Lapsen oikeus
Kunnat ovat tehneet opetushallituksen laatimien valtakunnallisten perusteiden pohjalta omat varhaiskasvatuksen suunnitelmansa, joiden perusteella jokaiselle lapselle tehdään kokonaisvaltainen, yksilöllinen suunnitelma. Kuntien paikalliset suunnitelmat otettiin käyttöön 1. 8. 2017.
Varhaiskasvatus nähdään nyt osana suomalaista koulutusjärjestelmää.
Varhaiskasvatuksen valtakunnalliset perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan lapset kasvavat, kehittyvät sekä oppivat vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja lähiympäristön kanssa.
Varhaiskasvatus elää muutoksen aikaa. Päiväkodeissa on elokuusta alkaen tehty varhaiskasvatuksen lapsikohtaisia pedagogisia suunnitelmia. Niitä on toki tehty aikaisemminkin, mutta nyt niiden tekeminen on tullut velvoittavaksi. Helsingissä kuten monessa muussakin kunnassa lapsikohtaisten suunnitelmien tekeminen kuuluu nyt lastentarhanopettajille.
Kesällä julkaistiin myös opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama raportti Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030, jossa hahmotellaan muun muassa päiväkotien osaamisen, henkilöstörakenteen ja koulutuksen kehittämistä.
Helsinkiläisessä päiväkodissa on puolenpäivän jälkeen hiljaista kun lapset ovat päiväunilla. Se on ainut aika päivästä, jolloin lastentarhanopettaja Paula Kamulalla on mahdollisuus irrottautua haastatteluun.
Aikaa vievät suunnitelmat
Kamulan työpaikalla varhaiskasvatuksen lapsikohtaisia suunnitelmia on tähän asti tehty yhteisvoimin. Kamula harmittelee uutta rajausta, jonka mukaan lastenhoitajat eivät enää voi suunnitelmia tehdä.
– Toki lastentarhanopettajalla on se pedagoginen koulutus yliopistosta. Mutta meillä on paljon kokeneita lastenhoitajia, joilla taasen on hoivan ja hoidon ammattitaitoa. Sitä paitsi suunnitelmien teko vie tosi paljon työaikaa pois päiväkotiryhmästä.
Kamula viittaa myös lehtien mielipidepalstoilla julkaistuihin kirjoituksiin ja some-kirjoitteluun.
– Usein kirjoitellaan lastentarhanopettajista, että siellä he vain istuvat kirjoittamassa suunnitelmia. Pakkohan meidän on ne tehdä. Olisikin ollut hyvä, jos lastenhoitajillakin olisi säilynyt mahdollisuus suunnitelmien tekoon.
Kasvatuskumppanuus
Suunnitelmat sinänsä ovat Kamulan mukaan tärkeitä. Niiden myötä päiväkotiin kulkeutuu myös kodin näkemys lapsen kasvatuksesta. Kasvatuskumppanuus eli se, että löydetään kodin ja päiväkodin yhteiset kasvatusperiaatteen, on Kamulan mukaan tärkeä asia.
– Vanhemmat ovat lapsen suurimpia asiantuntijoita. Heitä pitää kuunnella. Haastavaa tässä vain on se, että kun jokaisen lapsen vanhempien kanssa käydään keskustelut ja kirjataan ne, se syö melkoisen osan työajasta ja se on pois ryhmästä.
Lastentarhanopettaja on tehtävässään puun ja kuoren välissä, sillä ajankäyttöä suunnitelmien tekoon on koko ajan tiukennettu.
– Pelkona on, että minä vain pajatan siinä eikä vanhempi tulekaan enää kuulluksi. Toki tällaiset pikakeskustelut voivat sopia hyvin, koska monilla vanhemmillakin on kiire töihin. Ainakin meidän ryhmässä pidetään tärkeänä, että vanhemmat tulevat kuulluksi.
Lisäksi esiopetuksessa vanhempien kanssa keskustellaan syksyllä ja keväällä, mikä syö aikaa vielä enemmän.
– Onneksi olen onnellisessa asemassa siinä, että meillä tiimi toimii hirveän hyvin ja meillä kaikki ymmärtävät asian tärkeyden, Kamula sanoo.
Vaikka lastentarhanopettaja vastaa suunnitelmien teosta ja keskusteluista, koko tiimi on taustalla mukana.
