Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ei tunnu olevan kovin vahva uskossaan soten valinnanvapausmalliin.

Moni kansanedustaja tivasi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolta (kesk.) torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että onko tämä tyytyväinen hallituksen esittämään valinnanvapausmalliin. Saarikko kierteli, kaarteli ja väisteli eikä suostunut sanomaan mielipidettään.

Lopulta kansanedustaja Paavo Arhinmäen (vas.) kysymys Saarikon sitoutumisesta ”pelkästään kokoomuksen tekemään malliin” sai ministerin vakuuttamaan, että kyllä hän keskustalaisena neuvottelijana on sitoutunut tehtyihin ratkaisuihin. Tämäkin piti nyhtää Saarikolta usean kansanedustajan voimin.

Saarikko vastaili kansanedustajien sotekysymyksiin yleisellä tasolla jopa niin ympäripyöreästi, että kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) pisti sanoja hänen suuhunsa kehuen Saarikkoa, kuinka hyvin hän nostanut esiin hallituksen sote-esitystä.

Juha Sipilä (kesk.) käänsi täysin takkinsa valinnanvapaudessa pääministeriksi tultuaan.

Saarikon usko sotemalliin ei ole ainakaan vahvistunut sen jälkeen, kun hän kirjoitti soten valinnanvapausmallin etenemisestä blogissaan vakuuttaen sen olevan ”hallittu, ihmislähtöinen kokonaisuus”.

Vielä viime lauantain Ylen ykkösaamussa hän vakuutti valinnanvapausmallissa kaiken olevan parhain päin.

ILMOITUS
Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Keskustassa kuplii pahasti

Kokoomuksen soteneuvottelija Paula Risikko (kok.) hehkutti sydämensä kyllyydestä tyytyväisyyttään useaan kertaan kyselytunnilla. Kyllä, hän oli erityisen tyytyväinen, viestitti koko hänen habituksensa.

Kokoomus sai tahtonsa läpi. Aivan kuten Arhinmäki muistutti: reilu kaksi viikkoa ennen viime eduskuntavaaleja sovittiin, että puolueet uudistavat sotea yhteisvoimin vaalituloksesta riippumatta. Hallitus kuitenkin kippasi muut puolueet sivuun, vaikka oli sovittu toisin.

Ennen vaaleja rakentavana voimana soteratkaisussa esiintynyt silloinen oppositiojohtaja Juha Sipilä (kesk.) käänsi täysin takkinsa valinnanvapaudessa pääministeriksi tultuaan. Ennen viime vaaleja vain kokoomus kannatti valinnanvapautta. Kokoomus on pakkosyöttänyt mallinsa keskustalle ja sinisille sekä perussuomalaisille, kun nämä olivat hallituksessa.

Keskustassa kuplii pahasti. Ei ole tavanomaista, että päähallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja esiintyy siten julkisuudessa juuri saadun neuvottelutuloksen jälkeen, kuten keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen torstaina. Rivien välistä saattoi lukea monen keskustalaisen kansanedustajan olleen tyytymätön valinnanvapausmallia kohtaan.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson huomauttikin kyselytunnilla, että ”vain yksi eduskuntaryhmä hallituksesta on ollut valmis suoraan hyväksymään tämän esityksen tänään (torstaina). Muut haluavat ainoastaan lähettää sen lausuntokierrokselle.”

Soten suuret tavoitteet jäävät toteutumatta

Moni opposition kansanedustaja peräsi Saarikolta toteutumatta jäävistä soteuudistuksen tavoitteista. Terveyserot uhkaavat kasvaa, kustannusten taittaminen kolmella miljardilla on kääntymässä terveysmenojen kasvuksi ja sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio jää vähintään puolitiehen tai palveluketjut jopa mutkistuvat nykyisestä.

– Hallitus on heittänyt kaikki sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet romukoppaan ja sen sijaan asettanut palveluiden markkinaehtoistamisen etusijalle. Hoitoketjujen yhteensovittamisen sijaan hoitoketjut pirstaloitetaan. Terveydenhuoltopalvelut eriytetään yksityisten terveysasemien tuottamiseksi ja sen lisäksi niin erikoissairaanhoidon kuin sosiaalihuollon palveluita markkinaehtoistetaan erittäin laajasti asiakassetelin kautta, kiteytti Li Andersson.

Myös hallituksen poukkoilu sotevalmistelussa sai kirpeää arvostelua. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen totesikin:

– Mikä on se hinta suomalaiselle sairaalle, pienituloiselle, tai sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilökunnan hyvinvoinnille, että he ovat kuukausia ja vuosia jatkuvassa epätietoisuudessa, kun hallitus ei tiedä, mitä se päättää, ja kun se jotain päättää, niin se on jo peruttu?