Lehtikuva/Emmi Korhonen

Asiakasmäärien saaminen järkevälle tasolla on keskeinen keino lisätä lastensuojelun houkuttelevuutta ja työntekijöiden jaksamista.

Asiakasmäärien pysyminen liian suurina vuodesta toiseen muun muassa uusista laatusuosituksista huolimatta osoittaa, että pelkkä resurssien parantamiseen vetoaminen ei riitä lastensuojelun kriisiin ratkaisemiseksi, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson perustelee viime viikolla aloitettua lakialoitetta lastensuojelun henkilökunnan mitoituksesta.

Kun kunnat eivät huolehdi resurssien riittävyydestä varoituksista ja vetoomuksista huolimatta, tarvitaan valtakunnallisia linjauksia ja järempiä ohjauskeinoja, Andersson kirjoittaa blogissaan.

Useissa kunnissa sosiaalityöntekijöillä voi olla 40, 60 tai jopa 80 lasta sosiaalityöntekijää kohden. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kerää nimiä aloitteeseen, jossa esitetään, että lapsen asiasta vastaava sosiaalityöntekijä voisi vastata enintään 30 lapsesta kerrallaan.

Aloitteen välittömänä pontimena oli viime viikolla julkaistu yli tuhannen sosiaalityöntekijän allekirjoittama yhteinen hätähuuto suomalaisen lastensuojelun tilanteesta. He varoittavat lastensuojelun parissa työskentelevien liian suuresta työtaakasta.

Asiasta on puhuttu vuosia. Laatusuositusten lisäksi viime vaalikaudella säädettiin sosiaalihuoltolain yhteydessä ennaltaehkäisevästä perhetyöstä, jonka saaminen ei enää edellytä lastensuojelun asiakkuutta.

ILMOITUS

Ala ei houkuttele

Ongelma on silti ratkaisematta. Yhtenä ratkaisuna tarjotaan yleensä sosiaalityöntekijöiden lisäkouluttamista, mutta ala ei houkuttele. Ammattiliitto Talentian tänä vuonna valmistuneen selvityksen mukaan 72 prosenttia vastanneista sosiaalityöntekijöistä piti kohtuullista asiakasmäärää tärkeänä, kun kysyttiin millaiset työolosuhteet vaikuttavat päätökseen hakea uutta työpaikkaa. Kaksi kolmasosaa vastavalmistuneista kokee, että työtä on liikaa ja yli puolet, että työ on henkisesti liian kuormittavaa.

”Asiakasmäärien saaminen järkevälle tasolla on siksi keskeinen keino lisätä alan houkuttelevuutta ja sosiaalityöntekijöiden jaksamista”, Andersson kirjoittaa.

Hän muistuttaa, että lastensuojelusta puhuttaessa sosiaalityön kohdalla puhutaan jo korjaavista toimenpiteistä. Parasta lastensuojelua on ennaltaehkäistä ongelmia, ennen kuin pahenevat.

”Avainroolissa ovat neuvolat, varhaiskasvatus sekä ennaltaehkäisevä perhetyö. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus oli niin lasten oikeuksien kuin lastensuojelun näkökulmasta lyhytnäköinen ja vahingollinen päätös. Niin päiväkodissa kuin kouluissa huomataan yleensä ensimmäiset viitteet ongelmista, ja kasvatuspalvelut muodostavat myös tärkeän tuen jaksamisen kanssa kamppaileville vanhemmille.”