Lailla säädetty perhesuunnittelu eli yhden lapsen politiikka aloitettiin Kiinassa vuonna 1979 nopean väestönkasvun jarruttamiseksi ja sosiaalimenojen kurissa pitämiseksi. Politiikka johti suureen määrään (myöhään tehtyjä ja sukupuolisidonnaisia) pakkoabortteja sekä vastasyntyneiden tyttölasten surmia. Seurauksiin kuului myös se, että työikäisen väestön osuus oli vuosituhannen vaihteessa melko suuri, mikä kohensi valtion kassaa.
Yhden lapsen politiikan toteutus oli erilainen kaupungeissa kuin maaseudulla ja se vaihteli myös maakunnittain. Tällä vuosikymmenellä on valtakunnallisiakin ohjeita muutettu.
Vuonna 2013 sai pariskunta hankkia toisen lapsen, jos jompikumpi vanhemmista oli syntynyt perheen ainoana lapsena. Vuonna 2015 puolueen keskuskomitea esitti kansankongressille uutta linjausta, jolla kaikki avioparit saisivat oikeuden hankkia kaksi lasta.
Kiina on panostanut armeijan varusteluun sosiaaliturvan sijasta.
Kahden lapsen politiikka astui voimaan tammikuussa 2016. Kommunistipuolueen johto halusi sillä hidastaa väkiluvun kääntymistä laskuun ja erityisesti torjua työikäisen väestön osuuden vähenemisen. Muutos tapahtui kuitenkin liian myöhään.
Kiinan sisäministeriön mukaan vuoden 2016 päättyessä 16,7 prosenttia väestöstä oli 60-vuotiaita tai sitä vanhempia. Laskevan syntyvyyden ja pitenevän eliniän vuoksi on yli 65-vuotiaiden osuus nousemassa yli 14 prosentin vuonna 2025. Maailmanpankin analyytikkojen mukaan yhä pienempi väestönosa joutuu elättämään yhä kasvavaa joukkoa. Ja kun työikäisen väestön osuus pienenee, hidastuu vuosittainen talouskasvu Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ennusteen mukaan 0,5–0,75 prosenttiin aikavälillä 2020–2050.
Kiinan terveys- ja perhesuunnittelukomission mukaan äitiyskuolleisuus putosi 62 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2015, mutta nousi vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla 30 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan.
Terveydenhoidon puutteet
Kiinan julkisessa terveydenhuollossa on vakavia puutteita, ja oli odotettavissa, että uusi politiikka lisää äitiys- ja synnytyshoidon tarvetta. Keskuskomitea esittikin vuoden 2015 kansankongressille valtion rahoittamaa ohjelmaa, joka parantaisi perusterveydenhoidon tasoa ja antaisi vuoteen 2020 mennessä 80 prosentille ihmisistä mahdollisuuden hoitoon kotikunnassaan. Oli siis käynyt niin, että puolueen johto oli ajanut läpi kahden lapsen politiikan vastaamatta ensin perusterveydenhoidon puutteisiin.
Syksyllä 2016 järjesti terveys- ja perhesuunnittelukomissio symposiumin, jossa asiantuntijat kertoivat näkemyksensä tilanteesta. Aineisto julkaistiin puolueen naisliiton nettisivuilla.
Komission varapuheenjohtaja Ma Xiaowei totesi, että ”raskauksien määrän kasvaminen, iäkkäiden synnyttäjien määrän lisääntyminen sekä nykyinen terveydenhoitojärjestelmä ovat suurimmat haasteet pyrittäessä vähentämään noussutta äitiyskuolleisuutta”.
Pekingin Shijitan sairaalan naistentautien ylilääkäri Zhou Youzhen sanoi, että ”perussyitä kasvaneeseen äitiyskuolleisuuteen ovat hoitohenkilöstön – erityisesti kätilöiden – puute, vuodepaikkojen puute sekä julkisen terveydenhoidon tarpeen ja saatavuuden välinen ero”.
Pekingin yliopistosairaalan naistentautien ylilääkäri Zhang Xiaohong kertoi, että ”vuonna 2016 raskausaikana kuolleet naiset menehtyivät ennen kaikkea verenvuotoon raskauden tai synnytyksen aikana, raskaudenaikaiseen korkeaan verenpaineeseen sekä lapsivesiemboliaan”. Nämä ovat ongelmia, jotka olisi voitu hoitaa ja välttää kuolema, jos julkisen terveydenhuollon saavutettavuus ja taso olisivat olleet parempia.
