Lehtikuva/Patrick Meinhardt

Keniassa viime viikolla pidetyt presidentinvaalien uusintavaalit eivät tuoneet ratkaisua maan poliittiseen kriisiin. Opposition ehdokas Raila Odinga vetäytyi kisasta, ja ihmiset jättivät äänestämättä suurimmassa osassa maata.

Istuva presidentti Uhuru Kenyatta sai 98 prosenttia äänistä, mutta vaalikomission mukaan vain 38 prosenttia rekisteröityneistä äänestäjistä kävi vaaliuurnilla. Opposition mukaan tuloksia sormeiltiin ja todellisuudessa vain noin 20 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.

Uusintavaaleista on tekeillä useita valituksia korkeimpaan oikeuteen, joka jo aiemmin mitätöi elokuussa pidetyt varsinaiset vaalit ääntenlaskussa todettujen epäselvyyksien ja laittomuuksien vuoksi.

Kenian oppositio puhuu nyt kansallisesta vastarintaliikkeestä.

Opposition ehdokkaat boikotoivat uusintavaaleja ja vaativat vaalien lykkäämistä, jotta vaalikomissio olisi ehtinyt tehdä korkeimman oikeuden päätöksen edellyttämät uudistukset vaalien oikeudenmukaisuuden takaamiseksi.

Tuomioistuin ei kuitenkaan pystynyt päättämään vaalien lykkäämisestä viime viikolla. Tuomarit eivät uskaltaneet tulla istuntoon sen jälkeen kun asemiehet tulittivat korkeimman oikeuden varapresidentin autoa ja henkivartijaa.

ILMOITUS

Ennen uusintavaaleja myös yksi vaalikomission jäsenistä pakeni Yhdysvaltoihin peläten henkensä puolesta.

Oppositiojohtaja Raila Odinga kutsui viime viikon vaaleja näytösvaaleiksi ja ilmoitti tiistaina, että oppositio aikoo koota laajapohjaisen kansankokouksen luotsaamaan Kenian paluuta demokratiaan ja perustuslain kunnioitukseen.

Kansankokoukseen osallistuu kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja, piispoja, imaameja sekä ammattiliittojen, kansalaisjärjestöjen, naisten ja nuorten ryhmien edustajia ja elinkeinoelämän vaikuttajia.

Oppositio puhuu myös kansallisesta vastarintaliikkeestä, jonka olisi määrä järjestää ostoboikotteja, lakkoja ja rauhanomaisia mielenosoituksia esikuvinaan Martin Luther Kingin johtama Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliike tai Mahatma Gandhin väkivallaton vastarintaliike Intian itsenäisyystaistelun aikana.

Väkivaltaisuuksilta ei ole kuitenkaan vältytty. Elokuun vaalien jälkeen lähes sata ihmistä on kuollut poliisin luodeista tai presidentti Kenyattan kikujuheimosta värvätyn Mungiki-jengin hyökkäyksissä.

Elokuussa pidetyt alkuperäiset vaalit sujuivat äänestyksen osalta kaikkialla maassa rauhallisesti ja sääntöjen mukaisesti. Äänestyspaikoilla tehdyssä ääntenlaskennassa ei myöskään havaittu epäselvyyksiä. Yhdysvaltojen entisen ulkoministerin John Kerryn ja Etelä-Afrikan entisen presidentin Thabo Mbekin johtamat kansainväliset vaalitarkkailijaryhmät pitivät vaaleja vapaina ja oikeudenmukaisina.

Vaalikomission julkaiseman tuloksen mukaan istuva presidentti Uhuru Kenyatta sai selvän enemmistön äänistä.

Opposition ehdokas Raila Odinga ja tämän tukijat kuitenkin valittivat vaalituloksesta korkeimpaan oikeuteen, sillä vaalikomission julkistamat tulokset eivät heidän mukaansa vastanneet ääntenlaskennan tuloksia maan tuhansilla äänestyspaikoilla.

Korkein oikeus tutki asiaa, ja tuomioistuimen päätöksen mukaan olikin syytä epäillä, että vaalikomission tietokonejärjestelmää oli manipuloitu, joko komission jäsenten tai ulkopuolisten toimesta.

Vaalikomission tietojärjestelmästä vastannut henkilö löydettiin surmattuna ja kidutettuna Kenian pääkaupungin Nairobin liepeiltä vain runsas viikko ennen elokuun vaaleja.

Vaalivilppi tai vaalivilppiepäilyt eivät ole mitään uutta Kenian vaaleissa. Uutta ja koko Afrikan mittakaavassa suorastaan historiallista on sen sijaan se, että korkeimman oikeuden päätöksellä mitätöitiin vaalit, joiden tulos ilmiselvästi perustui jonkinlaiseen vilppiin.

Vuoden 2013 vaaleissa ehdolla olivat samat ehdokkaat kuin tämän vuoden vaaleissa. Odinga oli noissa vaaleissa mielipidetiedustelujen mukaan selvä suosikki, mutta lopullisen vaalituloksen mukaan Kenyatta sai ensimmäisellä kierroksella niukan enemmistön äänistä.

Vaaleja edelsi kansainvälisen rikostuomioistuimen käynnistämä oikeusprosessi, jossa Kenyattaa ja hänen varapresidenttiehdokastaan William Rutoa syytettiin etnisten levottomuuksien ja joukkomurhien järjestämisestä vuonna 2007 pidettyjen edellisten vaalien jälkeen.

Odinga oli myös vuoden 2007 vaaleissa häviävänä osapuolena, vaikka saikin opposition mukaan enemmän ääniä kuin pikaisesti presidentiksi julistettu Mwai Kibaki.

Raila Odinga esiintyy nyt Kenian yhtenäisyyden puolustajana. Vaalikampanjan aikana hän lupasi töitä nuorille ja tukea yksinhuoltajaäideille.

Uhuru Kenyattan valtakaudella Kenian talous on kasvanut yli viiden prosentin vuosivauhdilla, mutta samalla hinnat ovat nousseet ja eriarvoisuus lisääntynyt.

Kenia on yksi Afrikan vakaimmista ja kehittyneimmistä maista, ja siellä sijaitsevat useiden ylikansallisten yhtiöiden ja kansainvälisten avustusjärjestöjen alueelliset päämajat. Kenia on myös suosittu matkakohde ja yksi Suomen kehitysavun pääkohdemaista.