Minna Kallinen

– Tilaajavastuulaki on se puolustusmekanismi, joka on järjestetty, ettei tilaaja joudu vastuuseen alihankkijan rikkeistä tai veloista, Ari Harlamow kommentoi Metsä Fibren julkisuuteen antamaa vastausta Äänekosken tehtaan ulkomaalaisista alipalkatuista työntekijöistä.

Laajamittainen ulkomaisen työvoiman väärinkäyttö nousi julkisuuteen, kun Ahjo-lehti julkaisi Äänekosken biotuotetehtaan rakennustyömaalla viime kesään asti toimineen pääluottamusmies Ari Harlamowin haastattelun, jossa hän tuo esille rakennustyömaalla rehottaneen työehtojen polkemisen. Kyse on alipalkkauksesta ja työaikalakien rikkomisesta.

Harlamowin mukaan Äänekosken tehtaan rakentajista 60-70 prosenttia on ulkomaalaisia ja tehdas on rakennettu 80-prosenttisesti vuokratyövoimalla.

Harlamow kuvaa Itä-Euroopan maista työmaalle houkuteltavien ihmisten kohtelua ihmiskaupaksi ja orjakaupaksi. Näiden työntekijöiden palkat jäävät olemattomiksi ja asumisolosuhteet ovat kehnot.

Bulvaanit pitäisi saada pois alihankintaketjusta.

Metsä Fibren Taloussanomille antaman vastauksen mukaan biotuotetehtaan rakennus toteutettiin tilaajavetoisena osaurakointina, jossa rakentaminen ja urakat oli jaettu useampaan pienempään osaan.

Yhtiön mukaan jokaisen työmaalla toimineen yrityksen oli täytettävä tilaajavastuulain mukaiset toimintaedellytykset, ja jokaisella työmaalla työskennelleellä työntekijällä oli henkilökohtainen veronumero ja kulkulupa.

ILMOITUS

Metsä Fibren mukaan tilaajavastuulain noudattamista valvottiin hyvin tarkasti. Metsä Fibren mukaan sellaisten yritysten työskentely työmaalla päättyi, mikäli ilmeni, ettei lainsäädäntöä tai työehtosopimusta noudatettu.

Ei oikeutettu tiedonsaantiin

Harlamow korostaa tilaajavastuulain merkitystä lähinnä yrityksen puolustusmekanismina. Tilaajavastuu vastaa hänen mukaansa pelkästään siitä, että tietyt asiat tarkastetaan, mutta se ei reagoi itse työehtoihin tai muihin kansallisiin lakeihin, hän jatkaa.

– Metsä Fibre tilaajana ei ole oikeutettu tiedonsaantiin siitä, onko työntekijälle maksettu palkkaa tai noudattaako yritys työaikalakia. Mutta lain perusteella Metsä Fibre on varmaan toiminut oikein.

Työntekijöiden oikeuksien takaaminen kun on kyse suuresta hankkeen ja pirstaloidusta urakoitsijakentästä jää Harlamowin mukaan Suomen viranomaisten varaan. Aluehallintoviraston ulkomaalaistarkastajat tekevätkin tarkastuksia, joista tehnyt raportit ovat julkisia.

– Sieltä näkee, mitä epäkohtia ulkomaalaistarkastaja esimerkiksi on kyseisessä yrityksessä havainnut. Jos lakia on rikottu, viranomaisten tulisi puuttua asiaan.

Ongelmana Harlamowin mukaan on se, että poliisin toimintavaltuudet päättyvät Suomen rajoille.

– Jos yritys on ulkomaalainen ja se poistuu Suomesta, mikään viranomainen ei pysty varmistamaan, että työajat ja palkat ovat olleet kohdallaan.

Kun työsuhde päättyy, tiedonsaantikin päättyy.

– Metsä Fibre ei pysty mitenkään toteennäyttämään että kyseiset henkilöt olisivat saaneet asianmukaisen korvauksen täällä tehdystä työstä, Harlamow sanoo.

