Marzia Gholami

Tamim on masentunut eikä pääse kiinni työhön eikä opiskeluun. Ali Shah kertoo, että Suomessa hän näki painajaisia palauttamisestaan; nyt kun palautus on totta, hän viettää pitkiä aikoja ravintolassa istuen, sillä hän pelkää kulkea kaupungilla. Tamim ja Ali Shah pakkopalautettiin Suomesta Afganistaniin muutama kuukausi sitten.

Joskus kun olen nähnyt Facebookissa videoita pakolaisista, joita pakkopalautetaan Euroopasta Afganistaniin, en ole pystynyt katsomaan niitä loppuun. Jokainen ihminen, jonka rinnassa sykkii sydän, pettyy ja tulee surulliseksi nähdessään tämänkaltaisia videoita.

Tunnen kyllä niitäkin, jotka pystyvät katsomaan näitä videoita ilman mitään inhimillisiä tunteita; he eivät tunne empatiaa eivätkä samastu pakolaisiin.

Nämä pakolaiset ovat kuitenkin valinneet vaikeimman mahdollisen tien löytääkseen turvaa ja pelastaakseen elämänsä. Afgaanit, jotka sanovat hyvästit kotimaalleen, jättävät turvallisuuden puutteen vuoksi taakseen kaiken, mitä heillä on. Usein he jättävät taakseen myös työttömyyden toivoen löytävänsä töitä Euroopasta. Ja vaikka he eivät sitä ikinä olisi toivoneet, heidät lähetetään pakolla takaisin.

Jokainen kerta kun lähtee ulos voi olla viimeinen.

Olen elänyt suurimman osan elämääni tässä maassa, ja tiedän varmuudella, että suurin osa maanmiehistäni ei jätä kotimaataan tavoitellakseen huoletonta elämää Euroopan metropoleissa. He jättävät kotimaansa turvattomuuden vuoksi.

Elämä Kabulissa
on sattuman kauppaa

Jotkut palautetuista pakolaisista kertovat, että heille on sanottu Kabulin olevan turvallinen paikka. Mutta me, jotka asumme täällä, olemme usein joutuneet todistamaan, että myös viranomaiset, jotka liikkuvat aseistettujen vartijoiden kanssa ja panssaroiduissa autoissa, joutuvat keskellä päivää terroristien hyökkäysten kohteeksi ja kuolevat.

ILMOITUS

Joka ikinen kuukausi todistamme itsemurhaiskuja ja monien viattomien ihmisten verenvuodatusta. Imam-e Zamanin moskeijaan elokuussa tehdyssä iskussa kuoli ja haavoittui kymmeniä lapsia, naisia ja miehiä. Todistamme näitä vääryyksiä ja turvattomuutta Kabulissa jatkuvasti.

Kuten eräs ystäväni sanoi, me, jotka elämme Kabulissa, olemme elossa vain sattumalta; emme voi tietää, elämmekö vai kuolemmeko seuraavan minuutin aikana. Kun suljemme kotioven takanamme, sanomme aina hyvästit läheisillemme, sillä saattaahan olla, että näemme heidät viimeisen kerran – tai jos palaammekin, se on vain sattuman kauppaa.

Jos haluamme elää täällä toivoen voivamme kouluttautua tai tehdä työtä tai toimia yhteistyössä hallituksen kanssa, joudumme Talebanin tai Isisin tai jonkun muun Afganistanin vihollisen mustalle listalle. Tämän maan viholliset ajattelevat, että hallituksen hyväksi työskentely on kaikkein suurin rikos.

Tai jos nainen tahtoo tehdä työtä eikä tyydy kotitöihin kuten lasten- ja kodinhoitoon tai auttamaan miestään, ensimmäinen asia, josta hänen on huolehdittava, on hänen oma turvallisuutensa. Nämä asiat kun ovat vastoin Talebanin, Isisin ja muiden terroristitekoja tekevien Afganistanin vihollisten näkemyksiä.

Tamimia vainotaan
isän työn vuoksi

Tamim on nuori afgaanipakolainen, joka palautettiin Suomesta kahdeksan kuukautta sitten. Ennen Suomeen tuloaan hän opiskeli yliopistossa ja oli töissä. Hän oli ehtinyt myös perustaa perheen. Tamimin isä työskentelee kuitenkin hallituksen organisaatiossa, jonka vuoksi hänen poikansa joutui uhkausten kohteeksi. Tamim jätti kaksivuotiaan tyttärensä ja vaimonsa ja lähti isänsä tuella pakomatkalle Eurooppaan.

Tamimin isä Mohammad Matin Munes toimii politiikassa ja ajaa yhtenäistä Afganistania. Hän sanoo taistelevansa maansa puolesta ja vastustavansa Talebania viimeiseen hengenvetoonsa asti. Hänelle on samantekevää, mistä etnisestä ryhmästä vihollinen tulee, vihollinen voi olla pataani, tadžikki tai hazara – yhdentekevää, hän taistelee maansa vihollisia vastaan.

Mohammad Matin Munes sanoo, että hänen ainoa heikkoutensa ovat hänen lapsensa. Ikinä hän ei haluaisi, että hänen lastensa henki olisi vaarassa heidän isänsä toiminnan vuoksi. Ainoa syy, miksi hän lähetti Tamimin pois Afganistanista, oli halu saada tämä turvaan.

