Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Otsikon mukaelma vanhasta sananparresta on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Lausuntokierrokselle lähtevä uusikin esitys valinnanvapausmalliksi pitää sisällään paljon isomman riskin.

Jos joku enää muistaa, on koko sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhtenä tärkeimpänä tavoitteena pienentää menoja kolme miljardia euroa verrattuna siihen kehityskulkuun, että uudistusta ei tehdä. Nyt tekeillä on uudistus, joka uhkaakin lisätä menoja kolme miljardia.

Laskelman on tehnyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen. Hän kirjoitti siitä blogissaan sunnuntaina. Edellisenä päivänä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo hehkutti uudistusta puoluevaltuuston kokouksessa. Orpo osaa varoa käyttämästä sanaa ”fantastinen”, mutta asiallisesti ottaen hänen mielestään uusi malli on juuri sellainen.

HUS:n Lehtosen mukaan hallituksen uusin esitys kasvattaisi menoja kolmella tavalla. Kun yksityiselle terveydenhuollolle ollaan synnyttämässä yli kolmen miljardin markkinat, pitäisi julkisen terveydenhuollon toimintaa vastaavasti sopeuttaa. Käytännössä tähän ei ole juuri muita keinoja kuin hoitajien joukkoirtisanomiset, mikä ei tietenkään ole jo valmiuden ylläpidon kannalta mahdollista.

Lisäksi palvelujen kysyntä kasvaisi ja hallintokulut lisääntyisivät niin, että Lehtonen päätyy kolmen miljardin euron loppusummaan, joka ei kaiken lisäksi tuota mitään uutta terveyshyötyä.

ILMOITUS

Sote-uudistus muuttui jo kaksi vuotta sitten sosiaali- ja terveyspalvelujen parantamisesta ja kustannussäästöistä raa’aksi valtapolitiikaksi. Keskusta haluaa maakunnat ja kokoomus yrityksille markkinat, maksoi mitä maksoi. Perussuomalaisille riitti hallituksessa roikkuminen ja niin tekevät takiaisen lailla myös siniset.

Tätä peliä katsellessa tuntuu käsittämättömältä, että Suomessa on pystytty toteuttamaan kansanterveyslain ja peruskoulun kaltaisia jättiuudistuksia. Tarkemmin ajatellen se ei ole niinkään erikoista. Uudistukset toteuttaneet kansanrintamapuolueet SDP, SKDL ja keskusta olivat monista eroistaan huolimatta ideologisesti samaa mieltä siitä, että terveys, koulutus ja moni muu hyvinvointivaltion asia kuuluu kaikille.

Meno muuttui vasta, kun kokoomus pääsi hallitukseen vuonna 1987. Pehmeästä ulkokuorestaan huolimatta se on edelleen pääoman ja yritysvoittojen edunvalvoja.

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi