Istuin viikko sitten metrossa Washingtonissa. Vaunuun nousi mies, jonka laukku oli täynnä nenäliinoja. Hän yritti saada vähän rahaa nenäliinapaketeista. Keskustelin lannistuneen oloisen miehen kanssa, joka kertoi menettäneensä työnsä, sairastavansa diabetesta ja yrittävänsä elättää perheensä käytännössä kerjäämällä. Lääkkeisiin hänellä ei ollut varaa.

Annoin miehelle, mitä lompakostani löysin. Hän yritti vaatia, että otan nenäliinapaketin vastalahjaksi, vaikka kieltäydyin.

Yhdysvalloissa on syvällä ajattelu, ettei mitään saada ilmaiseksi, jokainen on oman onnensa seppä.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on menestystarina.

Eriarvoisuus ei synny tyhjiössä, se on poliittisten päätösten tuotos. Myös sen purkaminen on poliittisten päätösten tulosta.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on menestystarina. Kaikissa kansainvälisissä vertailuissa, jotka koskevat hyvinvointia, turvallisuutta, tasa-arvoa ja korruption vähäisyyttä kaikki viisi Pohjoismaata ovat kärjessä.

ILMOITUS

90-luvun lamasta lähtien hyvinvointivaltiotamme on alettu purkaa. Poliittisesta keskustelusta ovat miltei täysin kadonneet ehdotukset ja ideat siitä, miten voisimme rakentaa ja kehittää hyvinvointivaltiota.

Julkisessa keskustelussa työttömiä syyllistetään laiskoiksi ja haluttomiksi työnhakuun. Heitä pitää ”aktivoida”, mikä tarkoittaa käytännössä heidän asemansa kurjistamista. Vartiaiset ja kumppanit osoittavat puheillaan, ettei heillä ole koskaan elämässään ollut minkäänlaista kosketusta työttömän ihmisen arkielämään.

Samaan aikaan menetämme vuosittain satoja miljoonia euroja veropakolaisuuden vuoksi, varoja joita voisi käyttää hyvinvointivaltion rakentamiseen.

Rikkaita, jotka vaivaantuvat veroja maksamaan, kiitämme vuolaasti, muille verojen maksaminen on itsestäänselvyys. Kansalaisjärjestö Oxfamin mukaan maailman kahdeksan rikkaimman miehen varallisuus on yhtä suuri kuin köyhimmän 3,6 miljardin ihmisen.

Vauraus kerääntyy yhä harvemmalle samaan aikaan kun edessämme on yhteiskunnallisia mullistuksia. Globalisaatio ja robotisaatio muokkaavat työelämää, perinteinen käsitys työstä muuttuu.

Meillä on niitä, jotka väittävät että vastakkainasettelun aika on ohi. Kyse ei ole vastakkainasettelusta vaan vaihtoehdoista.

Oikeisto on onnistunut aivan liian hyvin saamaan läpi käsityksen, ettei politiikassa ole vaihtoehtoja, vaan kurjistava politiikka on ainoa vaihtoehto. Kaikki muu on ”epärealistista haihattelua”.

Vaihtoehtoja kuitenkin on. Riippuu harjoitettavasta politiikasta johtavatko tulevaisuuden muutokset eriarvoisuuden kasvuun, jossa toiset pärjäävät entistä paremmin ja toiset putoavat matalapalkkatöihin tai kokonaan työelämän ulkopuolelle. Toinen mahdollisuus on tehdä politiikkaa, joka mahdollistaa työn ja pääoman tasaisemman jakautumisen esimerkiksi lyhyemmällä työajalla, verotuksen uudistuksilla tai perustulolla.