Lehtikuva/Robyn Beck

Keskustelu äärioikeistosta ja rasismista käy välillä kiivaana. Hyvin vähän, jos ollenkaan, puhutaan yhteiskuntaan hiipivästä militarismista äärioikeiston kasvupohjana.

Asevaraisesta turvallisuudesta on tullut yleisesti hyväksytty oppi, vaikka tosiasiat puhuvatkin sitä vastaan. Aseteollisuuden lobbaajat ovat vahvoilla ja kykenevät markkinoimaan ajatteluaan valtamedian välityksellä.

Suomessa tärkein keino on Venäjän-uhalla pelottelu. Jo koulussa lapsille esitetään jatkosodan tappio ja menetykset Tali–Ihantalan torjuntavoittona. Itsenäisyyspäivän vietto on yhtä sotilasparaatia, ja ulkomaalaiset luulevatkin Suomen itsenäistyneen viime sotien jälkeen. Media, eivät pelkästään iltapäivälehdet, lietsoo jatkuvasti Venäjän pelkoa.

Eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvattaminen on tahallista.

Ihmiset saadaan uskomaan aseiden tuomaan turvallisuuteen, vaikka esimerkit maailmalta todistavat, ettei sota ratkaise mitään ongelmia, vaan tuo roppakaupalla uusia. Alamme kytätä toisiamme ja olemme valmiit tunkemaan kymmeniä miljardeja kalliisiin asejärjestelmiin, tuhlaamaan näin hyvinvointivaltion resurssit.

Ongelmien ratkaisuksi tarjotaan neuvottelujen sijaan voimapolitiikkaa. Se edistää väkivallan ja sankaruuden ihannointia ja ruokkii näin toimintaperiaatteena äärioikeistolaista vahvemman oikeutta.

ILMOITUS

Julkisuudessa kiinnitetään jo jonkin verran huomiota yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvuun rasismin ja äärioikeiston nousun taustalla. Yleensä jää kuitenkin mainitsematta, että eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvattaminen on tahallista, uusliberalismin ideologista ydintä, johon koko nykyinen politiikka nojaa.

Näin on syntynyt kova kilpailuyhteiskunta, jossa ei tunneta keskinäistä solidaarisuutta. Kansainvälinen kilpailukyky nostetaan yhteiskunnan menestyksen mittapuuksi, ja sillä perustellaan palkkojen polkemista. Vihollisena nähdään toisen maan pienipalkkainen työläinen, eikä hyödyn korjaava suuromistaja. Tämä ruokkii nationalismia ja vastaa äärioikeiston oppeja vahvemman oikeudesta selviytyä.

Yleinen epävarmuus kasvaa, kun köyhimpien etuuksia leikataan ja julkisia palveluja romutetaan ja muutetaan yksityiseksi bisnekseksi. Harjoitettu politiikka on luonut pysyvän suurtyöttömyyden. Hallitukset eivät edes yritä luoda työpaikkoja, ne jätetään täysin markkinoiden varaan. Sekin johtaa kovenevaan kilpailuun työssä ja opiskelussa.

Sotaa ja köyhyyttä pakenevat maahanmuuttajat, kaikkein sorretuimmat ihmiset, leimataan syyllisiksi maamme ongelmiin. Todellisuudessa sama riistojärjestelmä sekä käy sotaa ja ”tuottaa” pakolaisia että polkee palkkoja ja työehtoja. Sen muuttaminen on välttämätöntä turvallisuuden takaamiseksi kaikille.

Hannu Ketoharju
Juuka