– Palavereissa mietitään yhdessä, mitä opettaja vie keskusteluun.
Kamulan mielestä lapsista puhumiseen pitäisi tiimissä käyttää vielä nykyistä enemmänkin aikaa.
– Puhumalla löydämme toimintatavat, joilla kaikki toimivat lapsen kanssa. Silloin lapsiryhmän arki on paljon parempaa ja lapset voivat paremmin. Ja hyvin toimiva yhteistyö lisää myös aikuisten työhyvinvointia.
Yksilöllisyys korostuu
Suunnitelmat eivät ole mitään turhaa byrokratiaa, vaan niillä on Kamulan mukaan tärkeä merkitys lapselle.
– Jos vanhempien kanssa sovitaan vaikkapa, että lapsen kanssa harjoitellaan kaveritaitoja, ja asia kirjataan ylös, silloin voidaan sopia, millaisia asioita vuoden aikana juuri meidän ryhmässä tehdään.
Hän jatkaa, että suunnitelman pitää myös toteutua.
– Pitää näkyä, että kaveritaitoja on harjoiteltu. Pitää näkyä, miten lasta on tuettu asiassa, vaikka ihmeitä ei tapahtuisikaan. Lapset on yksilöllisiä.
Keskeisiä asioita esikoululaisen suunnitelmassa ovat lapsen omatoimisuuteen ja arjen toimintoihin, kuten ruokailuun ja pukemiseen liittyvät asiat. Esiopetuksessa suunnitelman laadinnassa katsotaan myös esimerkiksi lapsen kielelliset ja matemaattiset taidot sekä lapsen kiinnostuksen kohteet.
– Tärkeintä eskarissakaan ei ole kirjainten oppiminen tai lukemaan oppiminen vaan se, miten tulee toimeen kaverien kanssa ja ryhmässä. Myös se, huolehtiiko itsestään.
Ajan trendi on yksilöllisyys. Se näkyy päiväkodissakin. Lasta kuullaan ja suunnitelmassa näkyy lapsen omat kiinnostuksen kohteet.
Ei kuitenkaan kutsumus
Oulusta kotoisin oleva Kamula valmistui lastentarhanopettajaksi Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselta vuonna 2011. Nykyisessä työpaikassaan hän on ehtinyt työskennellä viitisen vuotta.
Ensin alkuun hän oli alle 3-vuotiaiden ryhmässä. Nyt hän työskentelee esiopettajana 6-vuotiaiden ryhmässä, jossa hänen lisäkseen on lastenhoitaja ja kolmena päivänä viikossa erityislastentarhanopettaja. Ryhmässä on 13 lasta. Kaikkiaan päiväkodissa on noin 120 lasta.
Viisi vuotta ei ole muuttanut Kamulan näkemystä työstään. Hän on kouluikäisestä asti halunnut tulla lastentarhanopettajaksi.
– Halusin tehdä töitä lasten kanssa, mutta en yksin kuten opettaja luokassa, vaan tiimissä kuten päiväkodissa.
Hän sanoo olevansa yhä unelma-ammatissaan. Termiä kutsumusammatti hän ei kuitenkaan halua käyttää, koska siihen liittyy ajatus ettei kunnon palkka olisi tärkeä.
– Koen kyllä, että vanhemmat arvostavat työtämme ja yleisemminkin saamme arvostusta. Tottakai haluan myös enemmän palkkaa, pakko se on sanoa. Työkavereiden kanssa ajattelemme niin, että ensin pitäisi työolot saada kuntoon, muuten palkankorotukset otetaan meidän selkänahasta.
Paremmat työolot tarkoittavat pienempiä päiväkotiryhmiä ja mahdollisuutta käyttää sijaisia.
Luovuus käytössä
Kamula kyllä myöntää, että joskus hän on pyöritellyt mielessään alan vaihtoakin, vaikkapa askartelukaupan perustamista. Lapset palauttavat hänet yleensä noista mietteistä takaisin maan pinnalle.
– Kun tulen aamulla töihin ja täällä on iloiset lapset vastassa ja ruvetaan touhuihin, niin kyllä taas ajattelen, että voi kun tämä on kivaa hommaa.
Kamula kiittelee myös työnsä monipuolisia mahdollisuuksia.
