Lehtikuva/Martti Kainulainen

Nollatarjouksensa jälkeen Metsäteollisuus on pysynyt vaiti.

Suomen talouden vahva vire ei väreile positiivista energiaa työmarkkinoiden neuvottelupöytiin. Ilmeet pikemminkin kiristyvät ratkaisun hetkien lähestyessä.

Paperiteollisuudessa sopimuskausi päättyi jo syyskuun lopussa, mutta neuvottelut ovat jumissa. Metsäteollisuuden esittämä nollatarjous otettiin työntekijöiden Paperiliitossa vastaan loukkauksena.

Paperiliiton pääluottamusmiehet kävivät viime viikolla neuvottelutilannetta läpi konsernikohtaisissa kokouksissaan. StoraEnson, UPM:n ja Metsä Groupin luottamusmieskokousten viesti oli, että neuvottelupöytään on syytä palata rakentavassa hengessä. Hyvän talous- ja tilaustilanteen jatkuminen sekä työrauha pitäisi pääluottamusmiesten mukaan turvata vähintään kaksivuotisilla sopimuksilla.

TES-neuvottelujen vauhditustoimiin konsernien pääluottamusmiehet eivät ryhtyneet. Paperiliiton hallitus kokoontuu pohtimaan neuvottelutilannetta ensi torstaina.

Kummallista taktikointia

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala pitää tilannetta hyvin kummallisena. Nollatarjouksen jälkeen Metsäteollisuuden suunnalta ei ole kuulunut yhtään mitään.

ILMOITUS

– Kunnollista neuvottelukosketusta ei ole käytännössä ollut kuukauteen.

Vanhalasta tuntuu, että Metsäteollisuus haluaa ajaa paperiduunarit väkisin tilanteeseen, jossa työtaisteluja ei enää voi välttää.

Sekään ei näytä paperiteollisuutta tällä kerralla askarruttavan, että työtaisteluissa palaisi suuria rahasummia. Toisin oli esimerkiksi kaksi vuotta sitten, kun syntyi iso poru miljooniksi väitetyistä menetyksistä paperityöläisten osallistuttua päivän mittaiseen mielenilmaukseen hallituksen pakkolakeja vastaan.

Riittääkö puhuminen?

Kemianteollisuudessa neuvotteluja käydään useissa neuvottelupöydissä. Pääpöydässä kemianteollisuudessa on päästy puhumaan jo palkankorotusten tasosta. Näkemykset ovat kuitenkin vielä ”todella kaukana toisistaan”, luonnehtii Teollisuusalojen ammattiliiton Teamin neuvottelupäällikkö Toni Laiho liiton nettisivulla.

Pyöreää nollaa ei kemianteollisuus sentään ole kehdannut palkollisilleen tarjoilla. Laiho kehottaa kuitenkin varautumaan siihenkin mahdollisuuteen, ettei toivottuun tulokseen päästä pelkästään puhumalla.

Kemianteollisuuden pääsopimusalojen neuvottelukausi päättyy vasta marraskuun lopussa.

Teknologiassa alkaa loppurutistus

Sopimusten päättymispäivä lähestyy myös teknologiateollisuudessa. Lokakuuta riittää vielä parisen viikkoa, ja asetelmia loppurutistukseen haetaan tällä viikolla.

Teollisuusliiton – entisen Metalliliiton – neuvottelut jatkuvat Teknologiateollisuuden kanssa tiistaina. Torstaiksi on kutsuttu koolle Teollisuusliiton suuri neuvottelukunta.

Teollisuuden toimihenkilösopimukset ovat edenneet Ammattiliitto Pron mukaan hitaasti mutta varmasti tekstikysymyksissä. Palkankorotuksista ei ole vielä päästy puhumaan, mutta Pron teollisuussektorin johtaja Anssi Vuorio pitää selvänä, ettei metsäteollisuuden nollalinja toimihenkilöille kelpaa.

Nolla tarkoittaisi käytännössä palkanalennusta ja Pron tavoitteena on toimihenkilöiden ostovoiman kasvattaminen.