Vanhempien hoitolomia
Kahden lapsen politiikasta on nyt alettu keskustella myös vanhusväestön osuuden kasvamisen ja vanhustenhoidon lisääntyvän tarpeen kannalta. Julkinen vanhustenhoito on terveydenhoidon tavoin alimitoitettu ja alirahoitettu.
Ne joilla on siihen varaa, voivat nykyään hankkia yksityiseltä sektorilta ihmisarvoista terveyden- ja vanhustenhoitoa, mutta enemmistö joutuu itse huolehtimaan ikääntyneistä vanhemmistaan. Monet odottivatkin uudesta perhepolitiikasta – siitä että yhden lapsen sijasta olisikin kaksi auttamassa vanhuuden päivinä – pelastuksena, mutta nämä toiveet ovat jo murentuneet.
Henan on Kiinan kolmanneksi runsasväkisin maakunta, jota toisinaan kutsutaan kiinalaisen sivilisaation kehdoksi. Maakunnan johto on siellä päättänyt, että työntekijällä on oikeus 20 päivän palkalliseen vapaaseen 60 vuotta täyttäneen sairastuneen vanhempansa hoitamiseksi.
Fujian on yksi Kiinan vauraimmista maakunnista. Siellä on vastaava määräys ja sen lisäksi sanktiot: yhtiöt jotka kieltäytyvät myöntämästä työntekijöilleen maksullista hoitovapaata, eivät saa tehdä tarjouksia julkisista urakoista eivätkä voi saada pankkilainoja.
Joissakin maakunnissa on työntekijöillä oikeus palkalliseen vapaaseen vain siinä tapauksessa, että sairastunut vanhempi asuu samassa maakunnassa. Sen sijaan esimerkiksi Guangxin autonomisella alueella työntekijällä on oikeus palkalliseen vapaaseen riippumatta siitä, missä päin maata hoitoa tarvitseva vanhempi asuu. Guangxi sijaitsee Etelä-Kiinassa ja siellä on 12 virallisesti tunnustettua etnistä ryhmää.
Vanhustenhoitopolitiikka vaihtelee siis eri maakuntien sekä kaupunkien ja maaseudun välillä, mutta niitä, jotka eivät pysty maksamaan yksityisestä terveyden- ja vanhustenhoidosta, huolestuttaa se, että kaikkialla nykyiset määräykset antavat mahdollisuuden palkalliseen vanhempien hoitovapaaseen vain ainoille lapsille ja pelkästään rajoitetuksi ajaksi.
Kenelle vastuu hoidosta?
Yksityisomisteisessa China Daily -lehdessä käydään keskustelua hoitopolitiikasta. Shanghain sosiologian ja valtiotieteiden korkeakoulun professori Ji Yingchun huomautti siinä, että ”myös sellaisilla, joilla on sisarus, voi olla vaikeuksia löytää oikea tasapaino uran, perheen ja vanhempien hoitamisen välille”.
Ji muistuttaa, että työnantajat välttävät jo nyt naisten palkkaamista, jotta eivät joutuisi maksamaan lakisääteistä äitiysrahaa. Hän kysyy: ”Johtaako oikeus palkalliseen vapaaseen vanhempien hoitamiseksi entistä suurempaan naisten syrjintään työmarkkinoilla?”
Saman korkeakoulun professori Gu Jun pohtii, onko oikeudenmukaista asettaa hoitokustannukset yritysten maksettaviksi. Hänestä olisi parempi, että maakunta vastaisi niistä kustannuksista, joita vanhempien hoitamiseksi otettu vapaa aiheuttaa. Jokaisen pitäisi voida itse päättää, ehtiikö hän itse hoitaa vanhempiaan vai maksaako hän hoitoavusta.
Kiinan tiedeakatemian sosiologien instituutin Diao Pengfei taas katsoo, että ”vanhempien hoitamiseksi annettu palkallinen vapaa on puuttumista oireisiin eikä ratkaisu vanhusväestön kasvavan osuuden aiheuttamaan haasteeseen”.”Kenen pitäisi hoitaa kroonisesti sairaita?” kysyy Diao ja toteaa, että ”perheillä, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää palkallista vanhempien hoitovapaata, harvoin on varaa sellaisiin maksuihin”.
Diaon mukaan ”saattaisi olla tehokkaampaa lisätä olemassa olevan vanhustenhoidon resursseja, parantaa nykyisten sairaaloiden ja vanhainkotien laatua sekä rakentaa uusia erityissairaaloita ja hoitokoteja vanhuksille. Voitaisiin ehkä rakentaa järjestelmä, jossa alueelliset viranomaiset, julkisrahoitteiset instituutiot ja perheet jakaisivat vastuun vanhustenhoidosta. Tarvitaan sekä lyhyen että pitkän tähtäimen strategia vastaamaan vanhusväestön kasvavan osuuden aiheuttamaan tilanteeseen.”
