Edistysmielinen osuustoiminta Suomessa oli luokkasodan jälkeen yksipuolisesti sosiaalidemokraattien ohjauksen ja hallinnan alla. Sosialistien edustajia ei juuri keskusjärjestöjen johtopaikoille palkattu. Järjestön keskuksen, Kulutusosuuskuntien Keskusliitto (KK) ry:n ja Keskusosuusliike OTK:n, omistivat alueosuuskunnat.

Viikkolehden Horisontti-sivun kirjoittaja Kalevi Suomela tekee 29.9. hataraa yhteenvetoa ”edistysmielisen osuustoiminnan vuosisadasta”. Nopeaa kasvua synnytti operatiivista ”markkinataloutta” tärkeämpi asia eli osuustoimintastrategia: ei osinkoa pääomalle vaan palautusta käytön mukaan sekä kuluttajien tarpeen tiedostaminen. Se johti edulliseen hinnoitteluun ja koettu etu loi kasvua.

Osuustoiminta on periaatteessa jäsenkeskeistä toimintaa markkinataloudessa. E-liikkeen kaatamisen jälkeen onkin vähittäishintaindeksi noussut merkittävästi tukkuindeksiä enemmän.

Jakautumisen sata vuotta sitten aiheutti edustus keskusjärjestössä. Alun perustana oli jäsenkuntien luku. Edistykselliset halusivat jäsenosuuskuntien jäsenlukua perustaksi, kuten useissa järjestöissä on vieläkin.

Valinnan vaikutuksen ero ilmenee lukumääräisesti suppean edistysmielisosuuskuntien kasvun sekä monipuolisemman tuotannon aikaansaaminen. Valtausaie, johon kirjoittaja viittaa, on 20-luvulta saakka ollut enemmistöryhmän väite oman valtansa turvaamistoimissa.

ILMOITUS

70-luku ei muuttanut kaikkea, vielä. Silloin syntyivät Kuluttajapoliittinen ohjelma sekä Tavoiteohjelmat. Kirjoittaja ehkä viittaa taustalla tapahtuneeseen valmisteluun, jota eräät sosiaalidemokraattien johtohenkilöt kuvasivat sanoilla ”osuustoiminta on tehnyt tehtävänsä, taistelemme vain aikaa vastaan”.

Kulutusosuuskuntien Keskusliitto KK:n edustajakokous vuonna 1958 osuuskauppamies Tannerin puheenjohdolla vahvisti asiakirjan Yhteistyö osuuskauppaliikkeessä. Se johti omistettavan (OTK) valtaan suhteessa omistajiin, jota johtoon valitut teknokraatit toteuttivat.

Ennen pitkää luotiin suunnitellusti Osuuskunta Eka, jota oli helpompi hallita kuin monta sataa alueosuuskuntaa. Myös Kansa-yhtiöt muuttuivat keskinäisestä osakeyhtiöksi, joita myös oli helpompi hallita. Koko järjestön kiinteistöomaisuus siirrettiin Kansa-yhtiölle, ja operatiivinen toiminta muutti käsittämättömästi vuokratiloihin.

Näiden järjestelyjen jälkeen Kansa siirtyi aiemmasta tyystin poiketen kansainvälisille vakuutusmarkkinoille ”tekemään tulosta” operatiivisen johdon esityksestä. Huonot sijoitukset toivat kunnolla takkiin, ja suunnaton kiinteistömassa piti synnytetyn laman avulla luovuttaa alihintaisena tappion kattamiseen.

Taistelu aikaa vastaan oli päättynyt, ja edistysmielinen osuuskauppaliike supistui yhdeksännellä vuosikymmenennellään ravintola- ja hotellitoiminnaksi. Uskonpuutteen kaupittelu oli harkittua, sen todistaa SOK:n menestyminen. Teknokraattien taitava kyky manipuloida hallinnon jäseniä muuttui eläväksi 70-luvulla, siinä kirjoittaja on oikeassa.

Veikko Meriläinen
Oulu