Helsingin kaupunginteatteri/Tapio Vanhatalo

Asko Sarkola on Mannerheiminsa sisäistänyt.

Suomi 100 vuotta -teema ja viime vuosisadan sodat ovat nyt vahvasti esillä. Niin myös Helsingin kaupunginteatterissa, jossa kantaesitettiin äskettäin Kari Heiskasen ohjaama Mannerheim ja saksalainen suudelma. Se kuvaa Suomen turvautumista Saksaan kansalais- ja jatkosodassa. Huonosti oli käydä kummallakin kertaa. Kuoleman suudelma oli lähellä.

Kantaesityksen alla ilmestynyt Juha Vakkurin samanniminen romaani kertoo tarinan paljolti minämuodossa, Mannerheimin ajatuksia valottaen. Teokset täydentävät mukavasti toisiaan.

Romaanissa käydään seikkaperäisemmin läpi Venäjän armeijasta 1917 erotetun Mannerheimin tuloa Suomeen ja lupautumista tuleviin tehtäviin. Näytelmä käynnistyy myöhemmästä hetkestä, kun voittaneet valkoiset jo suorittavat teloituksiaan. Veritekoihin ei sen kummemmin pysähdytä, sillä näyttämöllä keskiössä on Suomen epävakaa asema liittoutumien välissä, osana suurvaltapolitiikkaa, Saksan kainalossa ja Mannerheimin osuus näihin liittyvissä sotaneuvotteluissa.

Näyttämöllä keskiössä on Suomen epävakaa asema liittoutumien välissä.

Sarkolalle tuttu rooli

Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään kuulas tarina Mannerheimista päämäärätietoisena sotapäällikkönä. Asko Sarkolan Mannerheim-roolissa on varmuutta, josta osa tullee siitä, että hän on esittänyt Mannerheimia urallaan useasti, muun muassa tv-elokuvassa Valtapeliä elokuussa 1940 (2001) joka perustuu Veijo Meren romaaniin sekä Åke Lindmanin ohjaamassa Etulinjan edessä -elokuvassa (2004). Sarkola on Mannerheiminsa sisäistänyt.

ILMOITUS

Sotakabineteissa aikanaan käyskennelleet herrat Mannerheimin lukuunottamatta ovat teatteriyleisölle vieraampia. Suurena apuna – ja välttämättömänäkin – tapahtumien seuraamiselle on näyttämön takaseinälle heijastetut valokuvat ja tiedot näytelmän henkilöiden esikuvina olevista sotaherroista ja muista neuvottelijoista.

Kokonaisuus on toimiva. Kaikenmoinen turha on jätetty pois. Se tuntuu olevan Heiskasen ohjauksen ohjenuora koko näytelmän ajan: selkeää ja sälätöntä.

Tosin diplomaattisten kiemuroiden lomaan mahtuu sentään marsalkan naisasioita. Kevennykseksi, rytmittämään ja inhimillistämään Mannerheimin henkilöhahmoa. Liehittelyn kohteena on Kitty Linder (Kirsi Karlenius). Lyhykäisesti tavataan myös Mannerheimin vaimo (Helena Haaranen). Tällä sektorilla ei voittoja nähdä.

Ajatusleikkiä

Mannerheimin (1867–1951) syntymästä tuli tänä kesänä kuluneeksi 150 vuotta. Hänen upseeri- ja valtiomiesuransa ja keskeinen vaikutuksensa Suomen historiaan selittävät jälkimainetta. Vuosikymmenien aikana Mannerheim on kiinnostanut niin historiantutkijoita ja taiteilijoita. Heidän tulkintansa suututtavat ja ihastuttavat vastaanottajia.

Nyt näyttämöllä ja romaanin sivuilla häärivä fiktiivinen Mannerheim on katsojalle tilaisuus pohtia myös omia näkemyksiään Mannerheimista ja kyseisistä sotavuosista.

Tänä syksynä ja ensi talvena moni näytelmä sivuaa sadan vuoden takaisia tapahtumia. Kansallisteatterissa pyörivä Kjell Westön Kangastus 38 on yksi kiinnostavimmista. Helmikuussa Kom-teatterissa tulee ensi-iltaan Anneli Kannon romaanitekstiin perustuvat Lauri Maijalan dramatisoima ja ohjaama Veriruusut.

Juha Vakkuri: Mannerheim ja saksalainen suudelma. Helsingin kaupunginteatteri. Kantaesitys 25.10. Ohjaus ja sovitus Kari Heiskanen. Lavastus Antti Mattila. Rooleissa mm. Asko Sarkola, Pertti Sveholm, Kirsi Karlenius, Kaisa Torkkel, Unto Nuora, Helena Haaranen ja Matti Olavi Ranin.