Anniina Säilynoja

Turun Vasemmistoliitto vaatii, että Turku tekee koko kaupungin kattavan selvityksen varhaiskasvatuksen nykytilasta ja alueista, joilla varhaiskasvatuspaikkojen lisätarve on kiireellisin. Lisäksi on valmistauduttava palvelutarpeen kasvuun arvioimalla, millä Turun alueilla kysyntä kasvaa eniten lähivuosina.

Kunnallistoimikunnan torstai-iltana laatiman kannanoton mukaan Turku ei rakenna riittävästi tiloja varhaiskasvatukselle ja on todennäköistä, että keväällä 2018 paikkoja ei ole tarjolla varhaiskasvatuslain vaatimusten mukaisesti, sillä lasten määrä Turussa kasvaa.

Turun Vasemmistoliiton tietojen mukaan ulkoistetun päivähoidon osuus on Turussa nousemassa vuoden 2017 loppuun mennessä 33 prosenttiin ja yksityiset palveluntarjoajat ovat nostaneet hintojaan.

– Turun akuutti kriisi kunnallisista varhaiskasvatuspaikoista on ratkaistava kaupungin omin panostuksin henkilöstöön ja rakennuksiin, jotta yksityisten voittojen kuoriminen varhaiskasvatuksen laadun ja hinnan kustannuksella saadaan kitkettyä, Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Jaakko Lindfors sanoo tiedotteessa.

Kommentit