Yle Kuvapalvelu

Tuntematon sotilas (2017) on Aku Louhimiehen monen aiemman ohjaustyön valossa aika kesy tuttavuus. Tässä mielessä 8-pallo (2013) on ”varsinaista Louhimiestä”: ajan hermolla sykkivä, elämän raadollisuutta tuikkiva, rosoinen ja epätasainen, laidasta laitaan rankkoja piirteitä saava nykydraama, tarkasti ottaen myös rikos-, poliisi- ja sosiaalidraama.

Aineksia on paljon, muttei liikaa. Lopputeksteissä paljastuu kiintoisa detalji: kohdasta konsultaatio löytyy Jari Aarnion nimi. Louhimies on kertonut Aarnion antaneen hyödyllistä tietoa huumepiirien toimintatavoista. Kuulostaa osuvalta, tosin leffan huumehörhöjen hahmoissa on myös yliampuvaa teatraalisuutta.

Tarina täyttyy rajuista vastakohtaisuuksista. Niissä on parhaimmillaan väkevää melodramaattista sähköä. Rakkaus ja väkivalta, raakuuden ja hellyyden jännite tuovat kerrontaan tiivistunnelmaista imua.

Lopputeksteissä paljastuu kiintoisa detalji.

Jessica Grabowskyn herkkä, hieman eteerinen olemus istuu pääkaupunkilaisiin moniongelmaisiin kehiin (huumeet, hyväksikäyttö, raaka väkivalta ja levottomat vuokratalot) luontevasti.

Päähenkilö Piken kaltaisen nuoren naisen ja äidin joutuminen Lallin pauloihin ei ole mitenkään mahdoton kohtalo.

ILMOITUS

Jussilla palkittu Eero Aho kunnostautuu Lallina mieleen jäävällä roolityöllä tähän tapaan: suomalaisen elokuvan kaikkien aikojen iljetys. Oiva varamies on vaimoaan hakkaava naapurin Ilkka (Kristo Salminen).

Leffan hyvät miehet ovat tietysti poliisimiehiä (Pirkka-Pekka Petelius, Mikko Leppilampi), ja tarinan lopetus aika heppoinen. Jari-Olavi Rantalan käsikirjoitus perustuu Marko Kilven romaaniin Elävien kirjoihin.

8-pallo
Nelonen to 30.11. klo 22.00.