Chris Huby/LePictorium/Barcroft

Terrorismin tavoitteena on luoda pelkoa ja jännitteitä.

Tutkija Karin Creutz haluaa, että terrorismista keskustellaan, radikalisoitumista avataan ja käsitteitä käytetään analyyttisesti täsmällisemmin, ei tunteisiin pohjautuen.

Hän tuo esille terrorismin tutkija Richard Jacksonin määritelmän osuvana. Terrorismi voi olla väkivallan uhkaa, sen ei tarvitse olla itse väkivaltaa. Se on kommunikatiivista toimintaa, jolla uhrit välineellistetään.

– Väkivaltainen teko ei ole toiminnan ydin vaan se on symbolista. Teon uhrit eivät itsessään ole tavoitteellisesti uhreja, vaan esimerkiksi laajempi yhteisö. Tavoitteena on herättää pelkoa.

Poliisin viharikosyksiköstä ei ole suuressa mittakaavassa vaikutusta, jos hallituksessa ja vallitsevassa politiikassa ei nähdä vihapuhetta ongelmana.

Onkin tärkeää pystyä erottelemaan, millaisesta väkivallasta on kyse, sillä puuttumiskeinot siihen ovat erilaisia väkivallasta riippuen.

Terrorismin tavoitteena voi olla valtiojärjestelmän horjuttaminen, levittää pelkoa tiettyyn yhteisöön, joka voi olla kokonainen kansa tai tietty yhteisö, esimerkiksi vähemmistö.

ILMOITUS

– Se ei ole silmitöntä ja irrationaalista kauhuleffatyyppistä väkivaltaa, vaan sillä pyritään saavuttamaan jotain laajempaa.

Jos väkivallan luonne ymmärretään väärin, voi jäädä huomaamatta keskeisiä mekanismeja, joilla estää väkivaltaa.

– Laajemmat väkivaltaiset teot luetaan helposti Isisin laskuun. Tämä on ongelmallista koska se saa organisaation näyttämään voimakkaammalta ja järjestelmällisemmältä kuin mitä se onkaan. Sen lisäksi, että se aiheuttaa kitkaa yhteiskunnassa, se aiheuttaa myös vihaa tiettyjä vähemmistöjä kohtaan, sanoo Creutz.

Iskuja lähestytään tietyn kuplan sisällä tapahtuneena

Väkivallantekoon luetaan helposti terrorismia sisään. Creutz kertoo esimerkin Turun iskun tulkinnasta, jota poliisi tutkii terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina. Puukotuksessa kuoli kaksi ihmistä ja kahdeksan loukkaantui tämän vuoden elokuussa.

Keskustelua väkivallanteoista on vaikea pitää analyyttisenä, Turun puukotuksen tyyppiset teot tulkitaan automaattisesti Isisin tekemiksi, vaikka tästä ei olisi varmuutta. Kuvassa muun muassa Turun poliisipäällikkö Tapio Huttunen, pääministeri Juha Sipilä ja kansanedustaja Annika Saarikko Turun torilla uhrien muistoksi syntyneen kukkameren äärellä.

Creutz oli Ylellä keskustelemassa iskusta, kuten myös aihealueen asiantuntijoita. Aamulla ei tiedetty muuta kuin uhrien lukumäärä, ja että kyse oli marokkolaistaustaisesta miehestä.

Muuta ei juuri tiedetty. Myöhemmin paljastui, että hän oli syyllistynyt esimerkiksi Saksassa pikkurikoksiin.

– Pitkin päivää keskustelu valui siihen, että joka haastattelussa kysyttiin Isisistä, ja aloin vastaamaan Isisiin liittyviin kysymyksiin. Loppupäivästä pohdittiin jo, että oliko Suomi odotettu kohde. Tajusin vasta tultuani kotiin, että vaikka yritin pitää keskustelun analyyttisenä niistä seikoista jotka olivat selvillä, olin itsekin liukunut siihen kehykseen, jossa tämäntyyppiset teot tulkitaan automaattisesti Isisin tekemiksi, sanoo Creutz.

Myös vääriä tulkintoja saatetaan tehdä, kun iskuja lähestytään tietyn kuplan sisällä tapahtuneena.

– Esimerkiksi Turun tapahtumasta tiedetään, ettei mikään terrorijärjestö ottanut iskua itselleen. Ei pidä paikkaansa se, ettei Isis ottaisi nimiinsä iskuja, jossa henkilö jää eloon. Esimerkiksi Ranskassa iskun tekijät kuolivat myöhemmin poliisin luoteihin.

