Jarno Mela

Yhteiskunnan moninaistuminen haastaa suuriin massoihin ja yksinkertaisiin malleihin perustuvan politiikan. Vasemmisto ei ole pysynyt kehityksessä mukana, sanoo filosofi Ruurik Holm.

Filosofi Ruurik Holmin mielestä vasemmisto ei arvosta riittävästi yksilönvapautta, vaan luottaa yhä liikaa valtiokeskeisiin ratkaisuihin. Tämä näkemys, joka hänelle muodostui muun muassa hänen toimiessaan ajatuspaja Vasemmistofoorumin toiminnanjohtajana vuosina 2006–2015, oli yhtenä pontimena hänen tuoreeseen kirjaansa Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi.

”Yhtenäiskulttuurin, massamedian, tehdastyön ja puoluepoliittisen järjestäytymisen moderni aika alkaa olla lopuillaan”, Holm kirjoittaa. Vasemmisto ei ole hänen mukaansa pysynyt riittävästi mukana tässä yksilöllistymiskehityksessä.

Vasemmiston päämäärät perustuvat Holmin mukaan liikaa vain tilastojen ja suurten joukkojen tarkasteluun.

Vasemmiston päämäärät perustuvat Holmin mukaan liikaa pelkästään tilastojen ja suurten joukkojen tarkasteluun.

– Tämä on tärkeää tietoa, mutta yhtä lailla tärkeää on katsoa sitä, mitä ihmiset oikeasti haluavat elämältään ja miten haluavat elämäänsä rakentaa. Tilastoaineisto ei välttämättä käänny ihmisten omien prioriteettien ja päämäärien mukaiseksi, Holm sanoo Kansan Uutisille.

Holm nojautuu yhteiskuntafilosofisessa kirjassaan angloamerikkalaiseen poliittiseen filosofiaan. Lähtökohtana on, että yhteiskunnallinen puuttuminen ihmisten valintoihin on aina erikseen perusteltava. Se saattaa silti olla tarpeen hyvinkin usein. Tuloja, varallisuutta ja valta-asemia voidaan tasata, koska ”tällöin valtiovalta ei vielä päätä päämääriä yksilöiden puolesta, vaan ainoastaan toteuttaa tiettyä käsitystä yksilöiden välisestä oikeudenmukaisuudesta”, Holm kirjoittaa.

ILMOITUS

Saammeko valita itse?

Muutoin teoriapainotteisessa kirjassaan Holm esittää kaksi käytännön esimerkkiä julkisen vallan puuttumisesta yksilöiden ja perheiden ratkaisuihin: koulun valitsemisen ja lasten kotihoidontuen.

Tavallinen pelko on, että vapaa koulun valinta kärjistäisi eriarvoisuutta: hyväosaiset ja valveutuneet vanhemmat sijoittaisivat lapsensa laadukkaimman opetuksen kouluihin, kun taas heikoimmista lähtökohdista tulevat lapset päätyisivät lähikouluun. Näin syntyy myös ikävä kierre, jos jälkimmäisten keskittyminen samoihin kouluihin heikentää oppimistuloksia ja koulun mainetta entisestään.

Toisaalta jos asuinalueet ovat sosioekonomisesti eriytyneet, kaikkien määrääminen lähikouluun eriyttää sekin kouluja.

Holmin mukaan olennaista olisikin luonnostella malleja, joilla valinnanvapaus voidaan toteuttaa ilman että heikoimmista lähtökohdista tulevat kärsivät siitä. Tämä voisi tarkoittaa erityispanostuksia koulujen opetussuunnitelmiin ja opetuksen laatuun niillä alueilla, joilla on paljon syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä, sekä vanhempien ohjaamista tutustumaan kouluvaihtoehtoihin.

Keskustelu kotihoidontuesta on puolestaan vasemmiston piirissä keskittynyt liikaa tuen mahdollisiin tasa-arvovaikutuksiin, Holm sanoo Kansan Uutisille. Nekin ovat kiistanalaisia, mutta olennaisinta olisi Holmin mukaan vanhempien oma käsitys hyvästä elämästä.

– Onko heidän mielestään perusteltua hoitaa lasta kolmivuotiaaksi asti kotona? Hyvin vähän on tukeuduttu ihmisten omiin käsityksiin, vaikka niistäkin on tietoa ja se tieto on toistaiseksi ollut ylivoimaisesti sillä kannalla, että kotihoidontuki on tärkeä asia vanhemmille eivätkä he halua siitä luopua, Holm sanoo.

Eivätkö toisaalta erityisesti oikeistolaiset usko valtion tietävän perheitä paremmin niiden tarpeet, kun he ovat halunneet rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta? Tätä Holm ei kiellä, mutta jatkaa:

– Vasemmiston kollektivistiseen ajatteluun kuuluu innokkuus puolustaa subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta vähäinen innostus puolustaa kotihoidontukea. Molemmat asiat voivat olla tietyille lapsille hyviä asioita.

Jyrki Kataisen hallituksessa vasemmistoliitto kannatti kotihoidontuen kiintiöimistä vanhempien kesken, mikä Holmin mukaan käytännössä olisi merkinnyt monille perheille sen rajaamista. Suunnitelma ei toteutunut. Nykyisin vasemmistoliitto kannattaa esittämänsä perhevapaiden 6+6+6-mallin lisäksi myös kotihoidontuen säilyttämistä. Demarinuoret on esittänyt kokoomusnuorten tavoin kotihoidontuen lakkauttamista, kun taas Vasemmistonuoret on puolustanut tukea.

