– Realistisen proosan perinne on Suomessa vahva. Samaten kirjailijoitamme kiehtoo erityisesti Suomen lähihistoria. Jos tänä vuonna ilmestyneestä proosakirjallisuudesta valitsee sattumanvaraisesti yhden teoksen, se sijoittuu todennäköisimmin jatkosodan aikaan, ja tarinalla on heterodiegeettinen kertoja sekä suljettu loppu.
Näin luonnehti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon valintalautakunnan puheenjohtaja, toimittaja Aleksis Salusjärvi kirjavuoden satoa.
Hän sekä Helsinki Lit -tapahtuman tuottaja Heidi Backström sekä entinen kirjakaupan päällikkö Eva Uggla valitsivat kuudeksi palkintoehdokkaaksi muuta kuin perinteistä proosaa.
Salusjärven mulaan raati arvosti teoksia, jotka auttavat elämässä eteenpäin ja jonka ääreen palataan elämän käännekohdissa.
– Mietimme myös, minkälaisille ihmisille mikäkin kirja on tärkeä, minkälaista maailmankatsomusta teokset edustavat, ovatko havainnot riittävän kiinnostavia ja tarkkoja. Moraalisesta selkärangasta annoimme lisäpisteitä.
– Arvostimme myös niitä kirjoja, jotka saivat meidät itkemään sekä uudenlaisia ääniä kirjallisuudessa. Lopulta työmme kilpistyi sellaisen päätöksen tekemiseen finalisteista, jonka kanssa voimme elää – sillä lähtökohtaisesti tällaisessa raatityössä ei voi välttää epäonnistumista. Silti vältimme kompromissien tekemistä. Halusimme löytää teräviä ehdokkaita, Salusjärvi sanoi.
30 000 euron suuruisen Finlandia-palkinnon voittajan valitsee Elisabeth Rehn näistä kuudesta ehdokkaasta. Ohessa myös valintalautakunnan perustelut.
Hanna Hauru: Jääkansi (Like):
Hauru osaa kirjoittaa sanat niin täyteen merkityksiä, että häntä voi kirjoittajana kutsua timantinhiojaksi. Jääkansi on sodasta ja hulluudesta toipuvan perheen tarina, jossa elämän perusasioista kasvaa suurenmoinen ja koskettava romaani. Tätä kirjaa ei voi lukea ulkokohtaisesti, se puhuttelee lukijaansa kuin ystävää ja sen jokainen lause on kevyt lukea, mutta painava kantaa.
Juha Hurme: Niemi (Teos):
Myytti vastaa kysymykseen, mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa. Myytti on siis selitys metafyysisiin olemassaoloa koskeviin kysymyksiin. Juha Hurmeen Niemi vastaa Suomea ja suomalaisia koskevaan myyttiin kaikella sillä tiedolla, jota kulttuurimme kantaa. Näin laajan kokonaisuuden voi kattaa vain suurenmoisella diletanttisella kaunokirjallisuudella, jossa Hurme haastaa pystypäin niin legendaarisen Egon Friedellin kuin Zachris Topeliuksenkin.
Tommi Liimatta: Autarktis (Like):
Lämmin humanismi alkaa puhutella kirjan ensimmäisestä luvusta lähtien. Kirjan nimi tulee sanoista arktis ja autonomia. Kun maaseutu tyhjenee ja infrastruktuuri sammuu syrjäseuduilta, sinne jäävät ihmiset saavuttavat autonomian. He huolehtivat omasta elämästään, kulttuuriperinnöstään ja elämän mielekkyydestä omaehtoisesti. Autarktis on suurenmoinen riippumattomuuden ylistys.
Miki Liukkonen: O (WSOY):
Proosaa voidaan kutsua lauseista koostuvaksi selvitykseksi asian tilasta. Miki Liukkosen O on tässä suhteessa selvitys pakkoneuroottisesta milleniaalisukupolven ajasta, jossa syiden etsiminen muodostuu metsäksi, jonka jokainen puu tutkitaan. O on maksimaalisuudessaan pysäyttävä teos. Sen kieli on täsmällisyydessään hykerryttävää ja kieliainekseltaan se näyttää ehtymättömältä. O kykenee synnyttämään lukijassa uteliaisuutta jokaisella sivullaan, ja havaintojen tarkkuudessa se on ennennäkemättömän terävä.
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat (Otava):
Sandu onnistuu esikoisromaanissaan tekemään näkyväksi sen, miten kieli, kulttuuri ja synnyinmaa ovat aina ihmisen ja ihmisyyden rakennuspalikoita. Kansakuntien haavat ovat monesti yhtäläisiä, vaikka päättäisimme tältä silmämme ummistaa ja jakautua parempiin ja huonompiin, voittajiin ja häviäjiin, ihmisiin ja toisiin. Romaniankielinen kulttuuri elää Sandun romaanissa kiinteänä osana suomalaisuutta.
Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra (Siltala):
Suomalainen poliittinen kulttuuri on viime vuosina muuttunut merkittävästi ja historiallisesti. Yli-Juonikkaan poliittinen satiiri ei pelkästään kommentoi yhteiskuntaa, vaan se pureutuu siihen työkaluun, jolla massoihin vaikutetaan: kieleen. Digitaalinen kulttuuri vaikuttaa näkyvästi tapoihin käyttää kieltä, ja Yli-Juonikas sisällyttää romaaniinsa sen koko repertoaarin. Tämä romaani on upealla tavalla törkeä.