Isisin propaganda tekee siitä kokoaan isomman

Creutz painottaa, että väkivalta ei synny tyhjiössä. Maailman epätasa-arvoisuus vaikuttaa: kokemukset ja näkemykset poliittisesta tukahduttamisesta, syrjäytymisestä sekä taloudellisesta ja sosiaalisesta ulkopuolisuudesta luovat pohjaa. Myös hyvissä olosuhteissa voi syntyä ulkopuolisuutta.

Hän muistuttaa, että Isisin kutsu on kohdistunut ihmisille, jotka hakevat parempaa tulevaisuutta.

– Isisin alkuperäinen kutsu oli, että kaikki duunarit, lääkärit, tietotekniset ja mitä tahansa aihealuetta osaavat tarvitaan rakentamaan valtiota. Hetkeksi siirtolaisuus siirtyi sinnepäin.

Creutz kuvailee Isisin vahvuuden olleen median hallinnassa: terrorismi ei onnistu ilman mediaa. Isis on saanut itsensä näyttämään propagandassaan vahvemmalta ja vaikutusvaltaisemmalta kuin se on ollut kartalla.

Se on hyödyntänyt populaarikulttuuria, joka on uponnut etenkin parempaa tulevaisuutta etsiviin nuoriin miehiin ja naisiin eri puolilla maailmaa.

– Sen todellisella laajuudella ei ole merkitystä, jos se propagandassa näyttää vahvalta ja houkuttelevalta. Loppupeleissä nämä (Isisiin kuuluvat) eivät tiedä alueensa laajuudesta siellä ollessaan. Esimerkiksi joiltain Suomesta lähteneiltä katkaistiin kommunikointiyhteydet.

Terrorismikeskusteluun tarvitaan analyyttisyyttä

Isis on käyttänyt taitavasti mediaa propagandansa välittämiseen, millä se antaa todellista vahvemman kuvan organisaatiostaan. Kuvassa jihadisti mestaamassa sotilasta Syyriassa Isisin propagandavideolla marraskuussa vuonna 2014.

Myös länsimaiden retoriikka on luonut kaikupohjaa Isisin tyyppisille toimijoille. Turvapaikanhakijoiden, muslimien, irakilaisten tai muiden vähemmistöjen annetaan ymmärtää, etteivät he kuulu länteen.

Tämä vahvistaa sen sanoman, jonka he kuulevat Isisiltä ja muilta vastaavilta toimijoilta: te ette kuulu Eurooppaan, liittykää meihin.

Creutz haluaa, että terrorismista keskustellaan analyyttisesti, vaikka rationaaliset selitykset eivät tunnu menevän perille. Monesti terrorismi tulkitaan pahuudeksi, ja unohdetaan poliittiset tavoitteet.

-Ihmiset suuttuvat, jos sanotaan ettei kyse ole pahuudesta. Halutaan tarunomaista hyvän ja pahan taistelua. Myös Isisin tyyppisellä organisaatiolla, joka on tullut tunnetuksi brutaaliudestaan ja silmittömästä väkivallasta, on poliittisia tavoitteita.

Radikalisoitumisen torjunnasta syrjäytymisen ehkäisyyn

Yhteiskunnan radikalisoituminen näkyy aggressiivisessa retoriikassa ja lisääntyneessä väkivallassa. Se koskee yhtä lailla suomalaista kuin muuta alkuperää olevia, eri uskonnollisia ja poliittisia näkökantoja omaavia ihmisiä eri ikäluokissa.

Creutz nostaa yhtenä radikalisoitumisen syynä syrjäytymisen, vaikka se ei itsessään radikalisoi tai aja terroritekoihin. Syrjäytymistä on monenlaista, taloudellinen vähävaraisuus ei ole ainoa syrjäytymisen muoto. Tunne siitä, ettei sovi yhteiskuntaan tai ettei hallitse omaa tulevaisuuttaan voi turhauttaa. Olisi tärkeää ymmärtää radikalisoitumista yleisenä prosessina.

– Jatkuvasti puhutaan, että nuoria pitäisi estää radikalisoitumasta. Sen sijaan pitäisi estää nuoria syrjäytymästä, ettei synny turhautuneita yhteisöjä, joissa väkivalta saattaa jäädä kytemään. Tämä koskee kantasuomalaisia, maahanmuuttajia, äärioikeistoon tai muslimeihin liittyviä tai aivan muita pienyhteisöjä.

