Horisontti
Julkisuudessa käydään usein keskustelua siitä, voiko ammattiyhdistysliike ottaa osaa yhteiskunnalliseen toimintaan, ja jos voi niin miten. Käydään myös kiivastakin mielipiteenvaihtoa siitä, mitkä asiat kuuluvat etujärjestöille ja mitkä eivät.
Ammattiyhdistysliike on aina ollut yhteiskunnallinen keskustelija sekä vahva vaikuttaja, mikä rinnastetaan lobbaukseenkin. Tätä roolia tulee mielestäni ay-liikkeessä pikemminkin vahvistaa kuin häivyttää.
Nytkin voi sopia lähes kaikista työehtosopimusten määräyksistä työpaikoilla.
Olen hyvin huolissani viimeaikaisesta kehityksestä, jossa silmiinpistävää on jatkuva palkansaajiin kohdistuva painostus ja vyöryttäminen niin maan hallituksen kuin esimerkiksi Suomen Yrittäjien johdon toimesta.
Suomen Yrittäjät harjoittaa voimakasta lobbausta, jonka tavoitteena on saada aikaan lainsäädäntö, jolla mahdollistetaan paikallinen sopiminen työehtosopimuksia huonommin ehdoin. Tahallisesti puhutaan vain paikallisen sopimisen laajentamisesta, jonka hyvin voi ymmärtää varsin positiivisena asiana. Yrittäjien viestinnässä on jäänyt kertomatta, että nytkin voi sopia lähes kaikista työehtosopimusten määräyksistä työpaikoilla, mutta ei vähimmäisehtoja huonommin.
Paikallisen sopimisen laajentamisella työnantajat tarkoittavat huonommin sopimista, ei paremmin sopimista. Yrittäjien puheenjohtaja Mikael Pentikäinen on verrannut työntekijöiden suojaksi sovittuja sopimuksia ”kartelleihin”, jotka pitäisi purkaa. Työehtosopimusten rinnastaminen kartelliin on tässä yhteydessä suorastaan loukkaavaa. Ammattiliittojen oikeus sopia työehtojen vähimmäisehdoista on muun muassa kansainvälisten sopimusten mukaista ja yleisesti hyväksyttävää.
Tasavertaisella ja työpaikkatason sopimisella voi hyvin edistää tuottavuutta, laatua ja hyvinvointia. Oikea paikallinen sopimus näkyy työntekijän tilipussissa ja parempana työpaikkana.
SAK:n tekemän luottamusmieskyselyn mukaan 59 prosentilla työpaikoista tehdään paikallisia sopimuksia. Kyselyn mukaan suurin este paikallisten sopimusten tekemiselle on työnantajien haluttomuus tehdä niitä; näin vastaa 47 prosenttia luottamusmiehistä. Sopimista vaikeuttaa myös työnantajan painostus ja pakottaminen (42 % vastaajista). 34 prosenttia vastaajista ilmoittaa, että työnantajat eivät suostu työntekijän aloitteesta tulleisiin sopimusehdotuksiin.
Sipilän hallitus on todella vahvasti tullut mukaan perinteisesti työmarkkinajärjestöille kuuluviin asioihin. Tuoreessa muistissa on uhkailu, jossa esiin vedettiin niin sanotut pakkolait ellei kilpailukykysopimusta olisi saatu syntymään. Työmarkkinajärjestöt pakotettiin käytännössä valitsemaan ”ruton ja koleran” väliltä.
Olen täysin varma siitä, että jos nykyisen kaltainen oikeistohallitus jatkaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, meno on palkansaajan näkökulmasta kylmää. Esiin vyörytetään taatusti jälleen ainakin yleissitovuuden poistaminen, paikallisen ”sanelun” lisääminen ja ammattiyhdistysjäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen.
RKP:n kansanedustaja Stefan Wallin onkin jo ennakoinut tätä ja jättänyt aloitteen verovähennysoikeuden omavastuusta. Nämä eivät varmaankaan tule riittämään, vaan työttömien jo nyt kurjistunutta asemaa heikennetään varmasti.
Maan hallitus on nyt edes jotenkin pakotettu kuunteleman työmarkkinajärjestöjä herkällä korvalla. Näin siksi, että ay-liike kykeni hallituksen alkutaipaleella estämään pakkolait järjestöllisin toimin. Tosin hintana oli työntekijöille raskas kiky-sopimus. Sipilän hallituksen linjaukset ovat käytännössä myötäilleet vain työnantajien Elinkeinoelämän keskusliittoa (EK), sen jäsenliittoja, sekä Suomen Yrittäjiä.
Ay-liikkeen harjoittaman yhteiskuntavaikuttamisen ja lobbauksen merkitys kasvaa jo siitäkin syystä, että EK ei aio jatkossa tehdä laajempia työmarkkinaratkaisuja. Työmarkkinasopimusten sijasta he tekevät sitä nyt julkisuudessa vaatimalla työelämän muutoksia ja veroratkaisuja poliittisilta päättäjiltä. EK aloitti vaatimustensa lobbauksen jo nyt julkaisemalla 18 kohdan listan, joka koskee pääosin verotuksen keventämistä omistajien ja sijoittajien hyväksi.
Silmiinpistävää EK:n listassa ovat monet verotukseen liittyvät näkemykset, joita viedään itsepintaisesti eteenpäin, vaikka useat asiantuntijat ovat todenneet ne huonoiksi ja käyttökelvottomiksi. Näistä voidaan perustellusti käyttää nimeä ”verotorakka” eli ideat eivät suostu kuolemaan, vaikka ne on useasti todettu elinkelvottomiksi.
Arvioni on, että ellei pakkolakeja olisi taklattu epäoikeudenmukaisella kiky-sopimuksella, olisi porvarihallitus toteuttanut tavalla tai toisella heikennykset, joilla ay-liikettä ja työntekijöiden turvana olevia sopimuksia ja lainsäädäntöä olisi heikennetty.
Ammattiyhdistysliike on aina ollut sopija ja yhteiskunnan kehittäjä, ja sitä se haluaa olla tulevaisuudessakin. Sen sijaan saneluun ja mielivaltaan emme aio palkansaajina taipua jatkossakaan.
Kirjoittaja on SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja ja järjestöjohtaja.