– Tässä voi käyttää hyväkseen musikaalisuutta ja luovuutta. Voi tehdä monenlaisia asioita. Nyt meillä on menossa Suomi 100 -projekti, jossa tutkimme Helsinkiä. Seikkailemme ympäri kaupunkia, tutustumme kulkuvälineisiin, tanssimme ja erään isän kanssa on tehty yhteistyössä Suomi sata -räppi, jossa tutustumme äidinkielellisiin juttuihin kuten riimipareihin.
Monenlaista koulutusta
Yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien määrän lisääminen nähdään tavoiteltavana varhaiskasvatuksen tiekartassa.
Kamula pitää tietysti oman koulutuksensa antamia pedagogisia taitoja tärkeinä, mutta hän haluaa puolustaa myös muita päiväkodin ammattiryhmiä.
– Koulutustaustojen monipuolisuus tässä työympäristössä on hyvin tärkeä asia, hän sanoo ja toivoo, että moniammatillisuudesta pidetään kiinni.
Hänestä myös sosionomi on pätevä lastentarhanopettaja. Ja lastenhoitajilla on omaa tärkeää osaamistaan.
Kamula muistelee ensimmäisiä aikoja päiväkodissa valmistumisensa jälkeen, kun lapselle oli sattunut tapaturma.
– Koulutukseni kautta en tiennyt, miten toimia, vaan jouduin opettelemaan asian työssä. Onneksi oli kollega, joka oli lastenhoitaja ja pystyi auttamaan. Sosionomi taas tuo tiimiin perhe- ja sosiaalinäkökulmaa.
Kotiin vai päiväkotiin?
Julkisessa keskustelussa vanhempia moralisoidaan toisinaan siitä, että he tuovat lapset liian pieninä päiväkotiin ja toisinaan taas siitä, että isompina heitä ei tuoda päiväkotiin.
Kamula ei lähde ollenkaan antamaan ohjeita koteihin.
– On tosi haavoittavaa, jos aikuiset ajattelevat, että yhdeksän kuukauden ikäistä lasta ei voi tuoda päiväkotiin. On tärkeää, että lapsi pääsee hyvään, huolehtivaa ja rakastavaan hoitoon, kun vanhemmilla työt alkavat.
Yhtä lailla on Kamulan mukaan oikein, jos vanhempi haluaa viettää lapsen kanssa kotona vaikka kaikki kuusi vuotta ennen koulun alkamista.
– Toki lapsen sosiaaliset taidot voivat olla erilaiset, jos lapsi on pitkään kotona, eikä hän ole ollut paljon muiden lasten kanssa. Kuulostaisi tosi karulta, jos vanhempia alettaisiin syyllistää siitä, että he haluavat olla lapsensa kanssa.
Jämäkkyyttä
Päiväkodeissa työskentelyn kehittämiskohteeksi Kamula nimeää jämäkkyyden. Työntekijöiden tulisi hänen mielestään uskaltaa nykyistä paremmin avata suunsa silloin kun sanottavaa on.
– Monesti marmatetaan kahvihuoneessa epäkohdista, mutta ei sitten tehdä asialle mitään vaan tyydytään omaan osaan.
Epäkohdat liittyvät yleensä resursseihin. Jos lapsiryhmässä ei jostain syystä ole riittävästi aikuisia, silloin ei Kamulan mukaan pidä yrittää tehdä sirkustemppuja, lähteä vaikkapa puistoon vaikka valvovia silmiä ei ole riittävästi, vaan mennä lasten hyvinvointi ja turvallisuus edellä.
– Sen sijaan että valitetaan Facebookissa, että taaskaan meillä ei ollut aikuista apukätenä, pitää pyrkiä muuttamaan asiantila. Sanoa esimiehelle, että tämmöinen ei vetele. Että me tarvitsemme näin ja näin monta aikuista, Paula Kamula muistuttaa.
Lapsen oikeus
Kunnat ovat tehneet opetushallituksen laatimien valtakunnallisten perusteiden pohjalta omat varhaiskasvatuksen suunnitelmansa, joiden perusteella jokaiselle lapselle tehdään kokonaisvaltainen, yksilöllinen suunnitelma. Kuntien paikalliset suunnitelmat otettiin käyttöön 1. 8. 2017.
Varhaiskasvatus nähdään nyt osana suomalaista koulutusjärjestelmää.
Varhaiskasvatuksen valtakunnalliset perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan lapset kasvavat, kehittyvät sekä oppivat vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja lähiympäristön kanssa.