Lehtikuva/Patrik Stollarz

Viikko sitten päättynyt Bonnin ilmastokokous käytiin tuomiopäivän tunnelmissa. Kesken kokouksen saatiin kuulla huolestuttavia uutisia: maailman päästöt ovat kääntyneet jälleen kasvuun muutaman vuoden tasaisen vaiheen jälkeen. Niin ikään kokouksen aikana julkistettu raportti kertoo, että maailman maiden tämänhetkiset päästövähennyslupaukset johtavat yli kolmen asteen lämpenemiseen.

Ero kolmen asteen ja Pariisin sopimuksen tavoitteen 1,5 asteen lämpenemisen välillä on ratkaiseva: siitä riippuu isojen alueiden elinkelpoisuus, satojen miljoonien ilmastopakolaisten määrä ja todennäköisesti miljoonien ihmisten henki.

Ilmastonmuutos etenee kauhistuttavan nopeasti ja päästövähennykset tuskastuttavan hitaasti. Maiden päästövähennyslupauksia pitää korottaa, ja päästöjen vähentämisellä on todellinen kiire. Myös EU ja Suomi joutuvat vielä korottamaan päästövähennystavoitteitaan.

Ilmastonmuutos etenee kauhistuttavan nopeasti ja päästövähennykset tuskastuttavan hitaasti.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Fidzi, mikä toi kokoukseen omaa väriä. Saarivaltioille ilmastonmuutos on olemassaolokysymys, sillä se uhkaa huuhtoutua mereen.

Kyseessä oli välivuoden kokous, jossa lähinnä valmistauduttiin Puolassa pidettävään ensi vuoden ilmastokokoukseen. Mullistavia päätöksiä ei tehty, mutta kokouksen keskeiseksi kysymykseksi nousi ilmastorahoitus ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien tuhojen korvaaminen.

ILMOITUS

Teollisuusmaat ovat olleet haluttomia puhumaan kehitysmaiden menetysten korvaamisesta, ja myös ilmastonmuutoksen sopeutumisrahoitus on jäänyt vähäiseksi. Kehitysmaat eivät ole juuri historiallisia päästöjä aiheuttaneet, mutta silti ne joutuvat maksamaan kalliin taloudellisen ja inhimillisen hinnan ilmastonmuutoksesta. Kehitysmaiden pitäisi myös löytää keinot kehittää yhteiskuntiaan ja talouksiaan ilman fossiilisia polttoaineita, ja siihen ne tarvitsevat rikkaiden maiden apua.

Suomi oli Bonnissa näyttävästi mukana hiilen energiankäytön vastaisessa yli 20 maan allianssissa. Hiilen kielto on tärkeää poliittista johtajuutta, mutta Suomi ei kuitenkaan voi liikaa kieriskellä itsetyytyväisyydessä, sillä suomalaisten päästöt ovat maailman mittakaavassa erittäin suuret. Lisäksi kansallisen lempilapsemme, turpeen, ilmastopäästöt ovat kivihiilen luokkaa.

Viime viikolla julkistetun Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan Suomen metsätalouskäytännöt vapauttavat niin paljon hiiltä maaperästä, ettei talousmetsiämme voi välttämättä laskea hiilinieluksi. Jos tutkimus pitää paikkansa, Suomen kansalliselta päästöpolitiikalta putoaa pohja.

Sipilän hallitus on lisäksi leikannut kehitysmaille annettavaa ilmastorahoitusta valtavasti, eli ylpeilyn aihetta ei ole silläkään saralla.

Kokouksen ehkä parasta antia olivat lukemattomat mielenkiintoiset sivutapahtumat, joita järjestivät tutkimuslaitokset, maat ja kansalaisjärjestöt. Pääsin kuulemaan viimeisintä tutkimustietoa ja ihmisten kokemuksia eri puolilta maailmaa. Tutkijoiden hätähuudoista tuli toivoton olo, mutta toisaalta kaikesta ruohonjuuritasolla tapahtuvasta ja tekniikoiden nopeasta kehityksestä jäi toiveikas mieli.

Yksi kiinnostava kysymys oli, voidaanko ilmastonmuutosta hillitä ajoissa markkinaehtoisilla mekanismeilla. Epäilen – ja niin epäilee moni muukin. Päästökauppajärjestelmiä ei ole missään saatu toimimaan tehokkaasti, ja investoinnit fossiiliteollisuuteen jatkuvat.

Jos ilmastonmuutoksen torjumisessa ollaan tosissaan, on fossiilisten polttoaineiden kaivamisen vähennyttävä nopeasti, kiellettävä saastuttavat investoinnit, asetettava riittävät hiiliverot ja pääomat on ohjattava uusiutuviin energioihin ja puhtaisiin teknologioihin. Kun aikaa ei enää ole, eivät pelkät toiveet ja kannusteet riitä, vaan tarvitaan päätöksiä ja kieltoja.

Esiin nousi myös fossiilienergiateollisuuden vastuu ilmastonmuutoksesta. Maailman 90 suurinta fossiilienergiafirmaa vastaavat lähes puolesta historiallisista päästöistä. Firmat ja niiden omistajat ovat tehneet voittoa maapallon ja muun ihmiskunnan tulevaisuuden kustannuksella. Eri puolilla maailmaa on jo nostettu korvauskanteita näitä yhtiöitä vastaan. Ilmastonmuutoksen vastainen työ saattaakin siirtyä oikeusistuimiin, jos poliitikot eivät kykene tekemään tarvittavia päätöksiä.

Ihmiskunta elää fossiilinarkoma-niassa. Olemme koukussa öljyyn, hiileen ja kaasuun. Me tiedämme, että fossiilinen energia on vahingoksi maapallon terveydelle ja ihmiskunnan tulevaisuudelle, mutta silti me käytämme niitä.

Vaihtoehtoja olisi olemassa, mutta ”huumekauppiaat” hyötyvät fossiilibisneksestä ja jarruttavat muutosta. Riittääkö ihmiskunnan tahdonvoima tästä tappavasta riippuvuudesta irtautumiseen?

Kirjoittaja on kansanedustaja ja vasemmistoliiton varapuheenjohtaja.