Jari Aho
Työterveyspsykologi, työnohjaaja
Toiminut aiemmin parikymmentä vuotta ammatillisena opettajana ja opettajien kouluttajana
Tarinateatteriaktiivi
Omaa jaksamista ja reagointia kannattaa tunnustella.
Marraskuuta pidetään jonkinlaisena synonyyminä harmaudelle ja väsymykselle. Työterveyspsykologi Jari Aho, miten huolehdit omasta työvireestäsi nyt?
– Minulla on sovittuna marraskuulle kolme mökkiviikonloppua.
– Itselleni tärkeää on huolehtia siitä, että kalenterissa on huokoista aikaa. Sellaista, ettei ole mitään ja mitä hankalasti pääsee itse tai mikään ulkopuolinenkaan muuttamaan. Itselleni sellaisia ovat juuri mökkiviikonloput. Huokoinen aika tarkoittaa myös sitä, että itse voi valita tekeekö mitään vai onko vaan villasukissa.
– Väsyneenä on helppo lipsua asioista, joiden kuitenkin tietää edistävän omaa palautumista. Siksi sovin itse kulttuuritreffejä. On korkeampi kynnys peruuttaa meno, kun sen on sopinut jonkun kanssa.
– Kuulostaa ehkä naiivilta seikalta, mutta olen myös päättänyt, etten koskaan juokse metroon. Niitä menee kolmen minuutin välein, sen ehtii aina odottaa.
Entä millaisia neuvoja annat marrasväsymystä potevalle työterveysasiakkaalle?
– Paljon käydään läpi oman työn ohjaamista eli rajojen asettamista ja ein sanomista.
– Toisaalta asioiden jakaminen on tärkeää. Jonkun ulkopuolisen, kollegan, työparin tai esimiehen kanssa kannattaa keskustella työtavoista ja rutiineista. Palautetta kannattaa pyytää.
– Päivittäiset rutiinit auttavat meitä, niistä kannattaa nytkin pitää kiinni. Toisaalta pienet poikkeamat niihin piristävät, kuten että kulkee pienesti eri reittiä.
– Omaa jaksamista ja reagointia kannattaa tunnustella. Jos perjantai-iltapäivänä joku asia tuntuu mahdottomalta, se voi viikonlopun jälkeen tuntua rutiinilta.
Näkyykö vuodenaika sinun vastaanotollasi?
– Ehkä osin ajankohdasta johtuen ajanvaraukset alkavat täyttyä ja toisaalta ihmiset joutuvat työkiireiden takia perumaan vastaanottoaikojaan.
– Väsymys tässä kohtaa on normaalia. Marraskuu on pimeä ja niitä harvoja kuukausia vuodessa, johon ei osu mitään juhlapyhää tai lomaa. Monilla työpaikoilla tähän kohtaa vuotta myös osuu paljon kiirettä, ja joutuu tekemään pidempiä päiviä. Sellaista jaksaa, jos tietää, että se ei ole jatkuvaa.
Milloin väsymyksestä pitää huolestua?
– Jos alkaa toistuvasti olla keskittymiskykyyn ja muistiin liittyvät ongelmia, on ärtynyt ja ahdistaa, alkaa kyynistyä ja epäillä omaa ammattitaitoaan, eikä palaudu vapaa-ajallakaan.
– Vakavampaan väsymykseen viittaavat myös syyllisyyden tunteet ja jos jatkuvasti haluaa kartella kontakteja työpaikalla ja myös vapaa-aikana. Myös jatkuvat uneen liittyvät ongelmat, joihin kotikonstit eivät tepsi.
Jari Aho
Työterveyspsykologi, työnohjaaja
Toiminut aiemmin parikymmentä vuotta ammatillisena opettajana ja opettajien kouluttajana
Tarinateatteriaktiivi
Omaa jaksamista ja reagointia kannattaa tunnustella.