Hienoa, että elokuva esitetään nyt Suomessa. On kiinnostavaa nähdä miten se otetaan vastaan, Kirsi Marie Liimatainen sanoo.
20-vuotias Kirsi Marie Liimatainen lähtee Itä-Berliiniin 1988. Tampereella hän on kuulunut talonvaltaajiin, nyt suuntana on DDR:n kansainvälinen nuorisokorkeakoulu Wilhelm Pieck, oppiaineena marxismi-leninismi.
Koulun oppilaat tulevat ympäri maailmaa, yli 80 maasta – rautaesiripun molemmin puolin. Osa saapuu maahan laillisesti, toiset peitenimen turvin. He ovat vapaustaistelijoita, puolueaktivisteja, opiskelijaliikkeen edustajia. Heitä yhdistää toivo paremmasta maailmasta.
”Elokuva on käynnistänyt kiihkeitä keskusteluja, joissa on pohdittu reaalisosialismin virheitä ja mitä niistä voidaan oppia tämän päivän poliittisessa toiminnassa.”
Kampuksella eletään kansainvälisessä solidaarisuudessa, mutta reaalisosialismi näyttää toisen puolen, kun teoria ja käytäntö eivät kohtaa. Kesällä 1989 kurssi päättyy. Samana syksynä Berliinin muuri murtuu.
24 vuotta myöhemmin Liimatainen matkustaa Boliviaan, Chileen, Libanoniin ja Etelä-Afrikkaan. Muutaman valokuvan ja koodinimen turvin hän yrittää selvittää, mitä entisille opiskelutovereille ja vapautustaistelijoille tapahtui. Mitä yhteisestä päämäärästä kaikkien kansojen vapauttamisesta jäi jäljelle? Onko tämän päivän globalisoituneessa maailmassa vielä unelmia joiden puolesta taistella?
Elokuvalle ollut tilausta
Liimatainen aloitti taustatutkimuksen Toveri, missä olet nyt? -elokuvaan vuonna 2006. Elokuva sai ensi-iltansa Saksassa elokuussa 2016 ja sitä esitetään siellä vieläkin.
– Mieleeni on jäänyt esitykset, joissa on ollut niin nuorempaa kuin vanhempaakin väkeä. Viimeisimmässä esityksessä Saksassa, Cottbusin kaupungissa, nuorin katsoja oli 17-vuotias ja vanhin yli 90. Elokuva on käynnistänyt kiihkeitä keskusteluja, joissa on pohdittu reaalisosialismin virheitä ja mitä niistä voidaan oppia tämän päivän poliittisessa toiminnassa.
– Toisaalta yleisötilaisuuksissa on muistutettu DDR:n järjestelmän sosiaaliturvasta tai sen tuesta kolmannelle maailmalle. On myös esitetty kysymyksiä nykypäivän tilanteesta. Minulta on penätty ”patenttivastauksia” oikeistolaisuuden nousun syihin Euroopassa. Tämänkaltaiselle elokuvalle ja keskustelulle on selvästi tilaus Saksassa.
Liimatainen sai sunnuntaina 5.11. Saksan ohjaajaliiton Metropolis 2017 -palkinnon parhaan dokumentin ohjauksesta.
Suuria kysymyksiä
– Kun Berliinin muuri murtui 1989, kävin heti tapaamassa isovanhempiani. Kun he lukivat lehdistä ihmisten alistamisesta entisissä sosialistimaissa, he joutuivat kysymään itseltään, olivatko he marssineet väärän lipun alla, oliko kaikki ollut turhaa. Pohdin silloin, mitä kaikki muut entiset nuorisokorkeakoulun oppilaat miettivät vuoden 1989 jälkeen.
Liimatainen halusi tehdä elokuvallaan selkeän eron sen suhteen, mistä ihmiset vasemmisto- ja kommunistipuolueissa olivat unelmoineet ja pitäneet päämääränään ja mitä reaalisosialismi lopulta edusti. Hän halusi ikään kuin ”puhdistaa” ne päämäärät ja arvot, joita ihmisillä ja hänellä itsellään oli ollut.
– Pyrkimyksessä vapauteen ja tasa-arvoon ei ollut mitään väärää.
Kun Liimatainen tapasi ihmisiä Boliviassa, Chilessä, Libanonissa ja Etelä-Afrikassa, hän huomasi, että he kaikki kaipaavat keskustelua vasemmistolaisuudesta. Virheistä menneisyydessä, mutta myös tämän päivän ongelmista, joihin heidän mielestään vain vasemmistolaiset puolueet saattoivat pureutua: jatkuvasta kuluttamisesta ja epätasa-arvosta.
Toisaalta entiset opiskelutoverit kokivat, etteivät enää voi toimia maansa vasemmisto- tai kommunistipuolueissa. Esimerkiksi Libanonissa entinen opiskelutoveri koki suureksi ongelmaksi, että puolue asettui tukemaan Syyrian al-Assadia.
– Silti moni sanoi olevansa edelleen kommunisti tai tulevansa aina olemaan vasemmalla. He elivät arkipäivässään vasemmistolaisten arvojen mukaan.
– Tavalliset ihmiset haluavat, että maailma on toisenlainen. He haluavat oikeudenmukaisuutta, mutta valtapelit ja sodat muuttavat kaiken, Kirsi Marie Liimatainen sanoo.
– Ehkä elokuva yllättää juuri siinä, että sen päähenkilöt asettuvat niin selkeästi itsevaltiutta ja henkilönpalvontaa vastaan, eivätkä pidä mitään itsestäänselvyytenä vaan analysoivat ja kritisoivat. He eivät kumartele kuvia.
Tavallisissa ihmisissä on toivo
Elokuva välittää viestin, että maailma ei ole valmis. Myös sen, että tasa-arvon ja vapauden puolesta täytyy taistella tänäänkin.
– Se näyttää, missä oloissa – missä poliittisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa – ihmiset elävät ympäri maailman nyt. Näissä tavallisissa ihmisissä, ruohonjuuritason ihmisissä, on se toivo. He ovat saaneet tarpeekseen korruptiosta ja puolueiden sisäisistä valtapeleistä. He haluavat johtaa itse, kansana. Tämä ajatus toistui liikkuessani maasta toiseen. Näiden tavallisten ihmisten oikeudentaju on kohdallaan, he tuomitsevat sodat ja haluavat tasa-arvoa. Heille pitäisi löytyä foorumi, jossa he voisivat vaikuttaa asioihin.
Toveri, missä olet nyt? Comrade, where are you today? -elokuvaa esitetään eri puolilla Suomea 10.11. alkaen. Tarkemmat tiedot