Lainsäädäntöä korjattava

Ari Harlamowilla on useampikin muutosesitys, joilla ulkomaalaisen työvoiman alipalkkaukseen pystyttäisiin puuttumaan, jos päättäjät niin haluaisivat.

Ensimmäisenä hän mainitsee kanneoikeuden, jota ammattiliitoilla ei vielä ole. Tosin se ei yksin takaa ongelmien poistumista, sillä käsittelyajat oikeudessa ovat pitkät, minkä vuoksi ihmisen löytäminen todistamaan vaikkapa puolentoista vuoden päästä voi olla mahdotonta.

– Näitä ihmisiä ei löydy, koska he ovat sitä liikkuvaa työvoimaa, jota yritykset käyttävät. Heitä on useita miljoonia Euroopan alueella.

Ketjutukseen puututtava

Toinen Harlamowin mainitsema korjausta vaativa asia on urakoiden pitkät ketjutukset.

– Bulvaanit pitäisi saada pois alihankintaketjusta. Kyse on yrityksistä, jotka ottavat jonkun työn hoitaakseen, vaikka heillä ei itsellään ole yhtään työntekijää. He vain välittävät työn eteenpäin ja ottavat oman katteensa siitä välistä. Nämä kaupat tehdään jossain ihan muualla kuin meidän valvonnan piirissä.

Kyse voi Harlamowin mukaan olla vaikkapa slovakialaisesta yrityksestä, joka ostaa työn ja myy sen sitten romanialaiselle yhtiölle ja Romaniasta tullaan tekemään työ.

– Välissä on joku yksittäinen henkilö, jolla ei ole mitään vastuuta asiasta, hän vain lypsää katteen pois ja myy sitten homman eteenpäin. Työn tekevälle yritykselle ei jää juuri mitään, varsinkaan jos välissä on useampi välikäsi. Siinä ei Suomen työehtosopimusten mukaisia palkkoja pysty maksamaan.

Valvonta kuntoon

Kolmantena Harlamow tehostaisi valvontaa. Tässä viranomaistehtävässä suurena apuna olisi hänen mukaansa se, jos rahan pitäisi aina liikkua suomalaisen pankkijärjestelmän kautta.

– Eli jos maksetaan palkkoja, sen pitäisi tapahtua Suomessa. Jos palkat maksetaan ulkomaisesta pankista, Suomen veroviranomaisellakaan ei ole mahdollisuutta käydä tarkastamassa maksuja.

Verotuslainsäädäntöä tulisi Harlamowin mukaan muuttaa siten, että lähetetyn työntekijän verovelvollisuuden ja -vastuun pitäisi kuulua työnantajalle eikä työntekijälle.

– Jos työnantaja jättää kaikki maksut maksamatta, mutta verottajalla on näyttöä, että työntekijälle on maksettu jotain, silloin verot karhutaan työntekijän pienestä palkasta.

Jos näin käy, niin työntekijän pitäisi tietysti mennä poliisiasemalle tekemään rikos- tai petossyyte omaa työnantajaansa vastaan.

– Mutta senhän tietää, miten näin toimivalle kävisi kun hän palaa kotimaahansa, Harlawov sanoo.

Tarkastukset neljännesvuosittain

Tällä hetkellä tilaaja on velvollinen tarkastamaan tilaajavastuuselvitykset verojen ja muiden osalta kerran silloin kun urakka alkaa. Töitä voidaan kuitenkin tehdä vaikkapa kaksi vuotta. Harlamowin mielestä tarkastukset pitäisikin toistaa neljännesvuosittain.

– Pääomasijoittajat ja yrittäjät ovat sitä mieltä, että tämmöinen rajoittaisi kilpailua, Harlamow sanoo ja ihmettelee perustelua, sillä kysehän on veroista jotka pitää maksaa ja lainsäädännöstä, jota pitää noudattaa.