Huippukokouksessa hyväksyttyyn niin kutsuttuun ”sosiaalioikeuksien pilariin” on kirjattu komission toimesta valmistellut askelmerkit sosiaalisesti oikeudenmukaisemman Euroopan rakentamiseksi.
Pilariin kuuluu 20 työelämään ja sosiaalipolitiikkaan liittyvää tavoitetta. Asiakirja ei ole juridisesti sitova, mutta kaikki jäsenmaat ovat sitoutuneet sen periaatteisiin.
Ruotsin punavihreälle hallitukselle EU-maiden kansalaisten sosiaalisten oikeuksien puolesta toimiminen on ollut ykkösprioriteetti. Suomen porvarihallitus sen sijaan on suhtautunut alusta alkaen nuivasti koko hankkeeseen. Kun komissio järjesti kuulemisen valmisteilla olevasta sosiaalisten oikeuksien julistuksesta, Sipilän hallitus ei edes vaivautunut antamaan palautetta.
Se, ettei komission uusi agenda saa kannatusta Suomen telaketjuporvarihallitukselta, ei ole sattumaa, vaan ideologinen valinta.
Viime keväänä pääministeri Juha Sipilä sanoutui irti Lännen Mediassa komission jo hyväksymän ehdotuksen tavoitteista luoda EU-alueelle sosiaaliturvan ja työehtojen minimistandardit. Hänen mielestään EU ei tarvitse lisää työmarkkinoiden säätelyä, vaan rakenteellisia uudistuksia yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi.
– Talouskasvu on paras keino Euroopan sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi, Sipilä linjasi.
Porvarihallitus pitääkin sosiaalisten oikeuksien puolesta toimimista turhana puuhasteluna. Tämä tuli harvinaisen selväksi kun hallitus vähän ennen Göteborgin huippukokousta päätti ulkoistaa Suomen kannan julkituomisen Tanskan pääministerille. Viestinsä perillemenon varmistamiseksi hallitus lisäsi ponnistelujaan lähettämällä kirjeen Euroopan neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille.
Eurooppa tienristeyksessä
Lähes kaikki EU-maiden johtajat saapuivat Göteborgiin allekirjoittamaan sosiaalisten oikeuksien julistuksen. Ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen Pohjoismaissa järjestetyn EU:n huippukokouksen jättivät väliin ainoastaan Suomen, Saksan ja Kyproksen pääministerit.
Ruotsin hallitukselle ja erityisesti pääministeri Stefan Lövfenille onnistuneen kokouksen isäntänä toiminimen oli poliittinen voitto. Hänen keskeinen sanomansa kokouksessa oli, etteivät EU-maat voi menestyä työehdoista tinkimällä, vaan luomalla enemmän korkeamman tuotavuuden työpaikkoja ja pitämällä huolen siitä, että kaikki pääsevät osallisiksi kasvun hedelmistä.
Ruotsin entinen valtiovarainministeri Allan Larsson on yksi sosiaalisen pilarin pääarkkitehdeista. Hänen mielestään tuloerojen ja sosiaalisen turvattomuuden kasvu jäsenmaiden sisällä ja niiden välillä ovat uhka Euroopan tulevaisuudelle.
Sosiaalisten oikeuksien työehtojen poliittiselle agendalle nouseminen voidaankin tulkita komission pyrkimykseksi vastata nationalististen ja rasististen oikeistopopulististen puolueiden kasvaneen suosion luomiin haasteisiin Euroopan unionin kehitykselle.
Nälkäkuuri ruokki populismia
Yhteisvaluutan valuvikojen aiheuttaman eurokriisin aikana EU-maiden hallitukset panivat kansalaisensa nälkäkuurille leikkaamalla sosiaaliturvaa, heikentämällä palkansaajien irtisanomissuojaa ja korottamalla eläkeikää. Samaan aikaan ne pelastivat järjettömiä riskejä ottaneet saksalaiset ja ranskalaiset pankit veronmaksajien rahoilla.
Harjoitettu vyönkiristyspolitiikka lamautti talouden, loi suurtyöttömyyden ja kasvatti köyhyyttä. Tuloerojen ja sosiaalisen turvattomuuden kasvu puolestaan valoi perustan oikeistopopulististen puolueiden vahvistumiselle.
Maailmanpankki ja muut kansainväliset järjestöt ovat toistuvasti varoittaneet, että eriarvoisuuden kasvu vahingoittaa talouskasvun edellytyksiä ja heikentää sosiaalista yhteenkuuluvaisuutta.
EU-komissio näyttää lopulta heränneen todellisuuteen ja pyrkii ikään kuin jälkijunassa kitkemään oikeistopopulismin kasvualustaa vaatimalla jäsenmaiden hallituksilta toimenpiteitä kansalaisten elinolosuhteiden parantamiseksi.
Sipilän hallitus puolestaan pyrkii parantamaan Suomen talouden kilpailukykyä muiden maiden kustannuksella tinkimällä suomalaisten palkansaajien työehdoista ja sosiaalisista oikeuksista. Se, ettei komission uusi agenda saa kannatusta Suomen telaketjuporvarihallitukselta, ei ole sattumaa, vaan ideologinen valinta.
Kannattaa pitää mielessä myös se, että Sipilän hallituksen harjoittama umpioikeistolainen politiikka ei olisi mahdollista ilman ulkomaalaisvastaisen populistipuoleen suosion kasvua viime vaalikauden aikana.