevaan pääsotaharjoitukseen vuonna 2020 tai 2021.

Presidentti Sauli Niinistö ja ulkopoliittinen ministerivaliokunta päättivät heinäkuussa 2014, että Suomi allekirjoittaa sotilasliitto Naton ja Suomen välisen yhteisymmärryspöytäkirjan. Sen allekirjoitti Suomen puolesta 4.9.2014 puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Yhteisymmärryspöytäkirja eli isäntämaasopimus teki Yhdysvalloista Suomen isäntämaan.

Yhteisymmärryspöytäkirja, isäntämaasopimus, määrittää, miten Naton ja sen jäsenvaltioiden tai muiden valtioiden joukot voivat perustaa tukikohtia ja tuoda joukkoja isäntämaan (Suomen) alueelle sekä rauhan että kriisin aikana. Kun kyseessä on sopimus, ristiriidat ratkaistaan kahdenvälisellä tulkinnalla, jossa vahvempi osapuoli on useimmiten ”oikeassa.”

”Jos Euroopassa syttyisi sota, Suomi olisi eteen työnnetty tukikohta, jonka materiaali- ja ihmisvarat eivät olisi Natolle puolustamisen arvoisia ja jonka yli juostaisiin mennen tullen riippumatta siitä, kumpi osapuoli sodan voittaisi.” (Valtiotieteen tohtori Keijo Korhonen, Seura 2015).

Kiistely kutsusta pääsotaharjoitukseen on pelkkää teatteria.

Taito Taskinen
Kuopio