Lehtikuva/Jussi Nukari

Sipilän hallituskausi myllertänyt työmarkkinapolitiikkaa.

Ay-liike saattoi saavuttaa Pyrrhoksen voiton, kun se onnistui torjumaan hallituksen ajaman ja työnantajien kannattaman pakkolakihankkeen kilpailukykysopimuksella. Näin arvioi Kalevi Sorsa -säätiön projektitutkija Matti Hirvola maanantaina julkistetussa tutkimuksessaan.

Raskas prosessi repi Hirvolan mukaan työmarkkinajärjestöjen sisäiset vuorovaikutussuhteet vereslihalle. Työmarkkinoiden institutionaalinen järjestys muuttui ehkä pysyvästi, kun Elinkeinokeinoelämän keskusliitto EK vetäytyi sopimuspöydästä sääntömuutoksella.

Sipilän hallituskin onnistui Hirvolan mukaan sisäisistä ongelmistaan huolimatta pitämään käsissään työelämäkysymykset. Hallitus valmistelee parhaillaan muutoksia työttömyysturvaan ja työaikalainsäädäntöön.

Ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön julkaisema Matti Hirvolan tutkimus Luottamuksen loppu? Suomalainen sopimusyhteiskunta myllerryksessä 2015-2017 läpivalaisee seikkaperäisesti työmarkkinamuutoksia Juha Sipilän hallituksen kaudella.

Yhteiskuntasopimusta pakkolakien voimalla

Sipilä ryhtyi ajamaan yhteiskuntasopimukseksi kutsumaansa hanketta eduskuntavaalien jälkeen keväällä 2015 jo ennen hallituksen muodostamista. Hallituksen nimittämisen jälkeen työmarkkinajärjestöt laitettiin neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta. Hallitus myös asetti etukäteen neuvottelujen lopputuloksen.

ILMOITUS

Kun omilla tavoitteillaan neuvottelemaan tottuneet palkansaajajärjestöt eivät saneluun taipuneet, hallitus katsoi saaneensa oikeutuksen toteuttaa tavoittelemansa työntekijöiden aseman heikennykset lakiteitse ns. pakkolaeilla.

SAK esitti syksyllä työmarkkinoiden kriisisopimusta vaihtoehdoksi hallituksen pakkolaeille. Esitys sisälsi mm. palkankorotuksen nollalinjan ja työnantajamaksujen siirtoa työnantajilta palkansaajille.

Tarjous ei kuitenkaan hallitukselle kelvannut, eivätkä pakkolakeihin vielä luottaneet työnantajatkaan siihen tarttuneet. SAK:n tarjoama vaihtoehto kuitenkin murensi luottamusta pakkolakien välttämättömyyteen Suomen pelastamiseksi.

EK riisuutui vallasta

Palkansaajajärjestöt löysivät toisensa ja näyttivät voimaansa 18. syyskuuta suurmielenosoituksessa. Hirvolan mukaan se sai osaltaan aikaan uutta tilannearviota työnantajien Etelärannassa. Lisäksi hallituksen pakkolakien juridinen pohja alkoi näyttää hataralta ja tavoitellut taloudelliset vaikutukset kyseenalaisilta.

Kesti kuitenkin kolmisen kuukautta ennen kuin päästiin todellisiin neuvotteluihin, joiden tuloksena syntyi lopulta työmarkkinoiden kilpailukykysopimus.

Kilpailukykysopimus oli palkansaajille raskas. Hirvola katsoo sen kuitenkin onnistuneen säilyttämään työmarkkinoiden sopimusmallin.

Kun hallituksen ja työnantajien hanke kuivui kokoon, työnantajien EK otti käyttöön uudet keinot työmarkkinajärjestelmän muuttamiseksi.

EK riisui sääntömuutoksella itsensä vallasta keskitetyssä työmarkkinapöydässä. Samalla supistui myös ilman vastapuolta jääneiden palkansaajakeskusjärjestöjen valta. Työmarkkinoiden keskeinen institutionaalinen valtakeskittymä purkautui.

Voimaa yhteistyöstä

Hirvola pitää keskitetyn sopimusjärjestelmän purkautumista palkansaajille uhkatekijänä, joka supistaa ammattiyhdistysliikkeen yhteiskunnallista painoarvoa ja sananvaltaa. Markkinavoimien valta kasvaa ja työntekijöiden suoja heikkenee, Hirvola ennustaa.

Hirvola suosittelee ammattiyhdistysliikkeelle voimien yhdistämistä. Oikeansuuntaisena hän pitää SAK:laisten vientiteollisuuden liittojen voimien yhdistämistä uuteen Teollisuusliittoon. Työnantajien hajota ja hallitse -strategiaan vastaaminen edellyttää Hirvolan mukaan yhä laajempaa palkansaajavoimien keskittämistä.

Poliittinen ohituskaista otettiin käyttöön

Matti Hirvolan tutkimuksen julkistamistilaisuudessa eläkkeellä oleva työnantajakonkari Lasse Laatunen vertasi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kautta 1990-lopulla hallinneen Harri Holkerin (Kok.) hallitukseen. Molempien kaudella työmarkkinoiden sopijapuolet ovat vuorollaan pyrkineet hyödyntämään poliittisia suhdanteita tavoitteidensa ajamiseksi.

Holkerin hallituksen kaudella ”poliittista ohituskaistaa” pyrkivät hyödyntämään palkansaajajärjestöt.

Työnantajajärjestöt nostivat asiasta sellaisen metelin, että hallitus oli vähällä kaatua, vaikka se ei Laatusen mukaan ollut työnantajien tarkoitus.

Holkerin hallitusta seurasi Laatusen mukaan 25 vuoden jakso, jonka aikana työnantajien ja SAK:n kesken sovittiin, ettei poliittista ohituskaistaa käytetä. Vaikeatkin asiat sovittiin työmarkkinaosapuolten kesken.

Sipilän hallituksen noustua valtaan työnantajien EK ei voinut vastustaa kiusausta mennä mukaan hallituksen pakkolakihankkeeseen. Laatusen mukaan Sipilä on työmarkkina-asioissa yhtä kokematon kuin kokoomus oli Holkerin hallituksessa.

– Se näkyi jo siinä, että Sipilä ryhtyi ajamaan yhteiskuntasopimusta jo ennen kuin hänellä oli pääministerin mandaattia.

Laatunen muistutti, että demokraattisessa yhteiskunnassa vallitsee sopimisen vapaus. Se merkitsee, että järjestöjen pitää voida asettaa itse tavoitteensa.

– Hallitus ei voi sanella neuvottelujen asialistaa eikä lopputulosta. Pääministeri Sipilä kuitenkin teki näin. Suomessa ei ole tällä menetelmällä syntynyt yhtään merkittävää sopimusta. Eikä syntynyt nytkään, Laatunen totesi.