Lehtikuva/Kimmo Rauatmaa

Vallanpitäjät ja aktivistit kamppailivat oikeudesta edustaa yleistä etua, analysoidaan Maija Mattilan tutkimuksessa.

Maisteri Maija Mattilan perjantaina 24.11. Tampereen yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus kysyy, kenellä on demokratiassa oikeus puhua kenenkin puolesta. Tutkimuksen kohteena on kaivosyhtiö Talvivaarasta 2005–2015 käyty keskustelu.

Englanninkielisen väitöskirjan nimi on suomeksi Edustuksellisesta demokratiasta demokraattiseen edustukseen: Talvivaaran tapauksen opetuksia.

Edustuspuhetta analysoidessaan Mattila tarkastelee yhteisesti jaettuja merkityksiä ja etuoikeuksia. Talvivaaran kaivoksen tapauksessa tällainen yhteinen merkitys oli luonnon ja talouden vastakkainasettelu ja talouden hallitsevuus suhteessa puheeseen luonnon puolesta.

Kuka saa edustaa yleistä etua?

Mattilan mukaan Talvivaaran kaivokseen liittyvässä poliittisessa toiminnassa on selvästi näkyvissä kamppailu siitä, kuka saa edustaa yleistä etua.

Kansanedustajat vetosivat kantojensa lähteenä omaan vaalipiiriinsä ja puhuivat aiheesta varovasti, reagoiden tapahtumiin jälkikäteen. Stop Talvivaara -liikkeen kansalaistoimijat puolestaan vetosivat paikallisuuteensa, ja heiltä myös edellytettiin paikallisuutta.

ILMOITUS

Kysymykset laajemman ihmisjoukon edustamisesta ja siihen liittyvästä puheesta kytkeytyvät läheisesti demokratiaan.

– Kaipaan demokraattisen ajattelun uudistumista, siis sitä, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin, mitä demokratia on, Mattila sanoo.

Hän toteaa, että se ei ole vain vaalit ja jotain, mitä tapahtuu eduskunnassa, mutta ei toisaalta vain sitäkään, mitä kansalaiset tekevät suoraan vaikkapa aktivismin muodossa.

– Sen sijaan demokratiassa on kyse kamppailusta siitä, miten ‘me’ ja ‘meidän’ etumme määritellään, ja tässä kamppailussa edustuspuhe on keskeisessä asemassa.

Vapaavuori määritteli yleisen edun

Mattila havaitsi, että vaaleilla valitut edustajat pääsivät puhumaan paljon etuoikeutetummasta asemasta kuin kansalaistoimijat. Heillä oli lähtökohtaisesti oikeutus puolellaan, kun taas kansalaistoimijoiden piti tuoda esiin paikallisuuttaan ja tavallisuuttaan voidakseen määritellä yleisen edun toisin kuin esimerkiksi tuolloinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sen määritteli.

– Demokratia edellyttää uudistuakseen kuitenkin juuri kansalaisten edustuspuhetta, joka haastaa vallanpitäjien edustuspuheen. Demokratiassa on olennaista olla kriittinen, Mattila toteaa.

Väitöskirjasta ilmenee, että Stop Talvivaara -toimijoilta edellytettiin joissakin poliitikoiden puheenvuoroissa paikallisuutta ikään kuin legitimoimaan heidän toimintansa. Samaan aikaan läpi toimijakategorioiden Talvivaaraa pidettiin kansallisena kysymyksenä, tarkasteltiinpa sitä ympäristön tai kaivosteollisuuden tulevaisuuden näkökulmasta.

– Miksi kansalaistoimijoiden pitäisi olla paikallisia voidakseen toimia legitiimisti? Mattila kysyy.

– Monet toimijat kyllä olivat paikallisia, mutta kyse oli myös siitä, miten paikallisuus määritellään. Pitikö olla kainuulainen vai riittikö, että on Savosta?