Poliittinen valinta
Kommunistipuolueen johto on siis toteuttanut kahden lapsen politiikan liian myöhään, jotta olisi voitu välttää työikäisen väestön osuuden väheneminen. Se ei myöskään varautunut siihen puuttumalla ensin julkisen terveydenhoidon ongelmiin. Se on markkinatalouteen siirtymisen yhteydessä vaatinut liian vähän sosiaalista vastuuta yrityksiltä ja liian paljon yksilöiltä. Toisin sanoen se on aikaisempien puoluejohtojen tavoin päättänyt pitää Kiinan sosiaalimenot alhaisina.
Kysymys ei ole siitä, että Kiinalla, maailman toiseksi suurimmalla taloudella jo vuonna 2010, olisi ollut pula resursseista. Valtiovalta on pikavauhtia varustanut armeijaa. Vuoden 2008 jälkeen maan sotilasmenot ovat kasvaneet 43,5 prosenttia. Kiina on pyrkinyt tavoittamaan länttä ja saamaan tiukemman otteen Itä-Kiinan ja Etelä-Kiinan meristä. Sekä brittiläisen IISS-ajatushautomon että Tukholman rauhantutkimusinstituutin mukaan tämä on käynnistänyt varustelukierteen alueella.
Äitiyskuolleisuus ei siis ole noussut ja julkinen terveydenhoito ja vanhustenhoito jääneet alirahoitetuiksi puuttuvien taloudellisten resurssien takia, vaan ne ovat seurausta poliittisen johdon tekemistä valinnoista.
Puoluekokous alkaa
Kiinan kommunistipuolueen edustajakokous pidetään viiden vuoden välein. Kokouksessa esitellään ja vahvistetaan politbyroon ja sen pysyvän komitean valmistelema viisivuotissuunnitelma.
Puolueen keskuskomiteassa on 350 jäsentä, joista 317 on miehiä. Politbyroon 25 jäsenestä miehiä on 23. Keskuskomitea valitsee politbyroon.
Politbyroon pysyvän komitean jäsenmäärä on vaihdellut viiden ja yhdeksän välillä. Pysyvässä komiteassa ei ole koskaan ollut naisia.
Puolueen 19. edustajakokous alkaa keskiviikkona 18.10. Se kestänee noin viikon ja päättynee hyvissä ajoin ennen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vierailua Kiinassa.
Puoluekokoukseen saapuu 2 300 edustajaa 40 maakunnasta sekä kaupungeista, sotilasyksiköistä ja valtionyhtiöistä. He valitsevat edustajat keskuskomiteaan.
Kokouksessa valittaneen myös uusia jäseniä vallan ytimeen eli pysyvään komiteaan.
Viime aikoina on ollut käytäntönä, että pysyvän komitean jäsenet jäävät eläkkeelle täytettyään 68 vuotta. Siinä tapauksessa olisivat vaihtovuorossa kaikki muut paitsi presidentti Xi Jinping ja pääministeri Li Keqiang.
Kuluneen vuoden aikana ovat kuitenkin useat vaikutusvaltaiset henkilöt sanoneet, että eläkesääntöä saatetaan muuttaa. Heidän mukaansa se on vain ”kansanperinnettä”.
Nyt spekuloidaan erityisesti sitä, sovelletaanko eläkesääntöä Wang Qishaniin, joka johtaa puolueen tarkastuskomiteaa. Hän vastaa korruptionvastaisesta kampanjasta ja kuuluu Xin lähimpiin uskottuihin.
Spekulointia käydään myös siitä, liitetäänkö ”Xi Jinpingin ajatukset” samalla tavalla osaksi puolueen sääntöjä kuin Mao Zedongin ajatukset. Jos näin tapahtuu, se asettaa Xin erilaiseen asemaan kuin hänen välittömät edeltäjänsä.
Arvailua käydään myös siitä, aikooko Xi poiketa perinteestä eikä nimetä itselleen seuraajaa, vaan sen sijaan jatkaa toimikauttaan kymmenestä vuodesta, jota on pidetty rajana presidentin tehtävässä. Xille tulee kymmenen vuotta täyteen viiden vuoden kuluttua. Xi on ottanut tiukemman otteen vallasta kuin kukaan viimeisen runsaan 20 vuoden aikana. Hän on jyrkästi lisännyt median ja kansalaisyhteiskunnan valvontaa.
Käännös: Arto Huovinen