Vapautta ja reiluutta kaikille

Yksilöllisten valintamahdollisuuksien heikko huomioiminen ei ole Holmin mukaan pelkästään vasemmiston, vaan koko poliittisen kentän ongelma.

– Puolue, joka pyrkisi ihmisten vapauttamiseen ja reiluun yhteiskuntaan ja joka kunnioittaisi ja edistäisi ihmisten tärkeinä pitämiä moraalisesti hyväksyttäviä päämääriä, voisi olla aika iso juttu.

Aiemmin vihreät on Holmin mukaan eniten hahmottunut tällaiseksi puolueeksi. Vihreiden yhteiskunnallinen visio on kuitenkin jäänyt epämääräiseksi.

– Aina kun vihreät ovat olleet hallituksessa, he ovat myötäilleet vallitsevia yhteiskunnallisia ja talouspoliittisia linjoja.

Kaikkein eniten valtiollisissa ja korporatiivisissa rakenteissa on Holmin mukaan kiinni SDP.

– Puolueen sisäinen kulttuuri on niin jähmeää, että uudistuminen on siellä todella vaikeaa, Holm arvioi.

Nykyisenlaisen ammattiyhdistysliikkeenkin Holm näkee ongelmallisena, koska valta keskittyy siinä helposti pienelle eliitille, jonka toimia mediakaan ei vahdi yhtä tarkasti kuin valtiollisten vallankäyttäjien.

Vasemmistoliitto on Holmin mukaan pyristellyt eroon imagostaan pelkästään valtiojohtoiseen tulonjakotasaukseen keskittyvänä puolueena, mutta ei ole siinä riittävästi onnistunut.

– Se edellyttäisi tähänastista radikaalimpia irtiottoja.

Hahmottuminen pelkästään huonosti pärjäävien ryhmien edunajajaksi ei riitä eikä johda hyviin tuloksiin vaaleissa, vaan tarvitaan kokonaisvaltainen näkemys kaikkia palvelevasta reilusta yhteiskunnasta, Holm korostaa.

Vauraus jakoon perustulolla

Oikeisto edustaa paljolti uusliberalistisia oppeja, jotka Holmin mukaan ovat nimestään huolimatta kaukana liberalismin ihanteista.

– Uusliberalismi tarkoittaa valtion hyödyntämistä ihmisten kontrolloinnissa. Valtio omaksuu tietynlaisen ideologian ja arvopäämäärät ja pyrkii saamaan yksilöt toteuttamaan niitä, Holm kuvailee.

Uusliberalismin autoritaarisuus ilmenee muun muassa työttömien ”kannustamisessa” millaisiin töihin tahansa työttömyysturvaa heikentämällä ja erilaisilla rankaisutoimilla.

Holm näkee markkinat tärkeänä ihmisten valinnanvapauden mahdollistavana mekanismina. Niiden lisäksi tarvitaan myös muita tuotannon järjestämisen tapoja, ja yhteiskunnallisin toimin on estettävä varallisuuden ja vallan keskittyminen vain harvojen käsiin. Tässä Holm näkee vasemmistoliitonkin ajaman perustulon yhtenä tärkeänä välineenä. Perustuloa ei pitäisi miettiä vain
sosiaaliturvan uutena järjestämistapana, vaan yhteiskunnan syvärakenteiden muuttamisen elementtinä. Sen avulla voitaisiin jakaa tasa-arvoisesti sellaista varallisuut-ta, joka nyt perustuu lähinnä syntyperään, Holm linjaa. Tämä voisi hyödyttää myös tuotantoelämää.

– Meillä on elinkeinovapaus, jonka mukaan jokainen voi perustaa yrityksen, mutta käytännössä se on toisille paljon helpompaa kuin toisille. Erojen tasoittaminen voisi uudistaa elinkeinoelämää. Syntyisi uusia yrityksiä, kilpailua ja uusia keksintöjä, Holm sanoo.

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa keskitytään tulojen pikemminkin kuin varallisuuden tasaamiseen. Holmin mukaan mahdollisuuksien tasa-arvon kannalta oleellista on kuitenkin myös varallisuuden jakaantuminen. Tähän perustuvat kirjassa esitellyt amerikkalaisen liberalistisen yhteiskuntafilosofin John Rawlsin ajatukset ”omistusdemokratiasta”.

Demokratiaa työelämään

Holm nostaa kirjassaan esiin kollektiivisen päätöksenteon ongelmia. Edustuksellisessa demokratiassa äänestäjien tahto toteutuu enintään karkeasti. Edustajien mielipiteet eri asiakysymyksissä voivat poiketa heitä äänestäneiden mielipiteistä, ja vaalitapa sekä edustuksellisissa elimissä käytettävät äänestysmenettelyt voivat vaikuttaa ratkaisevasti päätöksiin. Lisäksi äänestäjien enemmistölläkään ei välttämättä ole moraalista oikeutta sanella kaikkea oman mielensä mukaan.

Holmin mukaan kollektiivisen päätöksenteon rajoja tulisikin jatkuvasti pohtia ja samalla lisätä ihmisten vaikutusmahdollisuuksia arjessaan, esimerkiksi työpaikoilla.

– Työntekijähallinnassa ja yritysdemokratiassa voisi olla poliittisen avauksen paikka. Se tulisi muotoilla niin, että se ei ole työntekijöiden uusi tapa ottaa lisäarvoa itselleen, vaan tehdä niistä parempia yrityksiä, parempia paikkoja olla ja parempia toimijoita yhteiskunnassa.

Ruurik Holm: Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi. Into Kustannus 2017. 226 sivua.