Tamim oli melkein puolitoista vuotta Suomessa, ennen kuin hänet pakkopalautettiin kotimaahansa. Hän sanoo, että isänsä aseman vuoksi hän ei ole turvassa eikä vapaa.

Palautuksen jälkeen Tamim ei ole päässyt enää kiinni opintoihinsa eikä työelämään. Hän on masentunut ja toivoton.

Aikaisemmin Tamim oli työskennellyt muun muassa tieinsinöörinä Saydabadin alueella Maidan Wardakin maakunnassa. Maidan Wardak on yksi Afganistanin turvattomimmista maakunnista ja Saydabad on Talebanin vahvaa tukialuetta. Tamimin henkeä uhattiin sielläkin hänen työnsä vuoksi.

”Luulin Suomea
oikeusvaltioksi”

Tamim kertoo, että matkalla Euroopan halki hän kuuli, että Suomi olisi oikeusvaltio, jossa pakolaisten asiat tutkittaisiin huolellisesti, ja jossa ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin. Tamim oli ajatellut, että hän saisi turvapaikan niiden todisteiden perusteella, joita hänellä oli kotimaassa tapahtuneesta vainosta. Nyt hän on pettynyt Suomen pakolaispolitiikkaan ja sanoo, ettei oikeus toteutunut hänen tapauksessaan.

Tamim kertoo, että hänen ystävänsä olivat ladanneet internetiin videon, jossa suomalainen poliisi käytti väkivaltaa ja kaasusumutetta pakolaisten häätämiseen. Kyseessä oli Jyväskylässä Salmirannan vastaanottokeskuksen mielenosoitus syyskuun alussa, jossa pakolaiset vastustivat afganistanilaisen perheen käännytystä. Tamim oli asunut keskuksessa Suomessa ollessaan, ja hän oli järkyttynyt näkemästään.

Taloudellisia ongelmia Tamimilla ei ole. Hän rakastaa maataan ja hän haluaisi elää täällä. Hän sanoo, että hän lähti, koska pelkäsi henkensä puolesta.

– Ihmiselämä ei ole minkään arvoista tässä maassa. Ihmiset päättävät jättää kaiken ja lähteä hirvittävän vaaralliselle matkalle päästäkseen pois täältä. Kukaan afgaani, jonka tapasin 17 Suomen kuukauteni aikana, ei halunnut palata tänne, sillä he olivat menettäneet kaiken, mitä heillä oli aikaisemmin, Tamim kertoo.

Ali Shah ei saanut
tilaisuutta puolustautua

Ali Shah pakkopalautettiin vain kuukausi sitten. Hän näyttää kiltiltä, mutta hän on hyvin vihainen. Kun kuulin, miksi hän oli lähtenyt Afganistanista, sydämeeni sattui.

Ali Shah on kotoisin Jaghatun alueelta Ghaznin maakunnasta. Alueella on paljon talebaneja, ja se on niin sanotun korkean riskin aluetta. Ali Shah’n isä oli käynyt omistamistaan lampaista kauppaa talebanien kanssa, mutta kaupanteko päättyi siihen, että Ali Shah’n isä tapettiin.

Tämän jälkeen Taleban tappoi myös Ali Shah’n veljen. Sen jälkeen talebanit tulivat Ali Shah’n siskon kotiin ja pahoinpitelivät tämän aviomiehen. Aviomies kuoli myöhemmin sairaalassa, ja sisko muutti Kabuliin. Ali Shah puolestaan pakeni ensin Iraniin, jatkoi sieltä matkaansa Turkkiin ja lopulta Suomeen.

– Kerroin asianajajalle koko tarinan, kerroin jokaisen uhkauksen, jonka olin saanut, mutta hän ei ajanut asiaani. Siihen aikaan en osannut suomen kieltä, jotta olisin pystynyt puolustautumaan ja kertomaan totuuden. Ajattelin, että Suomi olisi oikeusvaltio ja että ihmiset siellä olisivat oikeuden ja inhimillisyyden puolella.

Marzia Gholami

Ali Shah’lla on hyviä muistoja suomalaisista ihmisistä. Hän kertoo oppineensa kieltä ja olleensa onnellinen voidessaan elää Suomessa. Mutta hän ei ole tyytyväinen asianajajaansa, joka ei pystynyt puolustamaan häntä.

– Olen asianajajani välinpitämättömyyden uhri. Kun tapaukseni hylättiin, olisin halunnut kertoa kaikesta yksityiskohtaisesti, mutta minulle ei annettu mahdollisuutta puolustautua. Lopulta minut palautettiin vastoin tahtoani!

”Yritän pois keinolla
millä hyvänsä”

Kysyin Ali Shah’lta, mitä hän aikoo nyt tehdä.

– Lähden Afganistanista. En voi edes kävellä kaupungilla vapaasti. Tiedämme, että hallitus on korruptoitunut eikä voi tehdä mitään minunkaltaisteni hyväksi.

Nyt Ali Shah asuu yksin Kabulissa eikä hän voi mennä Ghazniin. Hän ei myöskään uskalla ottaa yhteyttä siskoonsa Kabulissa, koska pelkää, että se vaarantaisi hänen siskonsakin elämän. Hän yrittää hankkia passin, sillä hän ei aio jatkaa elämäänsä Afganistanissa. Hän on päättänyt päästä turvalliseen maahan keinolla millä hyvänsä.

Käännös: Mohammad Azar Abuturab ja Kirsi Mattila