Creutz huomauttaakin:

– Poliittisesti ei ole seksikästä puhua, miten nuorten koulu menee, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja mahdollisuuksia heillä on.

Nuorisotyöntekijöiltä, opettajilta, mielenterveystyöntekijöiltä ja muilta, jotka ovat tekemisissä nuorten kanssa, ei tarpeeksi kysytä miten nuoret etsivät identiteettiään, jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle tai kokevat poliittista vihaa.

– Näihin puuttuminen on paljon oleellisempaa kuin lukuisat tsekkauslistat radikalisoitumisen merkeistä, joita on kritisoitu tiedeyhteisöissä. Kun tulee tarpeeksi rasteja, todetaan että tämä nuori saattaa olla radikalisoitumissa. Nuoriin joilla on aivan muunlaisia ongelmia saatetaan kohdistaa toimia, jotka itsessään synnyttävät vahinkoa.

Yhteisöpedagogien esimerkkeihin viitaten hänestä olisi tärkeää keskustella esimerkiksi kouluissa niistä syistä, joiden takia nuori saattaa hyväksyä Isisin tavoitteita tai ihailla natsismia. Keskustelu saattaa olla vaikeaa, koska jo keskustelun pelätään leimaavan.

Sananvapaudellakin on rajansa

Creutzin mukaan parinkymmenen vuoden ajan on liu´uttu siihen, että sallitaan minkä tyyppistä keskustelua tahansa. Kuvaava esimerkki on muutamien politiikkojen esittämä ajatus, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan tulisi lopettaa.

Ongelma on, että sananvapauden nimissä voidaan esittää mitä tahansa asioita.

– Pitäisi tuoda esiin, että kansallisissa ja kansainvälisissä sananvapauden määritelmissä on rajoitteita. Sananvapaus on ollut kautta aikojen rajattua myös demokraattisissa yhteiskunnissa, koska on tietyn tyyppistä puhetta ja sanankäyttöä, jolla voi olla vahingollisia seurauksia ja vahingollista. Rajoitukset ovat siinä syystä, että retoriikalla voi aikaansaada suurta tuhoa kuten kansanmurhia edeltävät ajat osoittavat.

Creutzilta kysytään usein onko toimenpiteistä, kuten vihapuheyksiköstä hyötyä.Hän painottaa ettei sillä ole suuressa mittakaavassa vaikutusta, jos hallituksessa ja vallitsevassa politiikassa ei nähdä vihapuhetta ongelmana. Hallituskriisiesityksessä tuli selkeästi ilmi miten maan poliittinen johto ei näytä kokevan ongelmallisena toteuttaa maahanmuuttopolitiikkaa jonka tekijöitä kuitenkin kritisoivat.

Ennakkoluulot vyöryvät vastaan mediassa

Creutz näkee, että maahanmuutto itsessään ei selitä maahanmuuttovastaisuutta ja ääriliikkeiden nousua, vaikka näin ajatellaankin. Maahanmuutto on yleiseurooppalainen ilmiö, ja eri puolilla Eurooppaa on erilaisia vähemmistöjä ja erinäköiset väestönliikkuvuushistoriat.

Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Ranskassa on isoja vähemmistöjä siirtomaa-ajoilta. Välimeren maissa on oltu tekemisissä Pohjois-Afrikan kanssa kautta historian. Suomesta on pikemminkin lähdetty, ja maahanmuutto verrattuna moniin maihin on ollut vähäistä.

– Aloin tutkia mediaa vuonna 2001, ja olin järkyttynyt, että onpa täällä paljon ennakkoluuloja. Luulin, että menee hetkessä ohi ja korjaantuu, mutta päinvastoin se mitä kauhistelin silloin, on pientä verrattuna kirjoitettuun sanaan, jota nähdään nyt, Creutz toteaa.

Hän jatkaa vihapuheesta:

– Retoriikka maahanmuuttajista somessa muistuttaa lietsontaa Ruandassa ennen kansanmurhaa, ja tai miten juutalaisista puhuttiin 30-luvulla. Samalla luodaan myös yleisesti politiikassa ja mediassa erontekoa, jakoja meihin ja muihin. Puhutaan ”ulkomaalaisen näköisestä”. Millainen on ulkomaalaisen näköinen?

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) luonnehti Turun iskun tekijää näillä sanoin.

Kirjoitus pohjautuu tutkija Karin Creutzin pitämään alustukseen Vasemmistonaisten Naiset ja rauha – suomalaisen naisen seuraavat 100 vuotta -feminaarissa 28.10.2017.